Uskonto historiassa, historia fiktiossa. Kaunokirjallisuus historiantutkimuksen lähteenä Minna Canthin Hannan ja Juhani Ahon Papin tyttären uskonnollisen maailman kautta tarkasteltuna.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kaunokirjallisuuden käyttöä historiantutkimuksessa. Keskityn erityisesti kysymään, millainen lähde kaunokirjallisuus on historiantutkimuksessa, mitä se voi kertoa menneisyydestä ja miten sitä pitäisi historiantutkimuksessa lähestyä. Rajaan käsittelyni koskemaan uskontoa kahdessa 1880-luvulla ilmestyneessä romaanissa - Minna Canthin Hannassa (1886) ja Juhani Ahon Papin tyttäressä (1885). Mielenkiintoni keskittyy siihen, miten uskonto esiintyy tutkittavana olevissa romaaneissa ja kertoo historiasta sekä siihen, miten romaaneja olisi syytä lähestyä silloin, kun niitä tarkastellaan menneisyyden kuvaajina. Tutkimusotteeni on lähellä aatehistoriallista kirjallisuudentutkimuksen metodia, jossa menneisyyttä tehdään ymmärrettäväksi tutkimalla sekä kaunokirjallisuuden taustaa että teosten sisäistä maailmaa. En kuitenkaan aseta teoksen esteettistä kokonaisuutta etusijalle, vaan tarkastelen kaunokirjallista teosta ja sen historiallista taustaa rinnakkain siten, että kumpikaan ei kohoa toista merkittävämpään asemaan. Käytännössä kuitenkin vertaan kaunokirjallisuuden maailmaa historiankirjoituksen antamaan kuvaan todellisuudesta, joten viime kädessä näkökulmani on historiantutkimuksellinen. Tarkastelen teosten historiallisessa taustassa esiintyviä ilmiöitä ja pohdin, millainen merkitys niiden tutkimisella on historiantutkimuksessa. Tutkin Canthin ja Ahon romaaneissa uskonnon kannalta keskeisten henkilöhahmojen merkitystä historiallisen todellisuuden ja uskonnon ilmentäjinä. Perehdyn myös romaanien tekijöihin ja pohdin, pitääkö kirjailija huomioida silloin, kun kaunokirjallisuutta tutkitaan osana historiantutkimusta. Otan huomioon myös aikalaislukijoiden tulkinnat romaaneista ja tarkastelen niiden merkitystä osana teosten historiallista kontekstia. Tarkasteluni osoittaa, että uskonnon tutkiminen kaunokirjallisuuden kautta on hedelmällistä ensinnäkin siksi, että uskonto kuuluu aatehistoriaan ja romaanit ovat oivallisia aateilmaston ilmentäjiä. Henkilöhahmojen tutkiminen on mielekästä, koska hahmot valottavat historian ruohonjuuritasoa ja kertovat yksilön aatemaailmasta. Kirjailijan tutkiminen taas on kannattavaa historiantutkijan kannalta siksi, että tekijä kuuluu teoksen historialliseen kontekstiin. Oman tutkimuskysymykseni kannalta ei ole merkittävää tutkia tekijän elämän ja teoksen välisiä yksityiskohtia, vaan ennen kaikkea tekijän oman ajattelun ja teoksessa esitetyn aatemaailman suhdetta. Aikalaislukijoiden reaktioiden tarkastelu puolestaan on hyödyllistä siksi, että lukijoiden reaktiot kertovat romaanien syntyajan yhteiskunnassa vallinneista arvoista ja aatteista. Lukijoiden tulkinnat romaaneista kertovat viime kädessä siitä, millaisia tekstejä romaanien syntyajan maailmassa oli ylipäänsä mahdollista kirjoittaa. Uskontoa on syytä tarkastella kaunokirjallisuuden kautta, sillä uskonto pitää sisällään useita romaanien syntyaikana vallinneita aatteita. Näin ollen tutkiessani romaanien uskonnollista maailmaa joudun samalla tutkimaan muitakin aatteita, joihin uskonto on vaikuttanut. Yksi keskeisimmistä tutkimustuloksistani onkin se, että kaunokirjallisuus pitää sisällään valtavan määrän omasta ajastaan kertovia aatteita, ajatuksia ja ilmiöitä. Juuri tällaisten ilmiöiden kuvaajana kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan rikastuttaa historiantutkijan työtä ja kertoa menneisyydestä jotakin sellaista, mitä historiankirjoitus ei välttämättä kerro