Oikeustieteellisen koulutusalan nykytila ja tulevaisuuden kehittämistarpeet : Opetusministeriön asettaman selvitystyöryhmän mietintö

Julkaisu sisältää selvityksen oikeustieteen alan yliopistoyksiköiden toiminnasta ja rakenteista sekä arvion oikeustieteellisen alan koulutustarpeista. Julkaisu sisältää myös selvitystyöryhmän esitykset oikeustieteellisen alan koulutusyksiköiden toiminnan ja profiilien kehittämiseksi. Ylempi oikeustieteellinen tutkinto on säilytettävä yleistutkintona, joka turvaa oikeusjärjestelmän systematiikan syvällisen ymmärtämisen ja samalla tarjoaa opiskelijalle nykyaikaisten tiedonhallintajärjestelmien tuntemuksen. Juristikoulutuksen tulee antaa opiskelijalle juridiikan substanssitiedon lisäksi valmiudet oikeudelliseen ajattelutapaan ja ongelmanratkaisuun. Tämä osaaminen on lakimiehen ammattitaidon ydinaluetta, eikä sitä voi korvata perusteellisellakaan yhteiskuntatieteellisellä osaamisella. Normien määrän lisääntyminen ja muu oikeudellistuminen ei automaattisesti merkitse sitä, että yhteiskunnasta löytyisi lisää resursseja tai halukkuutta oikeudellisen tietotaidon ostamiseen. Väestön ikääntymisen ja muiden yhteiskunnallisten muutostekijöiden yhteisvaikutusta on vaikea ennustaa pitkällä aikavälillä. Mikään ei kuitenkaan viittaa suureen työvoiman kysynnän lisääntymiseen. Lakimieskoulutuksen tarve voidaan tyydyttää nykyisissä oikeustieteellisissä tiedekunnissa annettavalla laadukkaalla opetuksella. Selvitystyöryhmä ei näe tarvetta tutkinnonanto-oikeuksien lisäämiseen. Yliopiston päätehtävät, korkeatasoinen tieteellinen tutkimus ja sille perustuva opetus, eivät saa vaarantua aluepoliittisten tai muiden yliopistojen etujen kannalta vähempiarvoisten tarpeiden vuoksi. Selvitystyöryhmä pitää ainoana mahdollisuutena oppilas/opettaja - suhteen korjaamiseksi sisään otettavien opiskelijoiden määrän rajoittamista koko maassa. Selvityksessä otetaan kantaa myös alemman oikeustieteellisen tutkinnon asemaan. Koulutusyksiköiden toimintaympäristöjen erot tulisi huomioida jatkokoulutusta suunniteltaessa. Oppilaiden ja opettajien nykyistä suurempi liikkuvuus olisi ainakin osaratkaisu ongelmaan. Selvitystyöryhmä ei tulkitse aidoksi kansainvälisyydeksi suomalaisten opettajien suomalaisille opiskelijoille antamaa vieraskielistä opetusta, vaikka se onkin tärkeä ensi askel pitemmälle menevään kansainvälisten vaikutteiden saamiseen ja antamiseen. Kansainvälistyminen merkitsee sitä, että oikeustieteellisten tiedekuntien voimavaroja kaikinpuoliseen kansainvälisten suhteiden, yhteistyömuotojen ja osallistumisten lisäämisen ja niiden monimuotoiseen kehittämiseen on vahvistettava. Tärkeä kansainvälisyyden ulottuvuus on ulkomaisten tutkintojen joustava hyödyntäminen suomalaisessa lakimiestutkinnossa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi olisi luotava järjestelmä, jossa ulkomaisen tutkinnon suorittaneelle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma ja mahdollistetaan siten joko suoritettavat täydentävät opinnot tai toisen tutkinnon suorittaminen