Ympäristövastuun asema konkurssissa

Tutkielmassa tarkastellaan julkisoikeudellisen ympäristövastuun asemaa konkurssimenettelyssä. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, millaisilla toimenpiteillä ympäristövastuu toteutuisi tehokkaasti sekä, mitkä perusteet oikeuttavat ympäristövastuun aseman parantamisen. Ympäristövastuun asemaa konkurssissa on tutkittu oikeuskirjallisuudessa vähän, eikä kysymyksestä ole säädetty ympäristö- ja konkurssisääntelyn näkökulmia yhdistävää yhtenäistä lakia. Nykyisessä sääntelytilanteessa ei ole täysin selvää, millaiseksi ympäristövastuun asema konkurssissa muodostuu. Ympäristöoikeudessa vallitsevan pääsäännön, eli aiheuttamisperiaatteen, mukaan vahingon korjaamisesta vastaa vahingon aiheuttaja. Käytännössä ympäristövastuu voi kuitenkin kohdistua muuhun tahoon, kuten esimerkiksi konkurssivelkojiin. Voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti ennen konkurssin alkamista syntynyt saatava, kuten pilaantuneen maaperän puhdistamisen kustannukset, luokitellaan etuoikeudettomaksi konkurssisaatavaksi, joka maksetaan pesästä massavelkojen ja etuoikeutettujen velkojen jälkeen. Oikeuskäytännössä konkurssipesälle on kuitenkin syntynyt jätteen haltijana vastuu konkurssivelallisen toiminnasta ennen konkurssia syntyneistä jätteistä massavelkana. Tutkielmassa katsotaan, että kysymyksestä tulisi lainsäädännön ennakoitavuuden vuoksi säätää laissa. Lainsäädännössä tulisi antaa ympäristövastuulle etusija sekä vahvistaa aiheuttaja maksaa-periaatteen asemaa velkojien yhdenvertaisuus-periaatetta unohtamatta. Tavoitteen saavuttamiseksi ei kuitenkaan riitä ainoastaan etuoikeutetun aseman säätäminen, vaan tarvitaan yhdistelmä erilaisista joustavista keinoista. Huomiota tulisi kiinnittää myös ennaltaehkäisevään sääntelyyn. Toimivan lainsäädännön laatimiseksi aiheesta tarvittaisiin vielä laajempaa ja perusteellisempaa tutkimusta monitieteellisestä näkökulmasta. Tutkielmassa käytetään lähinnä kahta eri tutkimuksellista lähestymistapaa. Kyseessä on osaltaan lainopillinen tutkimus, sillä tutkielmassa selvitetään voimassa olevaa oikeutta hyödyntäen nykytilanne. Toisaalta tutkimuksen voidaan katsoa olevan myös de lege ferenda- kannanotto, sillä tutkielmassa tarkastellaan, miten ja mistä syystä lakeja tulisi muuttaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Lähdemateriaalina on hyödynnetty pääasiassa oikeuskirjallisuutta ja hallituksen esityksiä. Lainsäädännön osalta keskitytään muutamaan tärkeimpään aiheeseen liittyvään kotimaiseen säädökseen. Koska kysymyksessä on poikkeuksellisen monitieteellinen, poliittinen ja arvosidonnainen kysymys, huomioidaan tutkielmassa perinteisen oikeuskirjallisuuden lisäksi myös ympäristöfilosofista kirjallisuutta