Liikuntajärjestöjen avustustoiminnan oikeudelliset kriteerit.

Tutkielmassa tarkastellaan niitä oikeudellisia periaatteita, joita Suomen kunnissa tulee ottaa huomioon myönnettäessä avustuksia liikuntaseuroille. Tarkoituksena on ollut löytää ne oikeudelliset perusteet, jotka huomioon ottamalla avustukset voidaan jakaa mahdollisimman oikeudenmukaisesti eri hakijoiden kesken. Tutkielmassa avustusmuotoina pidetään kunnan myöntämiä suoria rahallisia tukia (vuosi- ja kohdeavustus) sekä käyttövuorojen antamista liikuntapaikoille ilmaiseksi tai alle omakustannushintaa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty oikeusdogmaattista analysointia, jolloin aineistona on käytetty liikunta-alan kirjallisuutta, mutta varsinaiset oikeudelliset jakokriteerit on johdettu pitkälti hallinto-oikeutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Keskeisenä normistona on ollut liikuntalain asettamat velvoitteet ja kuntalaista johdettavissa olevat raamit, joiden puitteissa avustustoiminnan tulee toimia. Lisäksi hallinto-oikeuden periaatteilla on ollut keskeinen asema itse tutkimusongelman tarkastelussa. Lähdemateriaalina on käytetty myös muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, artikkeleja ja puheenvuoroja. Tutkimuksen aihealuetta on lähestytty kartoittamalla aihealueen historiallista taustaa, jonka jälkeen käsittely on siirtynyt itse tutkimusongelman käsittelemiseen. Aihealueen lähestyminen historiallisesta aspektista käsin on ollut välttämätöntä, jotta saa käsityksen niistä taustoista, jotka vaikuttavat vielä tänäkin päivänä voimakkaasti liikunnan kentässä tapahtuvaan kuntien harjoittamaan liikuntaseurojen avustustoimintaan. Historiallisen katsauksen jälkeen siirrytään varsinaisen tutkimusongelman tarkasteluun eli ryhdytään hakemaan vastausta siihen, että mitkä ovat ne oikeudelliset kriteerit, jotka on otettava huomioon jaettaessa liikuntaseura-avustuksia. Oikeudellisessa mielessä liikunta-laki määrittää liikunnan edistämisen kunnan tehtäväksi, mutta jättää avoimeksi ne keinot, joiden avulla siihen tulee pyrkiä. Liikuntalaista löytyvät kuitenkin ne peruslähtökohdat, joiden perusteella liikunnan tukeminen voidaan katsoa kuntien tehtäväksi. Kuntalain tarkastelussa puolestaan etsitään niitä rajoja, joiden sisäpuolella kunnan tulee pysytellä, jotta liikunnan tukitoiminta ei ylitä kunnan toimialaa. Koska avustustoiminta tapahtuu pitkälti kunnan itsehallinnon puitteissa on myös kunnan itsensä määrittämillä kriteereillä suuri merkitys siihen, miten avustusten jako kunnassa tapahtuu. Luonnollisestikaan nämä kunnan asettamat kriteerit eivät saa olla sitä ylemmänasteisen normiston kanssa ristiriidassa, vaan sen on toimittava niiden määrittämissä puitteissa. Monessa tapauksessa sovellettavaksi tulee myöskin hallinto-oikeuden yleiset periaatteet, joita on pidettävä ohjenuorana avus-tuksia myönnettäessä. On selvää, että avustuksien jaon yhteydessä ei voida tukeutua vain yhteen tiettyyn lain kohtaa, vaan oikeudellisia periaatteita on haettava useilta eri alueilta. Keskeiseen asemaan nousee vaatimus pyrkiä mahdollisimman suureen tasapuolisuuteen hakijoiden kesken. Samalla on kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että samanlaisen avustuskriteeristön noudattaminen maassamme olisi lähes mahdotonta, kun on hyväksyttävä alueelliset painotuserot ja historiallinen tausta, jotka vaikuttavat kunnissa vallitsevaan käytäntöön