Lapsinäkökulma lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnissa

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten lapsinäkökulma ja lapsikeskeisyys näkyvät lastensuojelun palvelutarpeen arviointien yhteenvetodokumenteissa lapsen osallisuuden ja edun kautta. Tutkittava aineisto koostuu 29 vuoden 2016 aikana valmistuneesta palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumentista. Palvelutarpeen arvioinnit on tehty Espoossa ja niissä on käytetty Barnets Behov i Centrum -arviointimenetelmää. Tutkimus on kvalitatiivinen, ja analyysimenetelmänäni on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Kvalitatiivisen analyysin ohella tarkastelen aineistoa myös numeerisesti havainnollistaakseni niitä ilmiöitä ja asioita, joita aineistosta nousee esille. Viitekehyksenä toimii BBIC-mallin mukaisesti lapsilähtöisyys ja lapsen asettaminen työskentelyn keskiöön. Palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumenteissa lapsen ja perheen arki on kuvattu usein kattavasti ja yhteenvedoista välittyy selkeä käsitys siitä, mistä lapsen arki koostuu ja ketkä ovat lapselle läheisiä ihmisiä. Lapsen tapaaminen on tärkeä osatekijä osallisuuden toteutumisen kannalta, kaikissa palvelutarpeen arviointiprosesseissa lasta ei tavattu lainkaan, ja vain harvoin lapsi tavattiin ilman vanhempien läsnäoloa. Kun lapsi on tavattu, ja kun hänen mielipiteensä on selvitetty, vaikuttaa se myös työntekijän johtopäätöksiin tuen tarpeesta. Myös vanhempien näkemys tuen tarpeesta on selvitetty yhteenvedoissa. Tutkimus tuo esille myös sen, että asiakas ei osallistu yhteenvetojen laatimiseen. Joissakin tapauksissa jäi epäselväksi, onko yhteenveto lähetetty perheelle, sillä osa yhteenvedoista on tallennettu järjestelmään mutta niitä ei ole lukittu. Lukitsemattomia dokumentteja ei luovuteta asiakkaille. Osa yhteenvedoista oli puutteellisesti laadittu, osaan puolestaan oli hyvin kattavasti dokumentoitu lapsen ja perheen tilanne sekä työntekijöiden palvelutarpeen arvioinnin aikana tekemät johtopäätökset sekä arvio jatkotyöskentelyn tarpeesta. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että lapsi näkyy palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumenteissa pääsääntöisesti vanhemman tai työntekijän kuvaamana. Lapsinäkökulma ei siten toteudu aidosti palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumenteissa. Lapsen osallisuutta palvelutarpeen arvioinnin aikana voisi vahvistaa hyödyntämällä laajemmin erilaisia menetelmiä tapaamisten tukena. Myöskään moniammatillisuus ja ajatus siitä, että eri alojen asiantuntijat kokoontuvat yhteen, ei tutkimuksessani toteutunut BBIC-mallin mukaisesti. Yhteinen asiantuntijuus lapsen asioissa jäi puutteelliseksi. Palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumenttia voisi hyödyntää laajemmin jatkotyöskentelyn pohjana, mikäli siihen kirjattaisiin kattavasti tiedot, jotka arviointityöskentelyn aikana on perheestä kerätty. Lapsikeskeisen näkökulman vahvistamiseksi lapsen osallisuutta voisi vahvistaa eri keinoilla. Palvelutarpeen arviointiprosessin yhtenäistäminen ja selkeän ohjeistuksen laatiminen edistäisivät BBIC-mallin laajempaa hyödyntämistä palvelutarpeen arvioinnin tukena