Maatalousväestön eläinsuhde : maatalouden murros eläinsuhteen muokkaajana 1800-luvun lopun Suomessa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomalaisen maatalousväestön suhdetta kotieläimiin 1800-luvun puolivälistä aina 1900-luvun alkuun. Tutkin, miten maaseudun tilallis- ja torppariväki arvotti kotieläimiä päivittäisessä elämässään. Sen lisäksi selvitän, miten kotieläimiä arvotettiin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja minkälaisia merkityksiä kotieläimille muodostui, kun karjatalous kehittyi. Lähdeaineistona olen käyttänyt kolmea eri aikalaislehteä sekä haastatteluja. Julkisen keskustelun vastapainona on muistitieto ja sen henkilökohtaisuus. Olen jakanut käsittelyluvut temaattisesti ruokintaan, terveyteen, jalostukseen ja arvottamisen tapoihin. Tutkielmani alussa esittelen teoreettista keskustelua eläinten historiaan ja eläimelliseen käänteeseen liittyen. Näkökulman laajentaminen eläimiin on vaatinut eläinten toimijuuden tunnistamista ja pohdintaa siitä, miten historiallisia eläimiä tutkitaan ihmiskeskeisestä aineistosta. Eläinten toimijuuden avulla jäsennetään, tutkitaan ja tehdään eläimiä näkyväksi osaksi menneisyyden tapahtumia ja moniäänisyyttä. Karjatalouden kehitys määritteli eläimiä uudella tavalla ja eläinten perustavanlaatuisista tarpeista oli huolehdittava, mikäli mieli saada tuottoa. Laadukkaampi ruokinta, eläinlääkinnän parantuminen sekä tuottavan karjan jalostaminen olivat maatalouslehtien huolenaiheita, ja jokainen osa-alue kehittyi 1800-luvun lopulla. Paikallisia eroja oli paljon eikä muutos ollut äkkinäistä – esimerkiksi talviruokinnan ongelmat olivat läsnä vielä 1900-luvun koittaessa, syrjäseudulle oli vaikea saada eläinlääkäriä ja jalostustyö oli kärsinyt suunnitelmallisuuden puutteesta. Maatalouslehtien esittämät ideat taloudellisesta menestyksestä eivät vielä kohdanneet ihmisten arkista todellisuutta 1800-luvun lopulla. Haastatteluissa konkretisoituivat eläinten kanssa eletyt elämät haasteineen ja moninaisine tapahtumineen. Maatalouslehtien kirjoitukset käsittelivät eläimiä massoina, mutta haastatteluissa eläimistä tuli yksilöitä. Käytännön toiminta oli ihmisten ja eläinten toimijuuden yhteensovittamista. Maatalouslehtien neuvot pohjautuivat eläinten kanssa koettuihin onnistumisiin ja epäonnistumisiin, jotka ohjasivat ihmistä. Esimerkiksi ruokinnan laadun paraneminen vaati ihmistoiminnan merkittävää muutosta, mutta ihmiset eivät olleet ainoita muutoksen kokeneita toimijoita. Eläimille riittävä ruuansaanti oli fyysistä ja henkistä hyvinvointia edistänyt tekijä. Maatalouden muutokset olivat eläinten kanssa elettyjä ja eläinten kokemia muutoksia. Koska maatalouden kehittyminen asetti eläimille enemmän vaatimuksia, eläinten ominaisuuksien hallinta kasvoi. Parempi ruokinta tuli näkyä maidontuotannon kasvuna, ei lihomisena. Sattumanvarainen lisääntyminen ei ollut toivottavaa, vaan jälkeläisten laatuun haluttiin kiinnittää enemmän huomiota. Nautaroduilla oli merkitystä. Alkuperäinen, Suomen oloihin sopeutunut maatiaiskarja sai rinnalleen tanskalaisen ayrshirerodun, jonka menestyminen edellytti laadukasta ruokintaa ja edistynyttä karjanhoitoa. Eläimet huomioiva maataloushistoria osoittaa, että suhde eläimiin oli moninainen ja eläinten tarpeita sekä olemassaolon merkitystä määriteltiin jatkuvasti uudestaan. Eläimet herättivät ajatuksia, toiveita, tunteita, ja ohjasivat käytännön toimintaa. Taloudellisten arvojen rinnalla oli käsityksiä eläimistä yksilöinä. Etenkin eläimiä käsittelevien ihmisten oletettiin tuntevan omat eläimensä hyvin, ja se oli yksi keino parempaan taloudelliseen hyvinvointiin