Yttrandefrihet, skydd för privatlivet och källskydd i Sverige, Norge och Nederländerna samt i Europadomstolens avgörandepraxis

Tutkimuksessa tarkastellaan sananvapautta, kunnian ja yksityiselämän suojaa sekä lähdesuojaa Ruotsissa, Norjassa ja Alankomaissa. Ulkomaista sääntelyä ja oikeuskäytäntöä verrataan suomalaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön. Sekä vertailumaiden että Suomen oikeustilaa tarkasteltaessa otetaan huomioon Euroopan ihmisoikeussopimus ja sitä tulkitsevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö. Syynä vertailumaiden oikeustilan selvittämiseen on Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta sananvapausjutuissa saamien langettavien tuomioiden suurehko määrä. Oikeustilan kartoittamisen avulla voidaan arvioida, onko lainsäädäntömme sananvapauden suhteen rajoittavampaa kuin vertailumaissa ja onko lain-muutoksiin kenties aihetta. Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunta ehdotti komiteanmietinnössään 2009:2 salassapitorikoksia koskevaa lähdesuojan heikennystä salassapitorikosten uhrien oikeusaseman parantamiseksi. Ehdotuksen saatua voimakasta kritiikkiä lausuntokierroksella lähdesuojasääntelyn muuttaminen jätettiin erillisen jatkovalmistelun varaan. Tutkimuksessa esitetään jatkovalmistelun avuksi tietoa lähdesuojasta vertailumaissa sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön tarkastelu osoittaa yksityiselämän suojan vahvistumista 2000-luvulla. Samaan aikaan ihmisoikeustuomio-istuimen oikeuskäytäntö on tullut aikaisempaa vaikeammin ennustettavaksi. Kansallisten tuomioistuinten kannalta tämä vaikeuttaa ihmisoikeustuomioistuimen hyväksymään ratkaisuun päätymistä vaikeissa punnintatilanteissa, joissa kaksi ihmisoikeutta, sananvapaus ja yksityiselämän (ml. maine) suoja ovat vastakkain ja joissa toiselle oikeudelle annettava liian hyvä suoja voi rikkoa toista ihmisoikeutta vastaan. Tutkimuksen mukaan sananvapauslainsäädäntömme ei yleisesti ottaen ole sen rajoittavampaa kuin vertailumaiden lainsäädäntö. Toki detaljeissa on eroja sekä lievempään että ankarampaan suuntaan. Ruotsin omalaatuinen yhden tahon vastuuseen perustuva sananvapausrikosjärjestelmä turvaa hyvin sananvapauden, mutta on ongelmallinen EIS 6(2) artiklassa turvatun syyttömyysolettaman kannalta. Ruotsissa on perustellusti esitetty kritiikkiä liian heikosta yksilönsuojasta. Norjan yksilönsuojasääntelyä ei voitane pitää median kannalta lievempänä kuin suomalaista sääntelyä. Norjassa on kuitenkin päätetty kunnianloukkauksen dekriminalisoinnista, mikä ei vielä ole tullut voimaan. Kunnian loukkaaminen säilyy vahingonkorvauksen perusteena. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen säilyy rangaistavana. Alankomaiden kunniansuojasääntely on hyvin vanhaa, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö otetaan sen tulkinnassa huomioon. Lähdesuojasääntely on vasta valmisteilla. Lainsäädäntömme olisi mahdollistanut myös sananvapausmyönteiset ratkaisut niissä sananvapausjutuissa, joissa EIT on katsonut Suomen loukanneen sanan-vapautta. On vaikea nähdä, minkälaisella kunnian tai yksityiselämän suojaa koskevalla lainmuutoksella voitaisiin ehkäistä sananvapauden loukkauksia, koska laki jättää aina soveltajalleen harkinnanvaraa ja myös yksityiselämän (ml. maine) suoja on perus- ja ihmisoikeus, jota valtiolla on velvollisuus turvata. Tutkimuksessa katsotaan, että esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan ehdottama lähdesuojan murtamisperuste on liian laaja ja avoin. Lähdesuojasääntelyssä olisi turvattava yleisön oikeus vastaanottaa yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa ja huomioitava sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa yhteiskunnassa. Suomalaisessa oikeuskäytännössä olisi syytä suhtautua aikaisempaa kriittisemmin yksityiselämän ja kunnian suojaa koskevien kriminalisointien esitöihin ja antaa suurempi painoarvo Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmeneville tulkintaperiaatteille. Perus- ja ihmisoikeuspunninnan tulisi olla aitoa ja sen tulisi näkyä tuomioiden perusteluista. Sananvapaustapauksia koskevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu-käytännön moninaisuus, tapaus- ja maakohtaiset olosuhteet, kansallisten tuomio-istuinten perustelujen vakuuttavuus, ratkaisun kohdemaan yleinen rangaistus- ja korvaustaso sekä monet muut seikat vaikuttavat EIT:n ratkaisuharkintaan, joten kansallisen lainkäyttötoiminnan kannalta merkityksellisten tekijöiden erottaminen ei aina ole helppoa, vaikka siihen aidosti pyrittäisiin. Yhtenäisen ratkaisulinjan hahmottaminen edellyttää useiden tapausten vertaamista toisiinsa ja jo oikeiden tapausten löytäminen voi olla haasteellista. Tutkimuksessa on esitetty epäilyjä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu-käytännön lievästä epäkoherenssista esimerkiksi eräiden nimen tai kuvan suojaa koskevien tapausten osalta. Ratkaisukäytännön hankala ennakoitavuus luonnollisesti vaikeuttaa kansallisen tuomioistuimen osalta oikeaan ratkaisuun päätymistä vaikeissa ja harkinnanvaraisissa tapauksissa. Kansallisen tuomion analyyttisillä ja hyvin punnituilla perusteluilla on ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyssä suuri merkitys, joten perusteluiden laatuun tulee panosta