Navigointia ahtaalla väylällä. Diskurssianalyyttinen tutkimus tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tahdosta riippumatonta psykiatrista hoitoa. Tahdosta riippumatonta hoitoa tutkitaan osana suomalaista yhteiskuntaa ja sen terveydenhuoltoa, osana sen sosiaalista toimintaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia diskursseja tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy? Mikä on esitettyjen lausumien yhteiskunnallinen perusta, kuka lausumia esittää ja mitkä ovat mahdolliset motiivit? Miten mielenterveystyön eri toimijat näkevät tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon? Mitkä tekijät ovat voineet vaikuttaa tarkasteltaviin lausumiin? Tutkimuksen teoriataustana on sosiaalinen konstruktionismi. Tiedon relatiivisuusnäkökulman vuoksi sosiaalisen konstruktionismin teoria soveltuu erityisen hyvin tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon diskurssien tutkimiseen. Tutkimusmetodina käytetään diskurssianalyysia. Psykiatrisessa hoidossa tiedolla on erityisen suuri merkitys, sillä potilaan katsotaan usein olevan kykenemätön arvioimaan omaa tilaansa. Tutkimusaineiston kokoamisen lähtökohtana oli neljä näkökulmaa: viranomaisnäkökulma, viranomaistoimintaa valvova näkökulma, lääkärinäkökulma ja järjestönäkökulma. Tutkimuksen mukaan tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ei ole olemassa yhtenäistä tunnustettua diskurssia tai yhtenäisiä diskursseja, joka kietoisi sisäänsä koko psykiatrisen hoidon kentän ja sen eri toimijat. Hoitomuodosta ei ole olemassa eri toimijoiden kesken yhtenäisiä kannanottoja. Toimijoiden kesken ei ole yhteistä ajatusta siitä, mihin suuntaan tahdosta riippumatonta hoitoa pitäisi tulevaisuuden psykiatrisessa hoidossa viedä. Mielenterveystyön kenttä on hajanainen ja siinä on lukuisia eri toimijoita. Eri toimijoilla on käytössään erilaisia resursseja ja he toimivat omista valta- ja virkastatuksistaan käsin. Puhetavat heijastavatkin hajanaisuudessaan todellisuutta ja keskustelun sävyyn vaikuttaa se, kuka asiasta keskustelee ja millä statuksella. Tutkimukseni perusteella voidaan kuitenkin todeta, että jokaista kirjoitusta, toimijaa ja teemaa yhdistää yksi yhteinen taustatekijä - ikään kuin perusteleva tekijä kaikelle sille, mistä puhutaan ja miten puhutaan. Tämä yhteinen tekijä on resurssit. Tahdosta riippumattoman hoidon oikeutuksesta ja perusteluista pitäisi käydä entistä enemmän keskustelua, koska näyttää siltä, että tällaisenaan hoitojärjestelmä asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Tahdosta riippumaton hoito tuntuu olevan yksi terveydenhuollon kipupisteistä. Se on ihmisoikeudellinen, eettinen, moraalinen, laillinen ja käytännöllinen kysymys. Se voidaan nähdä vapaudenriistona, hoitokeinona, pakkokeinona, eettisenä ongelmana tai vapautuksena sairaudesta. Ongelma on siinä, ettei asiaa kohtaan ole riittävää mielenkiintoa, eikä hoidosta ja hoidon rajojen määrittelystä ja oikeutuksista keskustella riittävästi. Asiasanat:tahdosta riippumaton hoito, psykiatrinen hoito, itsemääräämisoikeus, diskurssi, pakk