Poissaolon tarinat : vankilassa olevien vanhempien ja vanhemman vankeuden kokeneiden lasten kertomaa.

Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millaista on elää lapsena, jonka vanhempi on vankilassa ja miten vanhemmuus rakentuu vankilasta käsin. Tutkimuskysymyksenä ovat, miten lapset kokevat vanhemman vankilassaolon ja millaisia käsityksiä vankilassa olevilla vanhemmilla on heidän lastensa elämästä sekä tuen tarpeesta. Tutkimus kuuluu sosiaalityön tieteenalaan sekä sosiaalityön kehittämiseen. Aineistona käytettiin vankiloissa kerättyä kyselyaineistoa sekä lapsina vanhemman vankeuden kokeneiden elämäntarinoita. Vankien kyselyaineisto sisältää laadullisen aineiston lisäksi myös kvantitatiivista aineistoa. Kvantitatiivinen aineisto on vankien tilannetta kuvaava. Vankien kyselyaineiston laadulliset osiot sekä vankien lasten elämäntarinat analysoitiin narratiivisella tutkimusotteella. Vankilassa olevat vanhemmat määrittivät keskeiseksi ongelmaksi poissaolonsa lastensa luota. Osa vanhemmista oli kertonut lapsilleen poissaolonsa syyn, mutta osa vanhemmista pyrki salaamaan vankilassaolonsa. Vanhemmat käyttivät kolmenlaista tarinatyyppiä kertoessaan lapsilleen poissaolostaan. Tuloksena ovat: totuustarinat, valkoiset valheiden tarinat sekä kuvitteelliset tarinat. Vastaajat kokivat, että tukea vanhempana olemiseen oli vaikea saada. Vanhempien tarinoissa esiintyi kolmenlaista vanhemmuuden roolityyppiä: suhteen rakentajavanhempi, suhteen ylläpitäjä vanhempi sekä luovuttajavanhempi. Vanhemman vankeuden kokeneet aikuisikäiset lapset kertoivat elämäntarinoissaan yksinäisyydestä. Lapsuuteen kuului keskeisesti vaikeneminen perheen sisäisistä asioista. Vanhemman vankeudella oli vaikutuksia heidän identiteettiinsä rakentumiseen. Kirjoittajat kuvasivat tunteneensa itsensä ulkopuolisiksi. Lapsuudessaan he olisivat toivoneet lähelleen heidän tarpeitaan kuuntelevaa aikuista. Aikuisiässä heidän oli vaikea uskoa tulevaisuuteen. Kertojat määrittivät itsensä selviytyjiksi. Vankilassa olevien vanhempien lapset tulee kohdata yksilöllisesti. Huomiota tulee kiinnittää lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutussuhteen tukemiseen sekä vankilassaolon puheeksi ottamiseen. Tutkimuksen tuloksena on, että vanhemman vankeus koskettaa lapsen kokemusmaailmaa tapahtumahetkellä, mutta myös lapsen myöhemmissä elämänvaiheissa. Lapsi jää usein tilanteeseen, jossa hänen tarpeisiinsa ei vastata auttamisjärjestelmissä eikä myöskään perheen sisällä. Vankilassa olevan vanhemman lapsi kokee yksin jäämisen tunteita. Johtopäätöksenä on, että ennaltaehkäisevää työtä tulee lisätä, tukemisen painopistettä tulee suunnata lapsen elinympäristöön kuuluville henkilöille. Jatkotutkimusaiheena nostetaan esille lapsen tukemisen mahdollisuudet päiväkodissa ja koulussa vanhemman vankeuden aikana. Tärkeänä tutkimusaiheena pidetään myös vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutussuhteen tutkimista vankilassa ja vankilan ulkopuolella tapahtuvissa kohtaamisissa. Asiasanat: narratiivisuus, vanhemmuus, lapsuus, vankila, vank