Ryhmäkuria vai ryhmätyötä? : Suuren valiokunnan päätöksenteko puoluedemokratian ja valiokunnan ryhmädynamiikan jännitteessä

Tämän tutkielman tarkoitus on perehtyä eduskunnan suuren valiokunnan päätöksentekoon ja sen taustalla vaikuttaviin tekijöihin. Päämääränä on selvittää, kuinka vahvasti hallituksen ja opposition välinen vastakkainasettelu kuvaa suuren valiokunnan päätöksentekoa, ja mitä muita mahdollisia taustavaikuttimia on havaittavissa. Suuri valiokunta on tärkeässä asemassa Suomen EU-kantoja luotaessa, sillä ulko- ja turvallisuuspoliittisia aiheita lukuun ottamatta kaikki kannat kulkevat suuren valiokunnan läpi ennen niiden esittämistä Brysseliin kulloinkin suuntaavalle ministerille. Tärkeydestään huolimatta suurta valiokuntaa on tutkittu verrattain vähän. Pääosin valiokuntatutkimus on Suomessa keskittynyt erikoisvaliokuntiin tai valiokuntalaitokseen yleisemmin. Suuri valiokunta on lisäksi ainutlaatuinen elin kansainvälisessä vertailussa, eikä sille löydy suoraa vastinetta muualta. Suomalaisen parlamentarismin voidaan nähdä siirtyneen puoluedemokratiaan, jolloin poliittisen järjestelmän keskeisessä osassa ovat eduskunnassa toimivat puolueet. Kyetäkseen saavuttamaan asettamiaan tavoitteita edustajiensa kautta pitävät puolueet yllä ryhmäkuria. Puoluedemokratia ja ryhmäkuri ovat johtaneet enemmistön hallintaa ja siihen, että aikaisemmasta hallituksen ja eduskunnan vastakkaisuudesta on siirrytty selkeämmin eduskunnan sisäiseen hallituksen ja opposition vastakkainasetteluun. Tämän vastakkainasettelun uskotaan luonnehtivan pitkälti myös suuren valiokunnan toimintaa. Näiden politiikan tutkimuksen ehdottamien asetelmien ja olosuhteiden ei kuitenkaan koeta olevan riittäviä suuren valiokunnan päätöksenteon vaikuttimien kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Tueksi tuodaan sosiologisia ja psykologisia teoretisointeja, joiden avulla haetaan kokonaisvaltaisempaa käsitystä suuren valiokunnan toiminnasta. Oleellisiksi nostetaan ryhmien ja ryhmädynamiikan tutkimus, konsensus ja koheesio sekä ryhmäsosialisaatio. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kuutta suuren valiokunnan jäsentä. Puolistrukturoiduilla eliittihaastatteluilla koottu aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusongelmaan vastaamisen lisäksi haastatteluilla on haettu myös yleisemmin uutta tietoa tutkimuskohteesta, joka on aiemmin jäänyt suhteellisen vähälle huomiolle. Aineiston perusteella on saatu selville, että hallitus–oppositio -jako on suuren valiokunnan päätöksentekoon voimakkaimmin vaikuttava seikka. Edustajat toimivat pitkälti puolueensa asettamien linjojen mukaisesti, mikä tarkoittaa, että päätökset ovat lähes poikkeuksetta hallituksen esityksen mukaisia. Opposition varsinaista vaikutusvaltaa pidetään heikkona, vaikka toisaalta se nähdään tärkeänä vaihtoehtojen tuojana. Puoluepolitiikan hallitsevuudesta huolimatta suuressa valiokunnassa on nähtävillä myös merkkejä tietynlaisesta ryhmäkulttuurista ja sen aikaansaamien epäformaalien normien ja käytäntöjen olemassaolosta. Luottamuksellinen ilmapiiri tuo päätöksentekoon jopa konsensuaalista henkeä. Eduskunnassa nähdään elävän vahvana kansanvallan periaatteiden edistämisen ihanne. Poliittista vastakkainasettelua ei koeta itseisarvoksi vain eri mieltä olemisen vuoksi, vaan sillä halutaan luoda legitimiteettiä tehdyille ja päätöksille ja koko järjestelmälle. Päätöksenteon halutaan näyttää olevan harkittua ja monipuolista