Noidan ja paholaisen välinen liitto suomalaisissa uskomustarinoissa

Käsittelen tutkielmassani noitien ja paholaisen välistä liittoa suomalaisissa uskomustarinoissa. Paneudun erityisesti ulkopuolisten näkemykseen sekä liitosta että liiton tehneestä noidasta. Aineistonani käytän Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteen ja nykykulttuurin kokoelmia. Aineistossani on yhteensä 124 uskomustarinaa, jotka on kerätty eri puolilta Suomea 1800- ja 1900-lukujen aikana. Käytän sekä lähilukua että motiivianalyysiä aineistoni käsittelemiseen. Lähiluku on ollut apuna myös aineiston kokoamisessa. Esittelen lyhyesti sekä Stith Thompsonin että Heda Jasonin tapoja jakaa motiivit eri luokkiin havainnollistavia esimerkkejä käyttäen, ennen kuin siirryn omaan tapaani luokitella aineistossani ylös nousseita motiiveja. Keskityn erityisesti noidan, paholaisen ja liiton motiiveihin. Tutkielmassani erityisen tärkeäksi on noussut keskeiskäsitteiden määrittely. Sekä noita että paholainen ovat liukuvia termejä, joten muotoilen niistä työmääritelmät, joita tulen tutkielmassani noudattamaan. Noita on jo ennestään taikatietoinen henkilö, joka aktiivisesti haluaa voimia ja tietoa, joita hänellä ei olisi mahdollista saada ilman paholaisen apua. Viittaan myös tietäjiin noitina, sillä myös heillä on ollut sama mahdollisuus liittoutua paholaisen kanssa. Paholaisella tarkoitan kristillistä paholaista, joka noudattaa tiettyjä kansainvälisestikin tunnettuja normeja ja tapoja. Paholaisen kanssa liittouduttiin suurempien voimien, tietojen tai avun saannin takia. Liiton tekeminen vertautuu kaupankäyntiin: noita pyytää paholaiselta jotakin vastineeksi ruumiistaan ja sielustaan. Molemmat osapuolet voivat yrittää huijata toisiaan, noita jättämällä liiton maksamatta ja paholainen hakemalla maksun ennenaikaisesti. Vaikka liitto hyödyttäisikin koko yhteisöä, suhtaudutaan noitaan ja liitosta saatuihin voimiin epäillen ja peläten. Toisaalta niitä voidaan katsoa läpi sormien niin kauan, kun ne yhteisöä jotenkin hyödyttävät. Noita saa rangaistuksensa yhteisön arvojen rikkomisesta viimeistään kuolemassa. Yksilön tekoja on jotenkin säädeltävä, jotta yhteisö ei joutuisi niistä kärsimään. Haluan myös tutkielmallani osoittaa, että tutkijoiden kehittämä jako noidan ja tietäjän välillä ei välttämättä kuvasta kansanuskon monimuotoisuutta