Onko Viro kirosana? Viro ja Suomen Viron-politiikka Helsingin Sanomain ja Aamulehden pääkirjoituksissa 1.4.1988 – 30.9.1991

Suomalais-virolaisia suhteita 1980- ja -90-lukujen taitteessa on tutkittu akateemisella tasolla niukalti. Sen voidaan olettaa johtuvan ainakin osittain aiheen tuoreudesta. Historiantutkimuksen kannaltahan kysymys on lähimenneisyydestä. Baltian maiden, erityisesti Viron kamppailu valtiollisen itsenäisyytensä palauttamiseksi herätti Suomessa paljon huomiota. Suomen eteläiset naapurit saivat osakseen runsaasti myötätuntoa. Käsillä olevan ajanjakson julkiseen keskusteluun nousi monia teemoja. Tässä tutkimuksessa lähestytään edellä mainittua julkista keskustelua kahden ison suomalaisen sanomalehden pääkirjoitusten kautta. Tässä työssä vertaillaan kahden suuren suomalaisen sanomalehden, Helsingin Sanomain (HS) ja Aamulehden (AL) suhtautumista Viron tapahtumiin ja virallisen Suomen Viron-politiikkaan. Lähdemateriaalina on käytetty pääkirjoituksia huhtikuusta 1988 syyskuuhun 1991. Pääkirjoituksissahan tuodaan julki lehden ”linja”, ja ne ovat tässä tapauksessa merkittävien suomalaisten viestimien puheenvuoroja julkisessa keskustelussa. Tutkimuksessa on käyty läpi Helsingin Sanomain ja Aamulehden kaikki 1.4.1988 – 30.9.1991 ilmestyneet pääkirjoitukset. Niistä on valittu yksityiskohtaiseen tarkasteluun ne pääkirjoitukset, joissa käsiteltiin yksinomaan Viroa tai Viroa osana Baltiaa, sekä ne, joissa käsiteltiin niin kutsutun virallisen Suomen Viron- ja Baltian-politiikkaa. Tarkastelussa nousi esille luontevia asiakokonaisuuksia, joiden puitteissa pääkirjoituksia on kronologista jäsentelyä käyttäen vertailtu. Alkupisteeksi on määritetty vuoden 1988 huhtikuun alku, jolloin Tallinnassa lausuttiin Viron kansanrintaman syntysanat. Viron kansanrintama muodostui ensimmäiseksi yleispoliittiseksi laajaa kannatusta nauttineeksi kansanliikkeeksi, joka haastoi maata hallinneen kommunistisen puolueen. Virossa oli esiintynyt poliittiseksi luokiteltavaa liikehdintää jo aiemminkin. Viron vihreä liike ja Viron muinaismuistoyhdistys olivat nostaneet esiin osittain samoja teemoja kuin kansanrintama. Myöhemmän kehityksen valossa kuitenkin vasta kansanrintama voidaan katsoa ensimmäiseksi todelliseksi haastajaksi yksinvaltaiselle kommunistipuolueelle. Vaikka Viron tasavalta itsenäistyi muodollisesti jo elokuussa 1991, on tässä tutkimuksessa pidetty tarpeellisena seurata tapahtumia saman vuoden syyskuun loppuun asti. Syyskuun alkupuolelle tultaessa Viro oli saanut uudelle itsenäisyydelleen Neuvostoliiton uuden valtioneuvoston ja Venäjän federaation, eli emämaansa ja tämän tulevan seuraajavaltion, sekä kaikkien merkittävien ulkovaltojen tunnustukset. Tutkimus käsittelee siis ajallisesti Viron valtiolliseen jälleenitsenäistymiseen johtanutta kehitystä. Itsenäisyysjulistuksen antamisen jälkeenkin tilanne oli monessa mielessä epäselvä, Viroonhan jäi muun muassa vuoteen 1994 asti Neuvostoliiton/Venäjän asevoimia ja tämänkin jälkeen mittava joukko eläköityneitä neuvostoupseereita. Loppuvuoden 1991 aikana Viro lähetti diplomaattiedustajiaan maailmalle, liittyi kansainvälisiin organisaatioihin, perusti puolustusvoimat ja alkoi muutoinkin rakentaa itsenäisen valtion tunnusmerkit täyttävää koneistoa. Tutkimuksen hypoteesina on oletus, että poliittisesti sitoutumattoman ja Helsingissä ilmestyneen Helsingin Sanomain linja erosi Tampereella ilmestyneen, tuolloisen Kokoomuksen äänenkannattajan Aamulehden linjasta huomattavasti. Hypoteesi perustuu yhtäältä Helsingin Sanomain asemaan maan ylivoimaisesti suurimpana ja luetuimpana sanomalehtenä, merkittävänä kansallisena instituutiona. Lehden läheiset kontaktit maan poliittiseen ja virkamiesjohtoon