Vaikeasti vammaisen henkilön oikeus palveluasumiseen

Tässä oikeusdogmaattisessa tutkimuksessa käsitellään vaikeavammaisen henkilön oikeutta palveluasumiseen. Tutkimustehtävänä on selvittää, milloin kunnan tulee järjestää palveluasuminen vaikeavammaiselle henkilölle sekä miten kunnan järjestämä palveluasuminen näyttäytyy vaikeavammaisen henkilön perus- ja ihmisoikeuksien toteuttajana. Erityisen tarkastelun kohteena ovat siis palveluasumisen saamis- ja myöntämiskriteerit, joita vammaispalvelulain ja asetuksen ohella ohjaa muu sosiaalihuollon lainsäädäntö sekä useat perus- ja ihmisoikeusnormit. Viranomaisen harkintaa ohjaavat myös oikeusperiaatteet sekä kunnalliset soveltamisohjeet. Vammaispalveluja järjestettäessä on huomiota kiinnitettävä useisiin eri perus- ja ihmisoikeuksiin riippuen aina siitä, millaisesta tilanteesta on kyse. Tutkielman kannalta keskeisiksi perus- ja ihmisoikeuksiksi nousevat yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto. Tämän työn kannalta keskeisimmiksi perusoikeussäännöksiksi voidaan nähdä PL 6 §, PL 19 § ja PL 22 § ja keskeisimmiksi kansainvälisiksi sopimuksiksi TSS-sopimus, KP-sopimus, Euroopan sosiaalinen peruskirja sekä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus ja erityisesti sen 19 artikla, joka käsittelee elämistä itsenäisesti ja osallisuutta yhteisössä. Palveluasumisen tarkoituksena on mahdollistaa vaikeavammaiselle asumisessa toteutetuin erityisjärjestelyin mahdollisimman itsenäinen suoriutuminen tavanomaisissa elämäntoiminnoissa ja toisaalta taas tukea jatkuvasti toisen henkilön avun tarpeessa olevaa vaikeavammaista tulemaan toimeen ilman laitoshoitoa. Annettavien tukitoimien on voitava edistää henkilön toimeentuloa itsenäisesti omassa asunnossaan. Palveluasuminen on vaikeavammaisen subjektiivinen oikeus, joka on myönnettävä jokaiselle palvelun saamisen edellytykset täyttävälle henkilölle. Tutkielmassa käsiteltävien oikeustapausten kautta tullaan huomaamaan, että palvelun myöntämiskriteerit eivät kuitenkaan ole täysin selkeät, koska kunnissa palveluasumista on jätetty myöntämättä vammaispalvelulain ja asetuksen mukaisena sellaisille henkilöille, joille se korkeimman hallinto-oikeuden tulkintakäytännön mukaan kuitenkin kuuluisi. Nykyisen lainsäädännön puitteissa pystytään melko hyvin arvioimaan sitä, kuka on vammaispalvelulain tarkoittama vaikeavammainen henkilö, joka on oikeutettu palveluasumiseen. Melko selkeästä sääntelystä huolimatta epäselviä tapauksia on edelleen ja nämä epäselvyydet voivat vaarantaa vammaisen henkilön oikeuksien täysimääräisen toteutumisen. Tutkielmasta ilmenee, että palveluasumisen merkitys vammaisen henkilön perus- ja ihmisoikeuksien toteuttajana on huomattava