Euroopan unionin jäsenmaiden asekauppa ja Jemenin sota

Tässä tutkimuksessa tutkin Euroopan unionin jäsenmaiden asevientiä ja asevientipolitiikkaa Jemenin sodan valossa. EU:lla on neuvoston yhteinen kanta sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden viennin valvontaa koskevien yhteisten sääntöjen määrittämisestä, jossa edellytetään jäsenmaiden myöntävän asevientilupia kahdeksan muun muassa ihmisoikeuksia ja alueellista vakautta koskevan kriteerin mukaan. Kuitenkin Euroopan unionin jäsenmaat ovat myyneet aseita Jemenin sotaan osallistuvan Saudi-koalition jäsnemaille siitä huolimatta, että Jemenin sota on erittäin vakava humanitaarinen kriisi ja koalitio on syyllistynyt sodassa mahdollisesti sotarikoksiksi laskettaviin, vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin. Perustelen tutkimuksessa, miksi Saudi-koalition jäsenmaille käyty asevienti on ollut EU:n yhteisen asevientikannan vastaista. Analysoin syitä sille, miksi asevientiä on tästä huolimatta jatkettu. Tärkeimpinä johtopäätöksinä tulen tulokseen, että EU:n aseviennin yhteinen kanta on sitovuudestaan huolimatta liian pehmeää sääntelyä estääkseen kriteerien vastaisen aseviennin. Yhteisen kannan tulkinta ja toimeenpano on annettu kansallisen päätöksenteon valtaan ja ylemmän tason valvonnan puuttuminen antaa mahdollisuuden tulkita yhteistä kantaa väärin ja omaksi eduksi. Ohessa tarkastelen sitä, minkälaista kuvaa aseviennin kysymys antaa EU:n valtasuhteista. Euroopan parlamentti on ottanut vahvasti kantaa sekä yhteisen kannan toimeenpanoon että Jemenin tilanteeseen. Euroopan unionin demokraattisesti valitun elimen painavat kannanotot asian puolesta eivät johda muutoksiin, mikä kertoo EU:n sisäisestä valtakamppailusta ja ristiriidoista