Vanhempien käsityksiä oppilaiden häiriökäyttäytymisestä sekä kodin ja koulun kasvatustehtävistä

Tutkimuksen pääongelma on selvittää, minkälainen käsitys vanhemmilla on koulutilanteissa esiintyvästä häiritsevästä käytöksestä ja sen yleisimmistä syistä. Tästä johdettavissa oleva toinen ongelma on, mille taholle tai kenelle häiritsevään käytökseen reagoiminen kuuluu, ja toisaalta se, minkälaisia keinoja häiriöihin puuttumisessa voisi käyttää. Vielä kysyn, miten vanhemmat näkevät yhteiskunnallisten muutosten, vaatimusten ja paineiden muuttaneen omia kasvatuskäsityksiään sekä kasvatuksen reunaehtoja. Tutkimuskysely suoritettiin toukokuussa vuonna 2003 paikkakunnalla, jossa toimin koulukuraattorina. Kohdistin kyselyn viidesluokkalaisten lasten vanhemmille, lapsia on keskustan koulussa 50, ja kysely lähetettiin kaikkiin perheisiin. Vastauksia kertyi 35 kappaletta, joka on prosenteiksi muutettuna 70. Sen lisäksi tein viisi teemahaastattelua helmikuussa 2004. Haastateltavat on valittu tutkimuskyselyyn osallistuneiden vanhempien joukosta, esittelen raportissa kaksi casea haastatteluista. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa lähdetään liikkeelle vastaajien käsityksistä ja näin lähestytään fenomenograafista tutkimusotetta. Tutkimuksen viitekehyksessä tarkastellaan vanhempien kasvatuskäsitysten ja kasvatuksellisten ongelmatilanteiden lisäksi yhteiskunnan ja vanhemmuuden muuttumista sekä koulujen psykososiaalista kasvatustyötä lähinnä koulukuraattorin näkökulmasta. Peruskoululaisten vanhempien oma ääni pääsee kuuluviin, koska nostan käsiteltävät teoreettiset ulottuvuudet esille vastaajien kertomista asioista, ilmiöistä ja käsityksistä. Käytän myös attribuutioteorioista johdettua mallia selittävänä osiona, koska kausaaliattribuutiot sijoittuvat pääosin kolmen tekijän suhteeseen: mihin syy on sijoitettu, arvioidaanko se pysyväksi vai tilapäiseksi ja onko syy yleinen vai spesifinen. Eli liittyykö koulutilanteissa esiintyvä häiritsevä käytös lapsen luonteeseen, taipumuksiin, persoonallisuuteen vai lapsen elinympäristöön, kuten kouluun, tovereihin ja perheeseen. Häiritsevään käytökseen reagoimisen voitiin nähdä toimivan ensisijaisesti niin, että tukeuduttiin ammattilaisyhteistyöhön, jonka avulla keskityttiin perheen tukemiseen tai lapsen tukemiseen. Vanhemmat kuvailivat koulutilanteissa esiintyvää häiritsevää käytöstä lähinnä toiminnan kautta, eli miten häiritseminen ilmenee ja näkyy. Internaalisuutta, kuten lapsen psyykkistä poikkeavuutta, synnynnäisiä tekijöitä, lahjakkuuseroja yms., kuvasi selityksissään 14 vastaajaa. Eksternaalisuutta, kuten vanhempien laiminlyöntejä kasvatuksessa, tovereiden vaikutusta ja koulun puutteellisia puuttumismahdollisuuksia, kuvattiin 21 kertaa. Kontrolloitavuutta, lapsen haluttomuutta noudattaa sääntöjä tietyssä tilanteessa, kuvasi 8 vastaajaa. Intentionaalisuutta, lapsen välinpitämättömyyttä tahdonalaisena, pysyvämpänä toimintana, kuvasi 3 vastaajaa. He kuvasivat toimintaa, jossa lapsi toistuvasti ja tarkoituksella rikkoo sääntöjä tms. Osa vastaajista otti kantaa useampaan kuin yhteen ulottuvuuteen. Vanhemmat pohtivat, kenelle tai mille taholle häiritsevään käytökseen reagoiminen koulussa kuuluisi. He pohtivat myös keinoja, joilla häiriökäyttäytymiseen ja työrauhaongelmiin voisi puuttua. Kaikissa vastauksissa ilmeni puhe tai puhuminen joillakin sanoilla ilmaistuna. Internaalisesti, lasta tukien, aihetta lähestyi 6 vastaajaa. Eksternaalisesti, perhettä ja elinympäristöä tukien, puolestaan 19 vastaajaa. Kontrolloitavuuteen, hierarkkisiin ja moniammatillisiin verkostoihin, tukeutui 7 vastaajaa. Intentionaalisesti, suorin sopimuksin ja nopealla reagoimisella, pulmia pyrki ratkaisemaan 6 vastaajaa. Kotikasvatuksen ongelmatilanteiden osalta monenlaisia ongelmia kuvattiin, mutta käytännössä kaikki olivat tavallisia, elämään kuuluvia kasvukipuiluja. Vanhemmista muutama kertoi koulusta viestitettyjen ongelmien näkyvän myös kotona lapsen käytöksessä, useimmiten kyse oli levottomuudesta, vilkkaudesta. Etenkin haastatteluosuudessa vanhemmat totesivat, miten tärkeää lapsiryhmän jäsenyys on lapsille, joskus perheen kustannuksella. Tai miten vaikeaa kodin ja koulun on kilpailla nuorten oman, mediavälitteisen ”itsesosialisaation” kentillä. Yhteiskunnan epävarmuus ja ennakoimattomuus on vanhempien käsityksen mukaan lisääntynyt. Se puolestaan ei ole omiaan tukemaan niitä vanhempia, jotka ovat uupuneita tai kasvatuskäytännöissään keinottomia. Tutkimuksen viesti on se, että vanhemmat toivovat kouluongelmiin puututtavan niiden varhaisvaiheessa tehokkaasti. Kaikki olivat sillä kannalla, että koulusta saa ja pitää soittaa kotiin mistä tahansa lasta koskevasta asiasta. Useat vanhemmat olivat koulun suhteen tiukkojen kurinpitokeinojen kannalla. He jopa räätälöivät portaittaisia kurinpitomenetelmiä aina määräaikaiseen erottamiseen asti. Toisaalta he viestivät, että jotkut vanhemmista voi olla neuvottomia käytännön kasvatustilanteissa. Kotikasvatus piirtyi neuvotteluna, joskin sitä kuvaavassa puheessa oli sävyeroja. Tämä eräänlainen ristiriita on mielenkiintoinen. Jatkotutkimuksen kannalta on mielenkiintoista, miten julkisuudessa puhutaan kasvatuksesta ja miten sitten käytännössä toimitaan. Mitä interventioita ongelmatilanteissa käytetään ja kenen toimesta? Entä mikä koulukuraattorin rooli voisi olla tässä? Koulun ja vanhempien suhde on jatkotutkimusta ajatellen kiinnostava teema, ongelmatilanteiden hoitaminen kiinnostaa edelleenkin. Myös vanhempien kasvatuskäsityksiä ja toisaalta käytännön kasvatustoimintaa ja -tekoja olisi kiinnostavaa tutkia jatkossakin. Avainsanoja: kasvatukselliset ongelmat, kasvatuskäsitykset, attribuutioit, yhteiskunnalliset muutokset, perhe, vanhemmuus, peruskoulun 5. ja 6. luokka, koulukuraattor