Liiketoiminnan käsite arvonlisäverotuksessa

Tutkimuksen aiheena on yksi arvonlisäverotuksen keskeisimmistä käsitteistä, liiketoiminta. Arvonlisäverolain (1501/1993, AVL) 1.1 §:n 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä. Euroopan unionin alueella arvonlisäverotus on harmonisoitu, ja se perustuu arvonlisäverodirektiiviin (Neuvoston direktiivi 2006/112/EY). Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan verovelvollisella tarkoitetaan jokaista, joka itsenäisesti missä tahansa harjoittaa liiketoimintaa, riippumatta tämän toiminnan tarkoituksesta tai tuloksesta. Tutkimus perustuu suurelta osin näiden kahden säännöksen sekä niiden pohjalta syntyneen oikeuskäytännön analysointiin ja tulkintaan. Liiketoiminnalle ei ole olemassa tyhjentävää määrittelyä, vaan sitä tarkastellaan oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa vakiintuneiden yleisten tunnusmerkkien perusteella. Näiden tunnusmerkkien sisältöä ja merkitystä kokonaisarvioinnissa on tarkasteltu tutkimuksessa pääosin lainopillisesti. Lisäksi apumetodeina on käytetty oikeusvertailua, oikeuspolitiikkaa ja oikeushistoriaa. Liiketoiminnan yleisten tunnusmerkkien ohella tutkimuksessa on käsitelty tiettyjä mielenkiintoisia erityistilanteita, kuten laitonta liiketoimintaa ja konserneja. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö osoittaa liiketoiminnan käsitteen olevan hyvin laaja, ja sen tulkinnan olevan melko tapauskohtaista. Siinä mielessä direktiivin sananvalinnaksi sopisikin kenties paremmin kuudennesta arvonlisäverodirektiivistä (Neuvoston direktiivi 77/388/ETY) tuttu taloudellinen toiminta, joka kuvaisi paremmin soveltamisalan ulottuvuutta. Tutkimuksen perusteella ruotsalainen sääntely ottaa nykyään korostetusti huomioon EU-oikeuden. Sääntely onkin tuoretta, koska verovelvollisen kansalliseen määrittelyyn jouduttiin tekemään muutoksia komission rikkomusmenettelyn seurauksena. Saksassa lain sanamuoto poikkeaa direktiivin sanamuodosta, mutta ei ilmeisesti estä tulkitsemasta lakia yhtenevästi direktiivin kanssa. Jäsenvaltioissa EU-oikeuden huomioon ottaminen näyttää lisääntyneen ja lisääntyvän koko ajan. Lakimuutoksia on tehty, ja kansallisten tuomioistuinten ratkaisujen perusteluissa vilahtelevat unionin tuomioistuimen ratkaisut entistä useammin. EU-oikeuden riittävä tunteminen onkin lain soveltajille, kuten kansallisille tuomioistuimille ja veroviranomaisille, merkittävä haaste