Unionijäsenyyden vaikutus eduskunnan norminantokompetenssiin

Norminantokompetenssissa on kyse toimivallasta antaa yhteiskunnassa oikeudellisesti sitovia ja velvoittavia säädöksiä. Se sisältää säädösten vireille tuloon ja valmisteluun sekä niiden sisältöön ja voimaantuloon liittyvän toimivallan. Kysymys eduskunnan norminantokompetenssin muutoksesta liittyy paitsi kansaa edustavan ja demokratiaa turvaavan toimielimen aseman muutokseen, myös tämän toimielimen tärkeimmän valtaoikeuden sisällölliseen ja menettelylliseen muutokseen. Tutkimuksen keskeisiä lähtökohtia ovat valtiovallan kolmijako-opin mukainen vallanjakoperiaate ja parlamentarismi sekä näiden periaatteiden sisällön ja merkityksen muutos. Toinen keskeinen kiinnostuksen kohde tutkimuksessa on eduskunnan normatiivisten ja tosiasiallisten valtaoikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien keskinäissuhde. Tutkimuksen tavoitteena on näin ollen selvittää, miten eduskunta voi käyttää lainsäädäntövaltaansa muuttuneissa olosuhteissa. Tutkimuksen pääpaino on valtiosääntödogmaattisessa voimassa olevan oikeuden sisällön selvittämisessä ja analysoinnissa. Eduskunnan osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien tosiasiallisen tehokkuuden analysoinnissa tutkimuksen pääosin normatiivista viitekehystä raotetaan kuitenkin myös yhteiskuntatieteellisen näkökulman suuntaan, ja tutkimuksessa hyödynnetään valtio-opin ja politiikantutkimuksen tuottamia tutkimustuloksia. Norminantomenettelyn muutokseen on pyritty vastaamaan luomalla järjestelmä, joka takaa eduskunnalle laajat ja tehokkaat tiedonsaanti- ja osallistumisoikeudet. Tältä osin järjestelmää voi luonnehtia toimivaksi. Kansallisen tason mahdollisuudet vastata unionijäsenyyden vaikutuksiin ovat kuitenkin rajalliset. Parhaimmassakin tapauksessa valtiosäännön tasolla voidaan turvata vain eduskunnan asema unioniasioiden kansallisessa valmistelussa ja päätöksenteossa. Ongelmat ilmenevät kuitenkin useimmiten ylikansallisella ja poliittisella tasolla, johon kansallisella sääntelyllä voidaan vaikuttaa vain rajallisesti. Näin ollen eduskunnan aseman vahva oikeudellinen turvaaminen ei takaa automaattisesti sen vaikutusmahdollisuuksien tosiasiallista tehokkuutta. Unionijäsenyyden vaikutukset eduskunnan norminantokompetenssiin ilmenevät monessa eri yhteydessä ja monella eri tavalla. Vaikutukset ovat ennen kaikkea eduskunnan toimivaltaan rajoittavia. Toimivallan rajoitus voi merkitä joko toimivallan täydellistä puuttumista, sen osittaista kaventumista tai sen itsenäisyyden vähentymistä. Toimivalta voi olla myös eri tavoin ehdollista, jolloin toimivallan käytön on tapahduttava tiettyjen ylikansallisella tasolla määriteltyjen ehtojen rajoissa. Näiden vaikutusten lisäksi unionijäsenyys ohjaa myös lainsäädännön kehitystä ja sen suuntaa. Asiasanat: eduskunta, Euroopan unioni, lainsäädäntövalta, parlamentarismi, valtiosääntö