Oikeuspsykiatrinen näkökulma kehitysvammaisten rikollisuuteen: Kansallinen rekisteritutkimus

Suomessa tehdään vuosittain noin 200 mielentilatutkimusta, joista muutama prosentti kehitysvammaisille rikoksentekijöille. Tämä Journal of Intellectual Disability Research -lehteen 12/07 julkaistavaksi lähetetyn, alunperin englanninkielisen tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella oikeuspsykiatrisesta ja hoitotieteellisestä näkökulmasta vuosina 1996-2006 vakaviin rikoksiin syyllistyneiden kehitysvammaisten sosiodemografista taustaa. Lisäksi tarkasteltiin vastentahtoiseen erityishuoltoon määrättyjen kehitysvammaisten vastentahtoisen erityishuollon järjestämistä. Tutkimuksen aineistona olivat kaikki vuosina 1996-2006 Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa (TEO) käsitellyt ja sen hallussa olevat kehitysvammaisten rikoksentekijöiden mielentilatutkimukset ja TEO:n oikeuspsykiatrisen lautakunnan istuntolistat. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmaa käyttäen. Tutkimuksen aineisto, 45 mielentilatutkimusta, oli määrältään pieni, mutta kansallisella tasolla merkittävä. Tutkimustulosten mukaan kehitysvammaisten rikoksentekijöiden keskimääräinen ikä rikoksen-tekohetkellä oli 35,7 vuotta. Suurin osa (83 %) kehitysvammaisista rikoksentekijöistä oli miehiä. Huomattavaa on, että suurin osa (59 %) oli suorittanut oppivelvollisuuden. Rikoksentekohetkellä he olivat useimmiten työttöminä (83 %). Aikaisempaa rikollista käyttäytymistä oli lähes puolella. Lisäksi 46 % kehitysvammaisista oli alkoholin vaikutuksen alaisena rikoksentekohetkellä ja 44 %:lle annettiin psykiatrinen diagnoosi mielentilatutkimuksen jälkeen. Tyypillisimpiä kehitysvammaisten tekemiä rikoksia olivat tuhopoltot ja seksuaalirikokset. Lievästi kehitysvammaisia oli 5 %. Yli puolet (54 %) todettiin alentuneesti syyntakeisiksi ja 41 % syyntakeettomiksi tekemäänsä rikokseen. Vastentahtoiseen erityishuoltoon määrättiin 21 kehitysvammaista. Lähes 31 %:lla vastentahtoiseen erityishuoltoon määrätyistä ei ollut strukturoitua hoitosuunnitelmaa hoitojakson aikana. Hoitosuunnitelma oli kuitenkin tehty 15 %:lle. Hoitosuunnitelmissa oli tähdätty päivittäiseen selviytymistaitojen kartuttamiseen sekä palvelu- ja tukitoimien paranemiseen kehitysvammaisten rikoksentekijöiden kohdalla. Hoitojaksot olivat ns. kriminaalipotilaihin nähden lyhyitä: oikeuspsykiatrisen potilaan keskimääräisen hoitoajan ollessa lähes kymmenen vuotta, vastentahtoisen erityishuollon pituus oli noin kaksi ja puoli vuotta. Tutkimustulokset tukevat aikaisempia tuloksia kehitysvammaisista rikoksentekijöistä. Kansallinen erityispiirre on alkoholiongelmaisten kehitysvammaisten rikoksentekijöiden suuri määrä, mikä on suoraan verrattavissa alkoholinkulutuksen kasvuun Suomessa 2000-luvulla. Peruskoulun suorittaneiden määrä kehitysvammaisten rikoksentekijöiden kohdalla oli korkea, mikä kertoo Suomen laadukkaasta koulutusjärjestelmästä. Huolestuttavinta on kuitenkin kehitysvammaisten rikoksentekijöiden syrjäytyminen ja asosiaaliseen elämäntyyliin ajautuminen, vaikka suurella osalla kehitysvammaisista avohoitokontakti olisikin. Tämä osoittaa, että kehitysvammaisille rikoksentekijöille suunnatut tukipalvelut eivät ole riittäviä eivätkä ne tällaisenaan estä tietyn ryhmän asosiaaliseen elämäntyyliin ajautumista. Viranomaisyhteistyön kehittäminen kehitysvammaisten rikoksentekijöiden hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää, jotta tämän pienen asiakasryhmän erityistarpeet otettaisiin tulevaisuudessa paremmin huomioon. Avainsanat: oikeuspsykiatria, rikollisuus, kehitysvammaisetTutkielmaan liittyvä artikkeli / Article related to the thesis: Journal of Intellectual Disability, Vol. 53, Part 3, pp 279-288, March 2009: Forensic psychiatric perspective on criminality associated with intellectual disability: a nationwide register-based study / L. Männynsalo, H. Putkonen, N. Lindberg & I. Kotilainen DOI: 10.1111/j.1365-2788.2008.01125.