Vertaistukea ja ohjausta rakenteiden rajoissa : vertaileva tutkimus kahden painonhallintaryhmän vuorovaikutuksesta

Lihavuus ja ylipaino ovat merkittäviä kansanterveydellisiä ongelmia Suomessa. Ne altistavat monille elintasosairauksille ja aiheuttavat terveydenhuollolle suuria kustannuksia vuosittain. Tärkein hoitomuoto on elintapaohjaus, jossa pyritään asiakkaan elintapojen muuttamiseen ja sairauksien ehkäisemiseen. Ryhmämuotoinen ohjaus tarjoaa ammattilaisen tuen lisäksi myös mahdollisuuden kokemuksista keskusteluun vertaisten kanssa, ja siksi se on usein yksilöohjausta tehokkaampaa. Painonhallintaryhmissä elintapamuutokseen voidaan pyrkiä hyvin erilaisilla keinoilla, mutta on tärkeää ymmärtää, mitä seurauksia toimintatavoilla ja kokouksen rakenteella on koko ryhmän vuorovaikutuksen ja mahdollisesti myös tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tässä tutkielmassa vertaan kahden painonhallintaryhmän vuorovaikutusta. Tutkielma on osa Työterveyslaitoksen ja Tampereen yliopiston tutkimushanketta Ryhmän vuorovaikutus ja teknologiavälitteinen ohjaus osana yksilölle räätälöityä terveydenhuoltoa, jota on rahoittanut Juho Vainion Säätiö. Tutkimusmenetelmänä käytän keskusteluanalyysia. Aineisto koostuu kahden erilaisen painonhallintaryhmän videoiduista kokouksista. Tutkimustehtäväni on kaksiosainen. Ensimmäiseksi tarkastelen sitä, millaisten kokous- ja vuorovaikutusrakenteiden varaan toiminta painonhallintaryhmissä jäsentyy ja miten ryhmät eroavat toisistaan. Toiseksi tarkastelen, miten huolenkerronta rakentuu ja miten siihen vastataan vuorovaikutusrakenteiden asettamissa rajoissa. Painonhallintaryhmistä toisen toiminta perustui ennalta suunniteltujen tehtävien tekemiseen, ja toisen kierrosvuoroihin ja henkilökohtaisten kokemusten jakamiseen. Kokouksen rakenteen ja totunnaisten työtapojen merkitys oli ryhmän vuorovaikutuksen rakentumisessa suurempi kuin esimerkiksi ohjaajan koulutuksen. Tehtäviä käsittelevässä ryhmässä korostui oikein vastaaminen. Ohjaaja arvioi vastauksen tiedollista sisältöä ja huono vastaus saattoi johtaa kasvojen menettämiseen. Tähän mahdollisuuteen orientoituminen rajoitti vastausten sisältöä, kun taas toisessa ryhmässä vuorovaikutuksen rakenne teki puhujan kritisoimisen vaikeaksi ja normien vastaiseksi. Analyysissa osoitan, kuinka merkittävästi kokouksen rakenne vaikuttaa ryhmän vuorovaikutukseen, esimerkiksi huolenkerrontaan. Aineiston perusteella huolenkerrontasekvenssit ovat keskeisiä sosiaalisen tuen rakentumisen paikkoja. Tehtäväkeskeisen ryhmän huolenkerronnan jaoin kolmeen luokkaan: edellisen vuoron kanssa samanmielisiin, edellisen vuoron kanssa erimielisiin ja uutta sisältöä keskusteluun tuoviin vuoroihin. Kokemuksia jakavassa ryhmässä huolenkerrontaa tuottivat kierrosvuoronsa aikana painonhallinnassa epäonnistuneet henkilöt, joissa huolenkerronta oli samalla selonteon tuottamista epäonnistumisesta. Analyysi osoitti, että instituutiossa huolenkerronnalla on muitakin tehtäviä kuin yksinkertaisesti huolen ilmaisu: ne ovat selontekoja, osoittavat muutosvastarintaa, erimielisyyttä ja samanmielisyyttä, nostavat keskusteluun uusia aiheita, jakavat kokemuksia ja rakentavat vertaisuutta, välillä montaa näistä kerralla