Julkisuus ja nomenklatuura. Tutkielma keskustelun vaikeutumisesta ja väkivallan uhkasta

Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää yhteiskunnallisista ongelmista käytävän julkisen keskustelun vaikeutumista ja siihen sisältyvää väkivallan uhkaa. Tarkastelun kohteena on prosessi, jossa julkisuus ja nomenklatuura luovat tiettyä käsitystä siitä, millaisia ovat ns. tavalliset ihmiset, jotka toimivat julkisuuden yleisön rooleissa. Nomenklatuuralla tarkoitetaan yleistä etua edistävissä byrokratioissa (valtionhallinto, yleisradio, yliopisto yms.) syntyvää häiriötendenssiä. Nomenklatuura on yhteiskunnan puolivirallisessa sfäärissä toimiva, henkilökohtaisista tuttavuuksista koituvaan hyötyyn perustuva verkosto, joka tuottaa itsetarkoituksellisesti eriarvoisuutta. Epätasa-arvoa tuotetaan kahdella tasolla. Nomenklatuura pyrkii ensinnäkin erottamaan koko oman jäsenkuntansa tavallisista ihmisistä ja nostamaan sen näiden yläpuolelle. Toiseksi se hoitaa omaa sisäistä arvojärjestystään. Jäsentenvälisen virallisen, puolivirallisen ja epävirallisen arvojärjestyksen huolto ja uudelleenjärjestely on nomenklatuuran varsinaisin tehtävä. Tämän ohessa nomenklatuura teeskentelee tekevänsä niitä töitä, joita sen isäntäbyrokratian viralliseen toimialaan kuuluu. Nomenklatuura on yksi niistä tendesseistä, jotka määräävät, miten yhteiskunnan ns. eliitti valikoituu ja sopeutuu tehtäviinsä. Julkisuus tematisoidaan tutkimuksessa Martin Heideggerin, muutaman muun eurooppalaisen fenomenologin ja vanhojen amerikkalaisten pragmatistien filosofiaa sosiologisoimalla. Julkisuus koostuu instituutioista, joissa ihmiset asettuvat itselleen tuntemattomien muiden ihmisten asemaan. Tavallista ihmistä koskevat katsomukset syntyvät tällaisissa yleensä-vaan -toisen asemaan asettumisissa. Heidegger pitäytyy tavallisen ihmisen olemista koskevissa ajatuksissaan asian fundamentaaliontologisella tasolla, ihmisen olemisen varsinaisuudessa tai epävarsinaisuudessa. Tietty tavallisena ihmisenä olemisen tapa (das Man) syntyy hänen mukaansa kyllä julkisuudessa, mutta hän ei keskustele siitä, miten tavallista ihmistä koskevat luulot vaikuttavat yhteiskunnan rakenteeseen. Nomenklatuura ei kuulu Heideggerin eikä muidenkaan käsilläolevan tutkielman taustavoimina toimivien kirjoittajien ongelmakenttään. Heideggerin das Man -eksistentiaali muokataan käsilläolevassa työssä julkisuusteoreettiseksi näkökulmaksi. Tästä kulmasta katsoen tavallisista ihmisistä erottautuva nomenklatuura pilaa julkista keskustelua ja kasvattaa väkivallan uhkaa kolmella selaisella tavalla, joilla on ontologiset vastineensa Heideggerin filosofiassa. Ne ovat kaksimielisyys, uteliaisuus ja lörpöttely. Kaksimielisyys on tapahtuma, jossa teeskennellään tulevaisuuteen suuntautumista. Ollaan kuin tehtäisiin suunnitelmia ja punnittaisiin vaihtoehtoja, vaikka itse asiassa keskitytään ottamaan selvää siitä, mitä mieltä muut jo ovat, mitä mieltä "tänä päivänä" on oltava. Kaksimielisyys on jonkin epämääräisen tahon mielistelemistä. Keskustelu on kaksimielisyyden vallassa mahdotonta, koska kaikki tietävät aina jo valmiiksi, mitä mieltä on oltava. Väkivalta saa kaksimielisyydestä leviämisen kanavan. 1900-luvun historiassa on vaikuttavia esimerkkejä siitä, miten ihmisryhmiä on vainottu sillä perusteella, että se on "tänä päivänä" välttämätöntä. Uteliaisuus on Heideggerin mukaan halua nähdä näkemisen itsensä vuoksi, halua paljastaa kaikki ja jokainen. Nyt käsillä olevassa tutkimuksessa nomenklaturistinen uteliaisuus nähdään essentialismin lähteeksi. Nomenklatuurassa halutaan nähdä sellaisia syvällisiä ja tärkeitä asioita, mitä tavalliset ihmiset eivät näe. Tässä tarkoituksessa puhutaan ilmiöpinnasta ja olemuksesta. Ilmiöpinnan alla olevan olemuksen voivat nähdä vain ne, joilla on siihen tarvittavia erikoislaatuisia tietoja ja näkemyksiä. Nomenklatuurikko puhuu olemuksien näkemisestä siinä tarkoituksessa, että saisi todistetuksi, että hänellä on tällaisia tietoja ja näkemyksiä. Keskustelu käy mahdottomaksi, koska se koskee aihetta (pinnanalainen olemus), jota ei ole olemassa. Tutkielmassa osoitetaan, että 1900-luvulla tapahtuneet juutalaisten ja kansanvihollisten joukkomurhat olivat erityislaatuisten tietojen ja näkemysten osoittamista ja siinä katsannossa essentialismin suoraa tulosta. Lörpöttely on ymmärtämisen