Oppilas yksilönä - yksilöllisyyden tuottaminen koulutuspuheessa

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, miten oppilaan yksilöllisyys määritellään koulutuspuheen perusteella. Samalla pohdittiin, miten tämä määritelmä sijoittuu suhteessa koulun arvoihin ja politiikkaan. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin keinoin. Aineistona tutkimuksessa olivat kirjallisuus, aikaisemmat tutkimukset, opettajien ja rehtoreiden haastattelut sekä Opettaja-lehtien tekstit. Koulutuspoliittisessa puheessa yksilöllisyys on hyvin vahvasti esillä. Yksilöllisyyden korostuminen juontaa juurensa koululaitoksen kehityksestä sekä muutoksista, joita on tapahtunut muun muassa aatesuuntauksissa, oppimiskäsityksissä ja opetussuunnitelmissa. Muutosten johdosta kouluun ovat rantautuneet liike-elämän termit. Koulu on tullut tulosvastuulliseksi toiminnastaan ja koulussa korostetaan tehokkuutta sekä tuloksellisuutta. Myös yksilölliset oppimispolut ja elinikäinen oppiminen ovat tulleet ajankohtaisiksi teemoiksi. Tutkimuksessa lähdettiin tarkastelemaan oppilaan yksilöllisyyttä historian kautta. Tarkastelu jaettiin Hargreavesin ja Goodsonin (2006) kolmen perättäisen globaalin koulutuksen uudistuksen mallin perusteella kahteen osaan. Ensimmäinen tarkastelujakso oli kansakouluasetuksesta 1970-luvun loppuun ja toinen tarkastelujakso käsitti ajanjakson peruskoulun perustamisesta nykypäivään. Ensimmäisen tarkastelujakson perusteella korostui näkemys oppilaasta materiana ja toinen tarkastelujakso korosti käsitystä oppilaasta asiakkaana. Analyysissä paikannettiin Opettaja-lehtien tekstien ja haastatteluaineiston avulla oppilaan yksilöllisyyteen liittyvät keskeiset puheenaiheet. Näiden keskeisten teemojen avulla määritettiin oppilaan yksilöllisyys ja selvitettiin, miten määritelmä sijoittuu suhteessa koulutuksen arvoihin ja politiikkaan. Oppilaan yksilöllisyyden määritelmää luotiin erityisesti materia- ja asiakasnäkökulmasta. Oppilaan yksilöllisyyttä voidaan määrittää suhteessa opetukseen, luokassa toimimiseen, koulun sidosryhmiin, koulutuspoliittisiin päätöksiin ja koulun arvoihin. Yksilöllisyyden tulisi olla sekä yhdenvertaista että yhteisöllistä. Yksilöllisyyden tulee kuulua tasavertaisesti kaikille oppilaille ja sitä tulee tukea yhteisöllisyydellä. Yksilöllisyyden suhde koulun arvoihin ja politiikkaan oli aineiston perusteella hyvin ristiriitainen. Toisaalta oppilaan yksilöllisyyttä pidetään tärkeänä, mutta taloudelliset säästötoimenpiteet menevät kuitenkin sen edelle. Asiakasnäkemyksessä nähtiin olevan oppilaan yksilöllisyyttä tukevia piirteitä. Se voi kuitenkin myös heikentävät peruskoulun johdosta saavutettua oppilaiden yhdenvertaisuutta. Kansainvälisessä vertailussa oppilaan yksilöllisyyden huomioiminen on Suomessa hyvällä tasolla, mutta sen toteutuminen vielä jatkossakin vaatii aktiivista työskentelyä koulutuspoliittisella kentällä. Asiasanat:yksilöllisyys, oppilas, koulutuspolitiikk