antavat syyn olettaa, että pääkirjoituksissa olisi oltu valtiojohdon linjoilla – harjoitettu sodanjälkeisenä aikana tutuksi tullutta ”vastuullista” toimituspolitiikkaa. Aamulehden osalta hypoteesiin vaikuttavat ennen kaikkea lehden maakunnallinen luonne verrattuna Helsingin Sanomiin, sekä lehden poliittinen viiteryhmä Kokoomus. Lehden toimituksessa vaikutti lisäksi 1980- ja 1990-lukujen taitteessa kaksi kulttuuritoimittajaa, sittemmin edesmennyt Erkka Lehtola, joka oli kiinnostunut Itäisen Keski-Euroopan sosialistimaiden tapahtumista, sekä vironkielentaitoinen ja maassa matkustellut Simopekka Virkkula. Perusoletuksena oli se, ettei Aamulehdellä ollut samankaltaista kansallisen instituution asemaa eikä ulkopolitiikkaan nähden samankaltaista ”vastuullista” asemaa medioiden joukossa kuin Helsingin Sanomilla. Toisaalta voidaan olettaa, että lehden omistuspohja ja poliittinen sitoutuminen Kokoomukseen olisivat näkyneet oikeistolaisena vireenä pääkirjoituksissa. Helsingin Sanomat ja Aamulehti olivat vuosina 1988-1991 merkittäviä suomalaisia viestimiä. Helsingin Sanomain asema oli kansainvälisestikin vertailtuna ainutlaatuinen, koska sen päivittäinen painosmäärä lähenteli kymmenesosaa Suomen väkiluvusta ja päivittäisten lukijoiden määrä neljännestä koko kansasta. Aamulehti oli oman alueensa ehdoton valtalehti ja siten tamperelainen ja maakunnallinen julkaisu. Helsingin Sanomat oli Viron ja siihen liittyen Neuvostoliiton tapahtumia arvioidessaan reaalipolitiikan linjoilla, mutta muisti samalla vaatia historiallisen totuuden kunnioittamista. Oikeus ja moraali olivat sen mielestä virolaisten puolella. Virallisen Suomen toimintaa arvioitaessa lehden toimituksen sijainti Helsingissä ja lehden edustajien suhteet johtaviin poliitikkoihin ja virkamiehiin eivät näkyneet lehden linjassa ainakaan kovin selvästi. Kritiikki oli toisinaan varsin kärkevää. Aamulehti vaali Viron tapahtumia kommentoidessaan historiallista totuutta ja siitä johdettua moraalia. Lehti korosti virolaisten oikeuksia, mutta unohti samalla perestroikan kohtalon, Neuvostoliiton merkityksen ja Viron venäläisten aseman. Oikeus oli yksin virolaisten puolella. Virallista Suomea, erityisesti presidentti Koivistoa Aamulehti ymmärsi erittäin hyvin, eikä osoittanut vastaavaa kriittisyyttä kuin helsinkiläinen kilpailijansa. Kaiken kaikkiaan kumpikin lehti pysyi uskollisena journalismin kantaville periaatteille. Lehtien pääkirjoituksissa puolustettiin pienemmän ja heikomman oikeuksia ja korostettiin ihmisoikeuksia. Vaikka varsinkin Aamulehti paikoitellen suorastaan tuki virallisen Suomen johtoa, on lehdistä yleisellä tasolla todettava, että ne säilyttivät kriittisen asennoitumisen. Kriittisimmillään Helsingin Sanomat oli kärkevä ulkopoliittisen johdon arvostelussaan. Suomen ulkopoliittiseen johtoon suhtauduttiin kriittisesti yleensä silloin, kun lehdet katsoivat valtiojohdon vähättelevän edellä mainittuja periaatteita tai kun valtiojohto muutoin osoitti silmiinpistävää viileyttä asenteessaan virolaisia kohtaan. Sekä Helsingin Sanomat että Aamulehti jakoivat pääkirjoituksissaan lukijoilleen paljon tietoa. Sekä Viroa käsitelleiden pääkirjoitusten määrä että sisältö tukevat tätä väitettä. Huhtikuun alusta 1988 joulukuun loppuun 1991 Helsingin Sanomat julkaisi 147 ja Aamulehti peräti 185 pääkirjoitusta, joissa Viro esiintyi vähintään viittauksena. Kirjoitusten voidaan sanoa olleen jopa voittopuolisesti tiedonvälitystä mielipiteiden saadessa vähemmän tilaa. Aihepiiriä pidettiin ilmeisesti hyvin tärkeänä, koska tietoa olisi voitu jakaa lehdissä muillakin kuin pääkirjoituspalstoilla. Lehdet suuntasivat ansiokkaan tietopaketin ja kommenttien yhdistelmän pääkirjoitusten lukijakunnalle