Kielihäiriöisten 5-6-vuotiaiden lasten kerrontataidot. Monitapaustutkimus

Kerronnalla on tärkeä rooli ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kerronnan vaikeudet rajoittavat ratkaisevasti lapsen vuorovaikutusta ja kommunikaation toimivuutta sosiaalisissa tilanteissa. Lisäksi kerrontataitojen puutteiden on todettu olevan yhteydessä lukemisen, kirjoittamisen ja oppimisen vaikeuksiin. Tästä syystä kerrontataitojen arvioinnin tulisi kuulua kielihäiriöisten lasten puheterapeuttiseen tutkimukseen, ja niiden kehittämisen tulisi olla kuntoutuksen tärkeä tavoite. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella neljän 5–6-vuotiaan lapsen kertomusten rakentumista, koheesiokeinojen käyttöä ja kertomusten ymmärtämistä. Kaikilla tutkittavilla oli havaittu jonkinasteisia kielellisen kehityksen vaikeuksia. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, miten kunkin lapsen kielelliset vaikeudet heijastuvat heidän tuottamiinsa kertomuksiin ja siihen, kuinka he ymmärsivät kertomuksen sisällön. Kertomuksen rakentumista ja kielellisten sidoskeinojen käyttöä tarkasteltiin uudelleenkerrontatehtävän ja kuvakirjakerrontatehtävän avulla, minkä lisäksi molemmista tarinoista esitettiin lapsille ymmärtämistä mittaavia sisältökysymyksiä. Tutkittavat organisoivat kertomuksensa kertomuskieliopin mukaan, mutta heidän oli vielä vaikea ilmaista asioita kertomuksessa eksplisiittisesti. Tarinan tuottaminen muistinvaraisesti oli heille kuvakirjakerrontaa haastavampi tehtävä. Lapset käyttivät pääasiassa additiivisia ja temporaalisia lauseyhdistyksiä, mutta kausaalisten ja adversatiivisten lauseyhdistysten käyttö oli vielä hyvin vähäistä. Lasten käyttämien viittausten tarkoitteet olivat vielä usein tulkinnanvaraisia. Kerronnan eksplisiittisyyttä heikensivät edellisten piirteiden lisäksi mm. puheen fonologiset puutteet, lauseiden rakentamisen vaikeus ja sananlöytämisvaikeudet. Lasten vastaukset ymmärrystä mittaaviin sisältökysymyksiin osoittivat, että lapset olivat pääosin ymmärtäneet tarinan tapahtumat ja pystyivät tulkitsemaan niistä myös tarinan henkilöiden reaktioita ja tunteita. Osalla lapsista ilmeni kuitenkin selviä vaikeuksia pitkien ja moniosaisten kysymysten ymmärtämisessä. Kerrontatehtävien avulla saadaan monipuolista tietoa lapsen kielellisistä taidoista. Vaikka tässä työssä tutkitut lapset suoriutuivat osin ikätasollaan, näkyivät heidän kertomuksissaan myös kielihäiriön vaikutukset. Tässä tutkimuksessa käytettyä sisältöyksikköanalyysimenetelmää voidaan käyttää kerrontataitojen arvioinnin välineenä. Menetelmän jatkotutkimuksen ja -kehittelyn tarve on kuitenkin ilmeinen. Jatkossa tarvittaisiin myös lisää tutkimustietoa siitä, miten tietyntyyppiset kielelliset vaikeudet vaikuttavat kertomusten muodostamisen ja ymmärtämisen taitoihin. Asiasanat:kerrontataidot, kielihäiriö, kertomuksen kielioppi, lauseyhdistykset, viittaukset, kertomuksen ymmärtäminen, Sammakkokertomu