Velallisen perus- ja ihmisoikeudellinen suoja ulosottoviranomaisen suorittamassa omaisuuden ulosmittaamisessa

Tutkimuksessa tarkastellaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista omaisuuden ulosmittauksessa oikeusdogmaattisin tutkimuskeinoin. Tarkastelun kohteeksi on valittu luonnollinen, yksityinen henkilö. Velan syntymisen muotona on tutkittu yksityisoikeudellista velkasuhdetta. Tarkoituksena on selvittää, miten perus- ja ihmisoikeuksien kasvanut merkitys näyttäytyy tulkittaessa ulosottoprosessia kokonaisuutena. Koska tutkimus keskittyy omaisuuden ulosmittaamiseen, on tarkastelluiksi perus- ja ihmisoikeuksiksi nostettu suoraan velallisen taloudelliseen asemaan vaikuttavat oikeudet, kuten omaisuudensuoja, oikeus riittävään toimeentuloon sekä oikeus työhön ja elinkeinovapauteen. Tutkimuksessa nousee keskeiseksi myös se, miten ulosmittausprosessissa ja siihen liittyvissä muutoksenhakukeinoissa toteutuu oikeusturva sekä oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Ensisijaisesti perus- ja ihmisoikeuksia tulkitaan sellaisina, kuin ne esiintyvät perustuslaissa (731/1999) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (SopS 18-19/1990). Tutkimuksessa tarkastellaan, antaako ulosottolainsäädäntö velalliselle sellaisen suojan tason, joka vastaa nykyistä oikeustieteellistä käsitystä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Perus- ja ihmisoikeuksien tulkintaan on hyödynnetty niitä koskevia oppeja, kuten perusoikeuden rajoitusedellytyksiä, heikennyskieltoa ja perus- ja ihmisoikeuksien horisontaalivaikutuksia. Velan syntyminen yksityisoikeudellisesta suhteesta, mutta sen periminen julkisen vallan käyttämin pakkokeinoin asettaa lisähaasteita sen suhteen, miten perus- ja ihmisoikeuksien velvoittavuutta tulkitaan. Samoin yksityisoikeudellinen suhde aiheuttaa jännitteen, jossa velallisen oikeuksien liian vahvan korostamisen kääntöpuolena on velkojan oikeuksien - erityisesti omaisuudensuojan - heikentyminen. Yleisellä tasolla tutkimuksessa todetaan, että perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ulosottolainsäädännössä ja -menettelyssä on kehittynyt myönteisesti. Ongelmakohtina havaitaan sellaiset omaisuuden ulosmittaamisen menettelyt, joissa ulosmitattavasta omaisuudesta ei saada riittävää korvausta. Tämä on ongelmallista omaisuudensuojan riittävän toteutumisen kannalta. Samoin sellaisen omaisuuden ulosmittaaminen, jota velallinen tarvitsee elinkeinon ansaitsemineen, voi olla ristiriidassa suhteessa oikeuteen työhön ja elinkeinovapauteen. Oikeusturvan suhteen todetaan, että ulosottoviranomaisen rooli lainkäyttöviranomaisena sekä sen riidanratkaisufunktioiden oikeudenkäyntimäiset piirteet asettavat erityisvaatimuksia suhteessa oikeusturvan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiseen. Pääsääntöisesti ulosoton laaja muutoksenhakuoikeus sekä menettelyn tarkka lakisidonnaisuus vastaavat näitä vaatimuksia. Ongelmakohtina havaitaan muutoksenhaun paikoin pitkä kesto, sekä sellaiset muutoksenhaun rajoitukset, jotka tosiasiallisesti estävät velallisen mahdollisuuden saada asiansa käsitellyksi