Väkivaltaa ja vallankumousta. Aikalaiskäsitys suurlakosta Helsingissä ja Tampereella

Työni kohteena on vuoden 1905 suurlakko. Suurlakko tuli Suomeen Venäjän yleislakon seurauksena. Lakko oli 1899 alkaneen sortovuosiksi kutsutun ajanjakson huipentuma, jonka seurauksena Suomeen perustettiin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuva kansanedustuslaitos. Suurlakon alkuperäinen tavoite oli palauttaa Suomen autonominen asema yhdenmukaistamiskautta edeltäneeseen tilaan. Vaikka koko maa meni lakkoon, on käsittely rajattu koskemaan Helsinkiä ja Tamperetta. Suurlakko näyttäytyy koko kansan yhteisenä asiana ja voimannäyttönä, mutta alueellisia eroavaisuuksia löytyy. Helsinki oli kuitenkin poliittisesti merkittävin tapahtumakenttä Suomessa. Tampere oli Suomen teollistunein kaupunki, missä työväenliikkeellä oli vahva asema. Työväki oli sekä Helsingissä että Tampereella merkittävässä roolissa lakon tapahtumien kulussa. Myös kaupunkien tapahtumilla oli vaikutusta toisiinsa. Tampere nousi Suomen poliittiseksi pääkaupungiksi työväen aktiivisen toiminnan ansiosta, kun ns. Tampereen punaisessa julistuksessa annettiin suuntaa koko suurlakolle. Suurlakko alkoi suuren innostuksen vallassa ja vaikutti siltä kuin koko kansa olisi ollut samassa rintamassa. Tavoitteet olivat alussa samansuuntaiset, mutta pian erimielisyydet hajottivat yhtenäiseltä vaikuttanutta joukkoa. Tässä työssä tarkastellaan erityisesti suurlakon aktiivisimpia ja merkittävimpiä toimijoita työväkeä, perustuslaillisia ja venäläistä sotaväkeä. Kohteita tarkastellaan aikalaisnäkemysten valossa. Suurlakosta tehtiin arviota jo lakon aikana ja tilanteen epävarmuus pakotti kirjoittajat spekuloimaan, mutta samalla kirjoituksista voi hakea pelättyjä ja uhkaavina pidettyjä seikkoja. Väkivaltaisuuksien syntymistä ja vallankumouksellista toimintaa pidettiin pahimpana uhkakuvana. Venäläisten sotilaiden odotettiin puuttuvan lakkoon Helsingissä, mutta koko lakko sujui ilman sotilaiden väliintuloa. Järjestysvalta ei pystynyt tekemään tarvittavia päätöksiä tarpeeksi nopeasti ja hitaasti aloitetut interventiosuunnitelmat keskeytettiin lopulta, kun suurlakko ehti loppua. Venäläisen sotaväen läsnäolon täydellisen puuttumisen vuoksi tilanne Tampereella oli vallankumouksellisempi ja uhmakkaampi, mutta samalla tamperelaiset onnistuivat tekemään tiiviisti yhteistyötä tavoitteidensa saavuttamiseksi. Helsingissä työväen tavoitteet kohdistuivat enemmän sisäpolitiikkaan, kun taas perustuslailliset keskittyivät enemmän parantamaan Suomen asemaa suhteessa Venäjään. Suurlakko päättyi perustuslaillisten saavutettua tavoitteensa, mutta työväki jäi vaille varmuutta sen ajamien uudistusten toteutumisesta. Tilanne jäi auki, kunnes erimielisyyksistä huolimatta koolle kutsuttu säätyvaltiopäivät sai valmiiksi äänioikeus- ja eduskuntauudistuksen. Lähteinä olen käyttänyt suurlakon aikaista sanomalehdistöä sekä Väinö Wallinin (sittemmin Voionmaa), Kaarlo Tiililän, Eliel Aspelin-Haapkylän ja Tekla Hultinin päiväkirjoja sekä Johan Kockin muistelmia suurlakosta