Kansainvälisen siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuteen liittyvät jännitteet

Kansainvälisen liiketoiminnan merkitys on kasvanut nopeasti ja nykyään maailmankaupasta yli 60 prosenttia käydään konsernien sisäisesti. Koska näiden liiketoimien hinnoittelu, siirtohinnoittelu, vaikuttaa suoraan yrityksen verotettavaan tulokseen ja verotulojen jakautumiseen valtioiden välillä, on etuyhteystransaktioita koskeva sääntely niin verohallintoja kuin kansainvälisesti toimivia konsernejakin kiinnostava asia. Sääntelyn lähtökohta ja sen kansainvälinen perusperiaate on markkinaehtoisuus. Tämä tutkielma tuottaa tietoa siitä, miten markkinaehtoisuuden vaatimus suhtautuu sen sääntelyyn ja käytännön toteutukseen kansainvälisesti toimivissa yrityksissä. Tutkielmassa selvitetään, mitä jännitteitä markkinaehtoisuuteen liittyy, mistä ne johtuvat sekä pohditaan niiden mahdollisia vaikutuksia ja tapoja jännitteiden lieventämiseen. Tarkastelu keskittyy asian veronäkökulmaan, mutta lisäksi pohditaan mainittujen jännitteiden vaikutuksia johdon laskentatoimen kannalta. Tämän ohella selvitetään asiantuntijoiden näkemyksiä safe harbour –mallin mukaisesta siirtohinnoittelusta ja arvioidaan sen käyttömahdollisuuksia. Tutkielma suoritettiin laadullisena tutkimuksena yhdistämällä sääntelyn tarkastelu siirtohinnoitteluasiantuntijoiden näkemyksiin. Empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Yhteensä haastateltiin yhdeksää siirtohinnoittelun parissa työskentelevää asiantuntijaa, joista kahdeksan on yrityspuolelta ja yksi verohallinnosta. Heidän lisäkseen kuultiin valtiovarainministeriön edustajaa safe harbour –mallista. Tutkielman tuloksena havaitaan, että siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuteen kohdistuu voimakkaita jännitteitä, sillä eri tahojen siihen liittyvät intressit ovat usein keskenään ristiriidassa. Kukin osapuoli tarkastelee markkinaehtoisuutta omasta näkökulmastaan, jolloin markkinaehtoperiaate on vaarassa joutua väistymään osapuolten intressien tieltä. Markkinaehtoisuuteen liittyy useimmiten tulkinnanvaraisuutta, koska vertailukelpoisia tuotteita tai yrityksiä ei läheskään aina ole olemassa tai tietojen saaminen niistä on vaikeaa. Siirtohinnoittelumenetelmän valinnan osalta voidaan pitää yllättävänä sitä, että liiketoiminettomarginaalimenetelmällä on käytännössä varsin merkittävä asema, vaikka markkinaehtoperiaatteen ja siirtohinnoittelun sääntelyn mukaisesti ennen kaikkea markkinahintavertailumenetelmää tulisi suosia. Lisäksi havaitaan, että ongelmat markkinaehtoisuuden toteuttamisessa voivat vaikeuttaa johdon laskentatoimen ja verotuksen tavoitteiden yhteensovittamista. Yksi keino parantaa yritysten oikeusvarmuutta ja vähentää maiden välisiä intressiristiriitoja olisi veroriitojen ratkaisupakon ulottaminen kansainväliseksi, kuten toimitaan EU-maiden välillä arbitraatiosopimuksen mukaisesti. Tutkielman tuloksena safe harbour –mallista todetaan siihen liittyvän käytännön ongelmia, sillä sen soveltaminen voisi aiheuttaa tarpeettoman poikkeuksen markkinaehtoperiaatteeseen. Yritysten kannalta malli saattaisi parantaa verotuksen ennakoitavuutta, mutta tätä voitaisiin tavoitella myös yksinkertaisemmin parantamalla verohallinnon ja konsernien välistä keskusteluyhteyttä