Ilmastonmuutosvastuu yksilön näkökulmasta

2000-luvulla ilmastonmuutoksesta on tullut keskusteltu aihe niin mediassa, politiikassa kuin eri tieteenaloilla. Aihe on löytänyt paikkansa myös koulujen ja lukioiden opetussuunnitelmissa. Siten tänä aikana nuoruuttaan elävät ihmiset ovat saaneet ilmiötä koskevaa tietoa monelta taholta. Luonnontieteellisesti ilmastonmuutoksen on todistettu olevan ihmisen aiheuttama ilmiö. Sen synty on sidoksissa esimerkiksi teollistumisen, lisääntyneen liikenteen ja energiankulutuksen, sekä tehostuneen maatalouden ja muuttuneen maankäytön tuottamiin päästöihin. Tutkielmani teoriataustassa tarkastelin ilmastonmuutoksen yhteiskunnallista rakennesidonnaisuutta Max Weberin länsimaisen yhteiskunnan rationalisoitumisen teorioiden avulla. Tutkimuskysymykseni on: miten informanttini jakavat ja käsittävät ilmastonmuutosvastuun? Aineistoni tuotti luokka lukion opiskelijoita, joilta pyysin kirjoituksia otsikolla Minä, maailma ja ilmastonmuutos . Sisällönanalyyttisen analyysin myötä kiinnostuin kirjoituksissa usein toistuneesta vastuun teemasta. Analyysissä vastuun käsityksiä valottamaan erittelin moraalisen ja toiminnallisen vastuun sekä toimijuuden käsitteitä. Lisäksi hyödynsin Max Weberin rationaalisuuksien ja sosiaalisen toiminnan tyyppejä. Lukiolaisten vastuun käsityksistä muodostin kolme ilmastonmuutosvastuun yläluokkaa, jotka ovat oma vastuu, siirretty vastuu ja katoava vastuu. Oman vastuun yläluokkaan sijoittamani kirjoitukset käsittelivät sitä, miten yksilö näkee oman roolinsa suhteessa muihin vastuullisiin agentteihin, sekä toisaalta mahdollisuutensa ja vastuunsa itse vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Siirretyn vastuun kirjoituksissa oli kyse vastuu jakamisesta suurvalloille, yrityksille, tiedonvälitykselle ja poliittisille päättäjille, sekä pettymyksestä näiden tehottomaksi katsottuun toimintaan. Vastuun kokemuksen heikkenemistä käsittelee katoavan vastuun luokka, jossa ilmastonmuutoksen torjunta näyttäytyi muutospessimistisissä näkemyksissä mahdottomana. Omat voimavarat vaikuttivat näissä kirjoituksissa vähäisiltä. Lisäksi ilmastonmuutos näyttäytyi ilmiönä kaukaisena, omaa elämää konkreettisesti koskettamattomana asiana. Keskeisiä tuloksiani on, että ilmastonmuutoksen hillintä näyttäytyi kirjoittajille normatiivisena toimintana. Taustalla myös oletettiin jaettu substantiaalinen ilmastonmuutoksen torjunnan arvoperusta. Kaikki lisäksi tiesivät jotain ilmastonmuutoksesta ja erittäin harvoin sen todellisuutta kyseenalaistettiin. Ilmiön rakennesidonnaisuus kuitenkin vaikeutti asian käsittelyä ja aiheutti ambivalenssia, etenkin kun ympäröivä maailma ei vaikuttanut jaetun substantiaalisen päämäärän mukaan toimivan. Useimmiten omia ilmastotekoja ja henkilökohtaisen vastuun ottamista oli yksinkertaisinta perustella arvorationaalisella toiminnan orientaatiolla. Omien voimavarojen vähyyden vuoksi päämäärärationaalisuus ei sopinut yhtä hyvin perusteeksi. Kirjoittajien ilmastoaktiivisuus, ja sen puute, olivat yksityistynyttä vastuuta. Järjestäytyneen ilmastovastuullisen toiminnan esimerkit teksteistä puuttuivat