Veden Vuosisata -Espoon vesihuolto 1930-luvulta 2000-luvulle

Vielä pitkälle 1900-luvun puolelle vesihuolto oli Espoossa hoidettu kaivojen avulla. Vihdoin 1930-luvulla alkoi tapahtua. Ajan hengen mukaisesti työttömille järjestyi töitä monissa rakennushankkeissa. Näissä työllisyystöissä parannettiin ja rakennettiin Espoossa vuosikymmenen alkupuolella mm. teitä, tehtiin maa- ja metsätöitä sekä kaivoja ja palokaivoja. Vuonna 1934 työllisyystöinä toteutettiin sairaalan kaivo sekä silta ja vesijohto Stenvikiin eli Kivenlahteen Jorvaksentielle, nykyisin Vanha Jorvaksentie. Samoihin aikoihin tohtori Arne Grahn suunnitteli Westendin aluetta. Hän halusi tarjota kaikille tontinostajille liittymän vesi- ja viemäriverkostoon. Westendin rakennuskaava valmistui vuonna 1934. Grahn tilasi pohjavesitutkimukset ja vesihuollon urakoinnin Yleinen Insinööritoimisto Oy:ltä. Westendin vesilaitoksena toimi Pihlajatien varrella sijainnut iso kaivo ja pumppuhuone. Muualla Espoossa vesihuoltolinjoja ryhdyttiin rakentamaan laajemmin 1950-luvulla, kun Otaniemen ja Tapiolan rakentaminen edellytti yleisen vesihuollon toteutumista. Helsingin kaupunki aloitti vedenjakelun Otaniemessä vuonna 1951 ja Tapiolassa vuonna 1953. Suomen valtio ja Asuntosäätiö vastasivat vesijohtoverkon rakentamiskustannuksista sekä kokonaan viemärilaitostoiminnasta jätevedenpuhdistus mukaan luettuna. Helsingin silloinen kaupunginvaltuusto perusteli vesijohtoverkon rakentamista Munkkiniemestä Otaniemeen ja edelleen Tapiolaan mm. sillä, että kyseiset alueet tultaisiin kuitenkin myöhemmin liittämään Helsinkiin. Olosuhteet ja väestön kasvu aktivoi espoolaisia: Espoon Vesihuolto Oy perustettiin vuonna 1957 ja varsinaiset vesihuoltoverkon rakennustyöt yhtiön toimesta alkoivat joulukuussa 1957. Keskustelu Vesihuolto Oy:n kunnallistamisesta alkoi jo vuonna 1959 ja lopullinen päätös tehtiin syksyllä 1964. Kunnallistamisen jälkeen vesihuoltotoiminnasta huolehti Kauppalan vesilaitos. Espoossa, kuten muuallakin Suomessa, tehtiin 1960-luvulla rajuja ennusteita veden kulutuksen loputtomasta kasvusta. Tällöin katsottiin, että Espoon omat vesivarat, joilla tarkoitettiin Bodomjärven ja Nuuksion Pitkäjärven sekä pohjavedenottamoiden vesivaroja, eivät tulisi riittämään 1970-luvun vedentarpeeseen. Espoon kauppala ja Helsingin maalaiskunta liittyivät Helsingin kaupungin raakavesiohjelmaan. Kesällä 1965 allekirjoitettiin ns. kolmikantasopimus, jonka katsottiin takaavan Espoolle riittävät vesivarat aina 1980-luvulle asti. Lisäksi Helsingin kaupungin kanssa tehtiin sopimus vesijohtoveden ostamisesta Helsingin kaupungilta. Espoon vesihuoltoon kaivattiin lisää varmuutta ja vettä kaupungin kasvun takia. Kolmisopimuskuntien eli Helsingin, Vantaan ja Espoon yhteistoimintasopimus allekirjoitettiin 22.1.1970. Sopimus oli silloin Suomen laajin vesihuoltoalan yhteistoimintasopimus, johon liittyi mm. Päijänne-tunnelin, yhteislaitoksen ja yhteisen syöttöjohdon rakentaminen sekä paikallisten vesivarojen yhteiskäyttö siten, että jokaisen kolmisopimuskunnan vedentarve pystyttäisiin tyydyttämään. Päijänne-tunnelin rakennustyöt alkoivat joulukuussa 1973 ja kestivät lähes 10 vuotta. Vesilaitos ja viemärilaitos yhdistyivät vuonna 1974 teknisen viraston uudelleenorganisoinnin yhteydessä. Tämä oli merkittävä muutos, koska sujuvan vesihuollon kannalta on pitkällä tähtäimellä eduksi jos sama, kiinteä organisaatio huolehtii vedestä koko sen taipaleen, ns. putken päästä päähän. Seuraava suuri hallinnollinen muutos koettiin 1994, kun vesilaitoksesta tuli liikelaitos. Espoon vesihuoltojärjestelmä toimii tällä hetkellä moitteettomasti. Mittavan järjestelmän luominen on edellyttänyt erittäin suuria investointeja ja lukemattoman määrän henkilötyövuosia. Espoossa erityisinä haasteina ovat olleet pitkät välimatkat vesilaitoksista kuluttajille sekä kaupungin väkiluvun nopea kasvu. Jätevesien puhdistus on kehittynyt vuosien varrella valtavasti ja Espoo on kulkenut tämän kehitystyön kärjessä