Turvallisuuden todellisuus ja problematiikka: tulkintoja uusista turvallisuuksista kylmän sodan jälkeen

Tutkimuksessa on kyse turvallisuudesta. Työssä käydään keskustelua siitä, mitä turvallisuudella ymmärretään ja tarkoitetaan kylmän sodan jälkeen. Turvallisuutta tarkastellaan kansainvälisten suhteiden tieteenalan sisällä toisaalta erityiskysymyksenä ja -ongelmana sekä toisaalta haasteena ja mahdollisuutena. Turvallisuuden käsite ja kieli on murroksessa. Käsitteet yhteinen turvallisuus ja laaja turvallisuus ovat muokanneet kansainvälisen politiikan turvallisuusajattelua, -keskustelua ja -käytäntöjä suuntaan, jossa huomioidaan muidenkin subjektien kuin valtioiden turvallisuusintressit. On kuitenkin katsottu, että tämä sinällään huomattava muutos ei riitä. On syntynyt turvallisuutta tutkivia kriittisiä suuntauksia, joihin tutkimus ensisijaisesti tukeutuu. Tutkimus tarkastelee turvallisuutta koskevia suuntauksia ja koulukuntia - erilaisia tapoja puhua turvallisuudesta. Tutkimuksella on selkeä yhteys käytäntöön. On olemassa kaksi erityistä ja laajempaa turvallisuussuuntausta, joita voidaan nimittää perinteiseksi hallintaideologiaksi ja uudeksi turvallisuudeksi, joista jälkimmäisessä etsitään vaihtoehtoa traditionaaliselle asevaraiselle turvallisuudelle. Työ etenee kilpailevien turvallisuussuuntausten teoreettisten perusteiden tarkastelusta turvallisuuden käsitteeseen ja siitä spesifimmin eri suuntausten tarkasteluun. Tämän keskustelun jälkeen tutkimuksessa keskitytään kahteen laajan turvallisuuden ulottuvuuteen: ympäristö- ja ydinturvallisuuteen. Turvallisuutta koskevassa keskustelussa on edelleen nähtävissä voimakasta taipumusta siihen, kuinka ns. Uuden turvallisuuskielen avulla keskustellaan hyvin perinteisestä turvallisuudesta. Käytännössä tämä kylmän sodan vallitsevuus näkyy esimerkiksi Euroopan turvallisuuden rakentamisessa siinä, kuinka pääasiallinen tapa ratkaista tulevat uhat ja epävarmuudet on luoda ja vahvistaa entisestään asevaraisia rakenteita. Euroopan turvallisuuden rakentaminen Naton varaan ja Euroopan unionin puolustusulottuvuuden kehittäminen ovat osoitus tästä. Tutkimuksessa tuotettu turvallisuuskäsitys ja -tulkinta merkitsee siis siirtymistä (jopa vaatimusta) pois ainoastaan valtiokeskeisestä turvallisuusajattelusta kohti yhteisöllisempää (yksilöllisempää) turvallisuuden subjektia. Tämä siirtyminen tarkoittaa pyrkimystä kohti sellaisia käytäntöjä, jotka tuottavat turvallisuutta kestävällä tavalla ilman, että ne (keinot) uhkaavat ihmisen elinympäristön perustaa