Mirdja, fin de sièclen goottityttö? Dekadenssi ja lajit L. Onervan Mirdjassa

L. Onerva oli ensimmäisiä yliopistokoulutettuja naiskirjailijoitamme. Onerva tunnetaan varsinkin lyyrisestä tuotannostaan, mutta myös muutamista romaaneistaan. Suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin kuuluvaa Mirdja-teosta (1908) on luettu omaelämäkerrallisena romaanina nuoresta naistaiteilijasta, joka taistelee asemastaan vuosisadanvaihteen Helsingin miehisissä taidepiireissä. Koska sukupuolentutkimuksen näkökulma on ollut jo lähtökohtaisesti teoksen tulkintaan houkuttava ja paljon käytetty, en keskity tässä työssä paljoakaan naiseuden problematisoimiseen sinänsä. Sen sijaan pidän päänäkökulmanani dekadenssia taidekäsityksenä ja suuntauksena, sellaisenaan kuin se 1890-luvun Ranskasta 1900-luvun alun Suomeen saapuessaan näyttäytyi. Luen tässä työssä Mirdjaa ensin dekadentin taidekäsityksen kautta: miten tämä rappiota romantisoiva, melankolinen suuntaus läpäisee Mirdja-teosta ja miten dekadenssi näkyy teoksen tematiikassa, henkilöhahmoissa ja motiiveissa. Toisena suurempana kehyksenä keskityn kirjallisuuden lajiin henkilöhahmon kautta. Tutkin sitä, miten eri lajien piirteet näkyvät Mirdja-päähenkilön henkilöhahmossa. Tutkimani hahmot ovat femme fatale, naistaiteilijaromaanin sankaritar, nuori nainen maaseudulta-hahmo ja naispuolinen kulkuri: pikara. Uutena tutkimuksen kentälle tuon viimeisessä osiossa väitteen Mirdja-teoksen mahdollisista goottilaisista vaikutteista, sekä dekadenssin ja goottilaisen romaanin mahdollisista yhteyksistä. Luen Mirdjaa tämän 1700-luvun Englannissa syntyneen kauhua, yliluonnollisia tapahtumia ja synkkää estetiikkaa painottavan lajin kautta ja tutkin, mitkä goottilaiselle romaanille tyypilliset repertoaarit näkyvät Mirdjassa. Dekadenssin ja goottilaisen romaanin yhtymäkohdiksi ehdotan työssäni raunion, yksinäisyyden, äidittömyyden, miehen mustan käden, degeneraation, hulluuden, paranoian, transgression, katolisten motiivien ja latautuneen neidon tematiikkaa