Jutavista saamelaisista talollisiksi poronhoitajiksi - Enontekiöläisten Guhtur Maggan ja Gáddjá Nikodemuksen muutto Inarin Kutturaan osana pohjoissaamelaisen suurporonhoidon ekspansiota 1800-luvun jälkipuoliskolla

Tutkimukseni käsittelee porosaamelaisten Guhtur Maggan ja Gáddjá Nikodemuksen muuttoa Enontekiöltä Pohjois-Sodankylän kautta Inariin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Yleisen taustan tapahtumille muodostaa lähes 200 vuotta kestänyt prosessi, jonka seurauksena Fennoskandian eri valtioiden pohjoisosien rajat määriteltiin. Tämä kosketti erityisesti alueen alkuperäistä saamelaista väestöä, jonka asuma-alueet jaettiin Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän kesken. Prosessin alkuna voidaan pitää vuoden 1751 Strömstadin sopimusta, jonka perusteella määriteltiin Ruotsin ja Norjan välinen raja. Porosaamelaisilla oli 1800-luvun puoleen väliin saakka oikeus käyttää porojen laidunmaina Ainakin 1500-luvun lopulta lähtien suurporonhoitajat olivat jutaneet porojen kanssa Suomen alueella sijainneilta talvilaitumilta kesiksi Jäämeren rannikolle Norjaan. Vuoden 1852 Venäjän-Norjan ja 1889 Venäjän-Ruotsin rajasulut muuttivat tilanteen. Rajoja ei saanut enää ylittää. Norjan, Ruotsin ja Suomen porosaamelaisia muutti uusille asuinalueille. Muuttoliike alkoi 1800-luvun loppupuoliskolla ja loppui 1900-luvun alussa. Laajemmin ilmiötä voidaan kuvata pohjoissaamelaisen suuporonhoidon ekspansioksi, jonka seurauksena suurporonhoitoelinhieno levisi laajalle alueelle Skandinaviassa. Suomessa muutot kohdistuivat Pohjois-Sodankylän Sompion alueelle sekä Inarin Länsiosaan. Muuttajia saapui Enontekiöltä, Utsjoelta ja myös Norjan Koutokeinon alueelta. Suomen käsivarren alueen poronhoito joutui kriisiin, sillä laidunalueet ahtautuivat. Poronhoidon ja talonpoikaisen elinkeinon välillä oli myös maankäyttöön liittyviä ristiriitoja. Aiemmassa tutkimuksessa rajasulkujen vaikutuksia ja suurporonhoidon ekspansiota on käsitelty yleisellä tasolla sangen kattavasti. Olen tarkastella muuttoa ja siihen vaikuttaneita syitä erityisesti Maggan ja Nikodemuksen sukujen kautta. Tutkimuksen keskeisinä henkilöinä ovat Guhtur Magga ja Gáddjá Nikodemus, joita koskevien henkilöhistoriallisten lähteiden kautta on mahdollista tarkastella yksityiskohtaisesti muuttoa sekä sitä edeltävää ajanjaksoa. Asiakirjalähteiden lisäksi käytössä on ollut Gáddjá Nikodemuksen haastattelu vuodelta 1911, jossa hän kuvaa monipuolisesti omaa elämäänsä ja myös muuttoon liittyviä seikkoja. Guhtur Maggan jälkeläisiltä on säilynyt myös haastatteluaineistoa, joissa kerrotaan muuttoon liittyvistä tapahtumista. Sukujen jäsenten säilyttämän historiallisen muistitiedon kautta on mahdollista saada uudenlainen saamelaissukujen sisäinen näkökulma tutkimuksen kohteena oleviin tapahtumiin. Muuttoprosessi ei ollut vain siirtymistä uusille asuinalueille, vaan siihen liittyi myös laajempi elinkeinoon ja asumistapaan liittyvä muutos. Enontekiöllä Maggan ja Nikodemuksen suvut elivät poropaimentolaisina. Muuton jälkeen suurporonhoidon rinnalle otettiin myös talonpoikaiseen elinkeinoon kuuluvaa karjanhoitoa ja peltoviljelyä. Samalla asumistapa vaihtui liikkuvasta kotaelämästä pysyvään uudistilallisen elämänmuotoon. Inariin Ivalojoen rannalle siirtymisen jälkeen paikalle rakennettiin hirsitalo, joka oli nykyisen Kutturan kylän alku. Uudistilalliseksi siirtymisestä huolimatta poronhoito säilyi perheen pääelinkeinona. Haastatteluaineiston kautta on ollut mahdollista selvittää asuinpaikkaan liittyvien valintojen perusteita. Niissä korostuu erityisesti hyvien porolaidunalueiden merkitys. Yleisellä tasolla tutkimuksen tarkoituksena on ollut kuvata mikrohistoriallisen tarkastelun kautta porosaamelaisten sopeutumista moniin 1800-luvun lopun poliittisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin. Asiasanat:Enontekiö, Sodankylä, Inari, pohjoissaamelaiset, suurporonhoito, laidunalueet, muuttoliike, 1800-luku, muistitieto, mikrohistoria, elämänkaarihistoria, kylähistoria