Vaikeaa viivytystaistelua vai voittoisaa vastuunjakoa? Tutkielma lastensuojelun ja koulun sosiaalityön yhteistyöstä

Tässä tutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun ja koulun sosiaalityön yhteistyötä. Tutkimuksen kohteena ovat lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja koulukuraattorit sekä heidän ajatuksensa tämänhetkisestä yhteistyöstä, sen ongelmista, esteistä ja toisaalta mahdollisuuksista. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista yhteistyötä koulukuraattorit ja lastensuojelun sosiaalityöntekijät tekevät, miksi yhteistyötä tehdään ja millaiset seikat yhteistyöhön vaikuttavat. Lisäksi tutkielma pyrkii selvittämään, millainen tarve yhteistyölle on ja millaisia toiveita sille asetetaan. Tutkimus on laadullinen tutkimus, se linkittyy käytännön sosiaalityön tutkimukseen ja kehittävään työn tutkimukseen. Tutkimusta varten on kerätty kaksi eri aineistoa. Ensimmäinen aineisto koostuu yhteistyötä kartoittavista kyselylomakkeista, jotka lähetettiin 34 tamperelaiselle lastensuojelun sosiaalityöntekijälle ja 17 tamperelaiselle koulukuraattorille. Toisen aineiston muodostavat kolmen koulukuraattorin ja kolmen lastensuojelun sosiaalityöntekijän teemahaastattelut. Aineistojen analyysimenetelmänä oli sisällön analyysi. Koulun sosiaalityö ja lastensuojelu toteuttavat niille lastensuojelulaissa annettua tehtävää. Lastensuojelu ja koulun sosiaalityö voidaan nähdä kehittävän työn tutkimuksen periaatteiden mukaan rinnakkaisina toimintajärjestelminä, jotka molemmat toimivat erityistä tukea tarvitsevien lasten ja heidän perheidensä kanssa. Työn kohde, välineet ja säännöt, työnjako sekä työyhteisö ovat kuitenkin erilaiset, mikä luo jo luonnostaan jännitteitä yhteistyöhön. Tutkimustulosten mukaan koulun sosiaalityön ja lastensuojelun yhteistyö on moninaista ja vaihtelevaa. Yhteistyötä pidetään tärkeänä ja sitä tehdään tarvittaessa. Olemassa oleva yhteistyö perustuu pitkälti henkilökohtaiseen tuntemiseen, ei yhteistyörakenteisiin, mikä tekee yhteistyöstä haavoittuvaa. Yhteistyö painottuu lastensuojeluprosessien alkupäähän. Yhteistyö voi myös alkaa vasta silloin, kun lapsen tilanne oli jo kriisiytynyt. Tällaisessa tilanteessa koulun ilmoitus lastensuojeluun oli tullut liian myöhään tai koulun ilmaisemaa huolta ei otettu lastensuojelussa tosissaan. Yhteistyön esteet ja ongelmat voidaan luokitella tutkielmani perusteella seuraavasti: 1. yhteistyön rakenteet puuttuvat, 2. ongelmat asenteissa, 3. tiedon puutteesta johtuvat ongelmat 4. erilaisista rooleista, näkökulmista ja toimintakulttuureista johtuvat ongelmat sekä 5. erilaiset odotukset. Erityisesti asenteisiin liittyvät ongelmat korostuvat. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen näytti myös muodostavan ongelmia yhteistyöhön. Lastensuojeluilmoituksia tehtiin lastensuojelun näkökulmasta liian vähän ja liian myöhään ja koulukuraattorit kokivat ilmoitusten tekemisen vaikeaksi ja joskus myös hyödyttömäksi. Yhteistyön ongelmat liittyivät koulukuraattorien monimuotoiseen rooliin koulun, lastensuojelun sekä lapsen ja perheen välissä. Koulun sosiaalityön näkökulma oli lastensuojeluprosesseissa usein lapsen tarpeita painottava, kun taas lastensuojelussa ajateltiin enemmän tilannetta koko perheen näkökulmasta. Yhteistyötä edistävät seikat voidaan luokitella seuraavasti: 1. asenteet ja arvostus, 2. yhteiset toimintamallit ja toimivat yhteistyön rakenteet ja 3. tunteminen. Tutkielmassa nousee esiin myös yhteistyön parantamisehdotuksia. Näitä ovat mm. säännöllisten tapaamisten järjestäminen, henkilökohtaisen tuntemisen lisääminen, selkeiden mallien ja rakenteiden luominen yhteistyölle sekä tiedon jakaminen ja yhteistyön levittäminen myös varsinaisen asiakastyön ulkopuolelle. Koulun sosiaalityön ja lastensuojelun yhteistyö näyttää olevan enemmän ”vaikeaa viivytystaistelua” kuin ”voittoisaa vastuunjakoa.” Sillä on kuitenkin mahdollisuus muuttua enemmän kohti voittoisaa vastuunjakoa, sillä yhteistyön hyöty yleisesti tunnustetaan ja yhteistyö koetaan tärkeäksi. Avainsanat: lastensuojelu, koulun sosiaalityö, yhteistyö, koulukuraattori, lastensuojelulaki, lapsiperheiden palvelujärjestelm