Riskikäsitys ja riskiviestintä : tarkastelussa Microlife

Perinteisen taloustieteen käsityksen mukaan ihminen on rationaalinen, kaiken käsillä olevan tiedon perusteella vaihtoehtoja objektiivisesti punnitseva odotetun hyödyn maksimoija. Näin ollen riskiä tai eri riskejä arvioidessaan ihmisen tulisi turvautua vain tilastolliseen riskien todennäköisyyksistä ja seurauksista kertovaan informaatioon. Todellisuudessa ihmisten riskienarviointiin vaikuttavat myös monet muut, usein subjektiiviset tekijät. Riskikäsityksellä viitataankin ihmisten subjektiivisiin arvioihinriskin todennäköisyydestä ja vakavuudesta. Ihmisillä on usein tapana vähätellä riskejä, jotka realisoituvat kaukana tulevaisuudessa. Näin ollen esimerkiksi huonojen elintapojen aiheuttamaa eliniän lyhenemistä ja siihen liittyviä muita negatiivisia seurauksia ei koeta välttämättä erityisen vakavina riskeinä, sillä ne eivät tapahdu nyt tai lähitulevaisuudessa. Riskikommunikaatiolla tarkoitetaan tieteenalaa, joka käsittelee tilastollisten ja koettujen riskien välistä dilemmaa. Viestinnän tavoitteena on välittää yleisölle tietoa riskeistä ja auttaa yleisöä, jotta he voisivat tehdä tietoisia, itsenäisiä arviointeja ja päätöksiä eri riskeistä. Riskikäsityksen ja riskikommunikaation tutkijat ovat havainneet, että riski-informaation esittämistavalla voidaan vaikuttaa ihmisten riskikäsityksiin ja näin ollen myös käyttäytymiseen. Tämän tutkielman tarkoituksena oli arvioida, voiko kroonisten elintapojen vaikutuksia suurelle yleisölle viestivää, tutkija David Spiegelhalterin kehittämää Microlife-metodia pitää riskiviestinnän ja riskikäsityksen kirjallisuuden perusteella tehokkaana riskinviestimisvälineenä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena integroivan kirjallisuuskatsauksen muodossa. Tutkimus kokosi yhteen monipuolisesti riskiviestinnän ja riskikäsityksen teorioita ja tutkimuksia, jotka korostavat riskin psykologisia ominaisuuksia taloustieteessä ja riskienhallinnassa monesti ehkä liiaksi painoarvoa saaneiden riskin teknisten ominaisuuksien sijasta. Microlife-metodin tehokkuuden arvioinnissa ilmeni, että riskikommunikaation kirjallisuus ei ole yksimielinen siitä, miten riskejä pitäisi esittää yleisölle. Voidaankin sanoa, että Microlifen tai riskikommunikaation tehokkuutta yleensäkin voidaan arvioida yksinkertaistaen kahdesta näkökulmasta. Näiden näkökulmien voidaan katsoa olevan informoitua päätöksentekoa korostava näkökulma ja ihmisten käyttäytymisen muutosta korostava näkökulma. Kokonaisuudessaan voidaan kuitenkin sanoa, että Microlife-menetelmän sisältämää Microlife-yksikköä ei tutkielman kirjallisuuden perusteella pidetty perusteltavana valintana. Mikroelämään mahdollisesti sisältyvää henkilökohtaista puolta ja sen sisältämää viestintää sekä riskeistä että hyödyistä sen sijaan puollettiin tutkimuksen perusteella. Menetelmään sisältyvä päivän tasolle suhteuttaminen ja ”ikääntymisen nopeus” metafora voisivat tutkimuksen perusteella olla tehokkaita erityisesti nuorelle ja vähemmän koulutetulle väestölle suuntautuvassa viestinnässä, mutta niiden sisältämän vahvan emotionaalisen viestin vuoksi ne eivät välttämättä täytä informoidun päätöksenteon ja tieteen yleisiä vaatimuksia tiedon neutraaliudesta. Eettisesti kestäväksi katsotulle, mutta samalle ihmisten käyttäytymistä muuttavalle elintapariskien viestimistavalle on joka tapauksessa nykypäivänä yhä entistä suurempi tarve, mutta tehtävä on haasteellinen ja vaatiikin lisää riskiviestinnän tutkimuksia ja alan osapuolten avointa keskustelua