Pitkien virkkeiden suomentaminen Marcel Proustin teoksessa Jälleenlöydetty aika

Marcel Proustin kirjasarjan "Kadonnutta aikaa etsimässä" suomentamiseen osallistui monta eri kääntäjää, ja haastava käännösprojekti vei yhteensä 39 vuotta. Proustin tyyliä on kuvattu fragmentaariseksi ja hän on erityisesti tunnettu pitkistä, polveilevista virkkeistään. François Richaudeau (1980) laski "Kadonnutta aikaa etsimässä" -kirjasarjan virkkeiden keskipituudeksi 43,3 sanaa/virke, Étienne Brunet (1981) määritti keskiarvoksi 31 sanaa/virke, ja Cyril Labbé ja Dominique Labbé (2018) saivat keskiarvoksi 35,57 sanaa/virke. Heidän tulostensa perusteella vaikuttaisi siltä, että Proustin virke onkin keskimäärin kaksi kertaa muiden aikalaiskirjoittajien virkkeitä pidempi. Tutkimuksessa selvitetään, miten Marcel Proustin kirjoitustyylille tyypilliset pitkät virkkeet on suomennettu ja millaisiin käännösratkaisuihin suomentaja on päätynyt toisaalta säilyttääkseen alkuperäisteoksen tyylin, toisaalta tukeakseen suomennoksen luettavuutta. Tutkimusaineistona on Annikki Sunin vuoden 2007 suomennos sarjan viimeisestä osasta "Jälleenlöydetty aika", jota verrataan Proustin ranskankieliseen alkuperäisteokseen "Le Temps retrouvé". Tutkittava aineisto koostuu 45:stä yli 37 sanan virkkeestä sekä niiden suomennoksista. Tutkimuksen tukena ovat myös suomentajan antamat useat haastattelut. Tämän kontrastiivisen tutkimuksen metodi on tekstivertailu, joka toteutetaan sekä määrällisenä että laadullisena analyysina. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella erityisesti niitä muutoksia ja käännössiirtymiä, joilla on vaikutus kohdetekstin luettavuuteen. Käännössiirtymät on jaoteltu kuuteen eri kategoriaan: lisätyt välimerkit (pilkku, kaksoispiste, puolipiste, lainausmerkki, sulkeet, ajatusviiva), sanajärjestyksen muutokset, lisätyt konjunktiot ja relatiivipronominit, semanttinen eksplisiittistäminen, substantiivien verbalisointi ja poistot. Analyysissä ilmeni useita kääntäjän tekemiä muutoksia, jotka paransivat käännöksen luettavuutta. Virkkeiden lyhentämisen tai katkomisen sijaan kääntäjä oli helpottanut virkkeiden luettavuutta esimerkiksi muuttamalla sanajärjestystä ja jakamalla virkkeitä rakenteellisiin osiin välimerkkien avulla. Sanajärjestystä oli muutettu yli puolessa virkkeistä, ja näiden muutosten seurauksena subjekti ja predikaatti siirtyivät usein lähemmäs lauseen alkua. Kääntäjä oli myös vähentänyt kiilaavia rakenteita ja erillisiä määritteitä. Suomennoskorpus sisälsi yhteensä 51 lisättyä rinnastuskonjunktiota, 19 lisättyä alistuskonjunktiota ja 14 lisättyä relatiivipronominia, jotka eksplikoivat lauseiden ja lauseen osien välisiä yhteyksiä sekä yhteensä 40 semanttista eksplisiittistämistapausta. Tulokset osoittavat, että kääntäjä voi tukea kohdetekstin luettavuutta monilla eri keinoilla