Nyt puhuu haastateltava. Omista mielenterveysongelmista kertominen mediassa: syitä, kokemuksia ja seurauksia

Tutkielma tarkastelee omista mielenterveysongelmistaan haastattelun antaneiden tavallisten ihmisten kokemuksia mediasta. Tavoitteena on selvittää haastateltujen motiiveja journalistisen haastattelun antamiseen sekä sitä, millainen kokemus lehtijutun tekoprosessi on haastatellulle. Työn kolmas tavoite on pohtia, millaisia seurauksia mielenterveysongelmista julkisesti puhumisella saattaa olla haastatellulle itselleen. Työn teoreettisessa taustassa pohditaan sitä, miksi yhä useammat ihmiset haluavat kertoa intiimeistä asioistaan julkisesti. Paljolti Charles Taylorin ajatuksiin tukeutuen päätellään median tarjoavan rakennusaineita identiteetin luomiseen ja väylän hankkia tunnustusta omalle identiteetille. Tutkielman empiirinen osuus pohjautuu yhdeksään teemahaastatteluun. Haastatellut ovat tavallisia ihmisiä ­ eivät siis julkkiksia ­ jotka ovat antaneet mielenterveysongelmistaan haastattelun tai useampia eri viestintävälineisiin, lähinnä lehtiin. Haastattelun antamisen motiiveista tärkeimmäksi nousi muiden sairastuneiden auttaminen. Tämä kyseenalaistaa Taylorin teoriaa individualistisesta nykykulttuurista, jossa vallitsee piittaamattomuus muita ihmisiä kohtaan. Moni haastatelluista näyttää myös odotetusti käyttävän haastattelun antamista identiteetin rakennustyöhön: he käyvät toimittajan, valmiin jutun ja palautteen kanssa identiteettiä rakentavaa keskustelua ja hakevat median kautta tunnustusta identiteetilleen. Haastateltujen kokemukset lehtijutun tekovaiheista kootaan tutkielmassa käytännön ohjeiksi toimittajalle, joka haastattelee kokematonta haastateltavaa arkaluontoisesta aiheesta. Ohjeet kannustavat sopimaan tarkistuskäytännöstä, antamaan haastatellulle riittävästi harkinta-aikaa, tekemään selkeitä kysymyksiä ja suhtautumaan haastateltavaan tasavertaisesti. Mielenterveydestä julkisesti puhumisen seuraukset näyttävät tutkielman valossa etupäässä positiivisilta. Haitallisten seurausten riski on kuitenkin olemassa, ja se on otettava vakavasti. Riskin minimoimiseksi toimittajan tulisi käyttää työssään inhimillistä eettistä harkintaa, joka nykyisin tuntuu jäävän ammattirutiinien jalkoihin. Eettisten valintojen tueksi toimittaja tarvitsee lisää tutkittua tietoa julkisuuden seurauksista mielenterveyskuntoutujalle. Erityisesti olisi syytä tutkia traumatisoituneen ihmisen ja julkisuuden välistä suhdetta. Avainsanat: mielenterveys mediassa, journalistinen haastattelu, haastattelun seuraukset, journalistietiikka, inhimillinen etiikka, tunnustuksellisuus, identiteettity