Kunta vammaisen perusoikeuksien toteuttajana

Aiheeni Kunta vammaisen perusoikeuksien toteuttajana on ajankohtainen, sillä vammaispalvelu- ja kehitysvammalain yhdistämisen valmistelu on aloitettu. Nykyisen hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on turvata vammaispalvelujen saatavuus ja vammaisten tasa-arvoinen kohtelu. Lakien yhdistäminen on erittäin haastava tehtävä ja vaatii huolelliset esityöt, jotka on jo aloitettu laatimalla esiselvityksiä. Tutkielmani sijoittuu sekä kunnallisoikeuteen että sosiaalioikeuteen. Tutkielmassani selvitän, millaisia vammaisen perusoikeuksia kuntien itsehallintonsa nojalla tulisi toteuttaa ja miten ne pitäisi toteuttaa. Vammaispalveluiden järjestämisvastuu siirtyi seurakunnilta kunnille 1800-luvun vaivaishoitoasetuksella. Vasta 1950-luvulla leimaavasta köyhäinhoidosta siirryttiin sosiaalipoliittiseen ajatteluun ja vähitellen kohti hyvinvointipalveluita. Kansainvälisillä perus- ja ihmisoikeussopimuksilla ja niiden ratifioinnilla on ollut paljon merkitystä suomalaisen sosiaalilainsäädännön kehittymisessä ja on edelleenkin. Kotoperäisessä lainsäädännössä vammaisen asemaa on vähitellen parannettu. Vammaisia henkilöitä voidaan syrjiä, mutta vain positiivisessa mielessä. Hänelle voidaan myöntää vammansa vuoksi jotain sellaista extraa, johon normaalilla henkilöllä ei ole oikeutta. Hyvinvointipalveluiden järjestämisvastuu on keskeisin julkisen vallan tehtävä. Lakisääteisten sosiaalipalveluiden ala on laajentunut, vaikka lainsäädäntö suurelta osalta on puitelainomaista. Kunnilla on itsehallintonsa nojalla päävastuu näiden palveluiden tuottamisesta. Kunnat hoitavat myös vammaisuuden perusteella järjestettävät palvelut ja tukitoimet. Kuntien talouden kiristyessä, ne ovat joutuneet karsimaan palvelurakennettaan ja miettimään, miten määrärahat kohdennetaan ilman, että perus- ja ihmisoikeuksia loukataan. Päätöksenteossa on erityistä huomiota kiinnitettävä vammaisen asiakkaan erityisyyteen ja päätöksen perustelujen laillisuuteen. Vammaiset ovat pieni vähemmistö kunnan asukkaista, mutta kunnat tekevät tiukassa taloudellisessa tilanteessa paljon kielteisiä päätöksiä, joihin haetaan muutosta tuomioistuimista. Muutoksenhaku vammaispalvelualain nojalla tehtävistä päätöksistä on rajoitettua. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen voidaan valittaa kuntien erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvista päätöksistä. Harkinnanvaraisista vammaisten etuuksia koskevista päätöksistä voidaan pyytää valituslupaa. Tavallisesti KHO myöntää luvan, jos asian ratkaisulla on ennakkopäätöksen luonne. Monet kunnat ovat laatineet vammaispalvelulain soveltamista koskevia ohjeita. Soveltamisohjeet toimivat kunnissa vammaispalveluasioista päättävien viranhaltijoiden ohjenuorana. Vertailemalla yhdentoista kunnan vammaispalvelulain soveltamiseen laatimia ohjeita, selvitän, millaisia soveltamis- ja tulkintakäytäntöjä eri kunnissa on ja poikkeavatko nämä käytännöt toisistaan. Soveltamisohjeita vertailemalla toisiinsa ja oikeuskäytäntöön selvitän, miten vammaispalveluita kunnat todellisuudessa toteuttavat ja ovatko vammaiset henkilöt yhdenvertaisia lain edessä eri kunnissa. Vertaan kuntien omia soveltamisohjeita myös voimassa olevaan lainsäädäntöön ja oikeuskirjallisuuteen. Vertailun avulla selvitän, ovatko soveltamisohjeet ristiriidassa voimassa olevan normiston kanssa. Monia hyvinvointipalveluita koskevia lakiuudistuksia ollaan valmistelemassa. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta tulee vuosikymmenen merkittävin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Sosiaalihuoltoa koskeva lainsäädäntö on peräisin 1970–80-luvuilta, joten uudistaminen on välttämätöntä. Lainvalmistelu on tehtävä huolellisesti ja vaatii paljon eri hallinnonalojen yhteistyötä ja yhteensovittamista. Johtopäätöksissä esitän muutamia kannanottoja uudistustyössä huomioitavista seikoista. Asiasanat: Sosiaalitoimi, kunnallinen itsehallinto, ihmisoikeudet, sosiaaliset perusoikeudet, sosiaaliturva, sosiaalioikeus, sosiaalinen palvelu, vammaisuus, subjektiivinen oikeu