Tämä on tyttöjen tauti : Mies ja syömishäiriö Helsingin Sanomissa vuosina 1992-2016

Syömishäiriöt ovat psyykkisiä sairauksia, joita on tutkittu verrattain paljon. Tutkimuksellinenkaan mielenkiinto on kuitenkin kohdistunut lähinnä sairastuneisiin naisiin ja syömishäiriöisen miehen on sanottu olevan alidiagnosoitu, alihoidettu ja väärinymmärretty. Syömishäiriöiden näkeminen niin sanotusti naisten sairauksina vaikeuttaa sairastuneiden miesten asemaa monin avoin. Lisäksi miesten syömishäiriöihin liittyy usein oheissairastavuutta kuten päihdeongelmia tai muita mielenterveyden häiriöitä ja onkin oletettavaa, että syömishäiriöön sairastuneita miehiä kohdataan hyvin erilaisilla sosiaalityön kentillä. Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisena ilmiönä miesten syömishäiriöt rakentuvat Helsingin Sanomien (HS) kirjoittelussa vuosina 1992–2016. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, miten miesten syömishäiriöiden käsittelyn yhteydessä rakennetaan hegemonista maskuliinisuutta. Tutkimusmenetelmänä käytän menetelmätriangulaatiota, jossa yhdistän sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen aineiston analyysin. Määrällisenä tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään sisällön erittelyä ja laadullisena menetelmä on puolestaan diskurssianalyysi. Tutkimusaineisto on kerätty HS:n sähköisestä arkistosta pyrkimällä paikantamaan 25:n vuoden ajalta kaikki sellaiset kirjoitukset, joissa puhutaan sekä syömishäiriöistä että miehistä. Lopulliseksi aineistoksi koostui 98 HS:n eri osastoilla julkaistua juttua, joissa jollain tavalla liittyivät yhteen mies ja syömishäiriö. Tutkimusajankohdallani syömishäiriö-maininnan sisältämäni juttuja oli kaiken kaikkiaan 994 kappaletta, joten miehet nousivat esille noin 10%:ssa jutuista. Sairastuneiden miesten oma ääni puuttui käsittelystä lähes kokonaan. Sisällön erittelyn kautta miesten syömishäiriö paikantuikin vaikeasti ymmärrettäväksi sosiaaliseksi ilmiöksi ja lähinnä anoreksian muotoon. Aineiston diskurssianalyyttinen tarkastelu nosti esille kolme erilaista diskursiivista tasoa, joiden kautta aiheeseen liittyvässä kirjoittelussa määriteltiin miesten syömishäiriöitä ilmiönä ja rakennettiin samalla hegemonista maskuliinisuutta. Tämä tapahtui paikantamieni poikkeusdiskurssin, etäännyttämisdiskurssin ja oikeanlaisen miehuuden diskurssin kautta. Diskurssianalyysin kautta miesten syömishäiriöt tulivat tuotetuiksi hyvin marginaalisena, ei mieheyteen kuuluvana ilmiönä, jota ei aina nähty hoitoa vaativana psyykkisenä sairautena vaan edelleen esimerkiksi urheilumaailmaan kuuluvana sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Lisäksi esille nousi HS:n kirjoittelun vaikeus tunnistaa syömishäiriöinen aikuinen mies. Sosiaalityön näkökulmasta tutkielmani tuo esille sukupuoleen liittyvien kysymysten merkitystä sosiaalityön tutkimukselle ja asiakastyössä kohdattaville ilmiöille ja kommentoi syömishäiriöön sairastuneen miehen paikkaa marginaalissa