teeskentelimistä. Se voi tapahtua esimerkiksi niin, että joku kertoo pinnanalaisista olemuksista ja kuulijat ylistävät esityksen syvällisyyttä. Lörpöttelyn esimerkkitapaukseksi otetaan tiedotusopin subjektivis-objektivistinen todellisuusdiskurssi. Lörpöttelyn lauseet eivät tarkoita mitään. Ne toimivat juuri merkityksettömyytensä ansiosta keskustelun estäjinä ja epätasa-arvoisuuden tuottajina. Samalla lörpöttely toimii eräänlaisena nomenklatuuran pääsykokeena. Eliittiryhmän jäseniksi pääsevät ne, jotka ilkeävät teeskennellä ymmärtävänsä sellaista, mitä eivät ymmärrä. Osaksi uskotaan, että joku toinen todella ymmärtää. Osaksi ymmärtämistä teeskennellään kyynisesti, tietäen, että lörpöttelyssä ei ole mieltä. Julkisuudessa syntyy kyynisyyttä ja autoritäärisyyttä yhteen kietova viritys, jonka vallitessa reilu keskustelu ei ole mahdollista. Lörpöttely ja kaksimielisyys vaikuttavat siihen suuntaan, että yleistä etua edistävien byrokratioiden johtotehtäviin valikoituu sellaisia ihmisiä, joilla on vähiten edellytyksiä toimia niissä. Jos nomenklatuura olisi ainoa yhteiskunnan eliittien valikoitumista ja sopeutumista ohjaava tendenssi, niin eliitit tekisivät maailman tyhmimmät ja epärehellisimmät teot. Tutkielmassa ei käsitellä muita eliittien rekrytaation ja adaptaation prosesseja kuin nomenklatuuraa. "Nomenklatuura" ja "tavallinen ihminen" voidaan ymmärtää joko kategorioiksi, siis havaintoyksikköjen luokittelun välineiksi, tai sitten eksistentiaaleiksi eli maailmassa olemisen tapojen kuvauksiksi. Tutkielmassa perustellaan ajatusta, jonka mukaan niiden kategiorioiksi tulkitseminen tuottaa epätasa-arvoisuutta, keskustelun estymiä ja väkivaltaa. Kategoriaalinen tarkastelu sanoo, että yksi ihminen on tavallinen ihminen, toinen taas epätavallinen, yksi on parasiittinen nomenklatuurikko, toinen yleistä etua edistävä byrokraatti. Eksistentiaaleihin perustuva tarkastelu lähtee siitä, että "tavallinen ihminen" on sellainen tapa olla maailmassa tai sosiologisemmin sanoen roolisuoritus, jonka jokainen osaa tavalla tai toisella tehdä. Sama pätee "nomenklatuuraan". Nomenklatuura on sellainen tapojen kokonaisuus, jonka mukaan jokainen modernissa maailmassa elävä ihminen oppii toimimaan tarvittaessa hyvin nopeasti. Tutkielmassa lähdetään siitä, että tavallisia ihmisiä ei ole tietyin ominaisuuksin varustettuina yksilöinä olemassa, mutta olemassa sen sijaan on muutamia julkisuudessa syntyviä tavallisen ihmisen rooleja. Heideggerin das Man on yksi niistä. Das Man -tyyppinen käsitys tavallisen ihmisen tavoista syntyy nomenklatuuran projektiona. Nomenklatuura siirtää omat elämisen tapansa tavallisten ihmisten elämisen tavoiksi. Siirto tapahtuu julkisuuden instituutioissa. Syntyy puhujarooleja niille, joilla ei ole sanottavaa ja kuulijarooleja niille, jotka teeskentelevät ymmärtävänsä merkityksetöntä puhetta. Tutkielmassa päädytään siihen, että nomenklaturistista lörpöttelyä ei kannata vastustaa. Esimerkiksi lörpöttelyä edustavaksi tapaukseksi valittu tiedotusopillinen subjekti-objekti -diskurssi saa jatkuvuutensa siitä, että sitä vastustetaan. Antiessentialismi nostaa essentialismin näkyville ottamalla nimenomaiseksi tehtäväkseen sen vastustamisen. Julkisen keskustelun esteiden raivaamisen kannalta olisi suositeltavampaa ohittaa nomenklatuuran lörpöttely, muuttaa puheenaihetta ja keskittyä positiivisesti muihin asioihin. Tekijä myöntää, että menettelee ambivalentisti tai yltiöoptimistisesti, kun vastustaa nomenklatuuraa itse, mutta ei enää suosittele samaa tehtävää lukijoilleen. Journalismin myönteinen tehtävä keskustelun edistämisessä ja väkivallan uhkan vähentämisessä perustuu siihen, että julkisuus ei toimi yhden yleisönroolin eikä näin ollen myöskään yhden tavallisen ihmisen mallin varassa. Yleisön keskuudessa on useita erilaisia, erilaisissa menneisyyksissä syntyneitä tulkintayhteisöjä. Ongelmana on, miten niissä toimivat tavalliset ihmiset voisivat parhaalla tavalla ymmärtää toisiaan ja säilyttää samalla oman kiinnostavuutensa ja ainutlaatuisuutensa. Tutkielmassa perustellaan näkemystä, jonka mukaan journalismin kannattaisi tätä esitysteknistä mielialojen virittämisen ongelmaa ratkaistessaan pyytää apua mieluummin taiteelta tai uskonnolta kuin tieteeltä.The Public Sphere and the Nomenclature. A Study of Blockages of Conversation and Threat of Violence