Autenttisuus ja tarinan kerronnan etiikka John Barthin romaaneissa The Floating Opera ja The End of the Road

Tutkielmassa tarkastellaan yhdysvaltalaisen John Barthin kahta ensimmäistä romaania, The Floating Opera (1956, 1967) ja The End of the Road (1958), eettisen kirjallisuuden tutkimuksen näkökulmasta. Barth tunnetaan erityisesti metafiktiivisestä, omaa teoksellisuuttaan reflektoivasta proosatuotannostaan. Hänen kaksi ensimmäistä teostaan haastavat metafiktiivisyydellään rationaalisuuteen pohjautuvaa arvoajattelua ja problematisoivat yksilön subjektiuden tavoittamista itsestä kertomisen kautta. Teosten henkilöt tavoittelevat autenttisuutta ja toimintansa omaehtoisuutta, vaikka tunnistavatkin olevansa alisteista konventionaalisille rooleille ja toimintatavoille. Tutkielmassa käydään läpi teosten henkilöiden esittämää autenttisuuden vaatimusta ja autenttisuuden suhdetta etiikan peruskysymykseen, kuinka meidän tulisi elää keskenämme. Kysymys autenttisuudesta laajenee Barthin tekijyyden tarkasteluun, sillä Barth kommentoi omaa tekijyyttään ja tuotantoaan sekä myöhemmissä romaaneissaan että esseissään. Autenttisuuden vaatimusta käydään läpi tekstilähtöisesti Charles Taylorin ja Lionel Trillingin sekä Jean-Paul Sartren eksistentialismin autenttisuuden määritelmien kautta. Tekijyyden tasolla esiin tulevaa autenttisuuden kysymystä tarkastellaan toisen maailmansodan muuttuneen mediakentän kontekstissa. Mediakentän murroksen yhteydessä tarkastellaan tarinankerronnan eettistä potentiaalia suhteessa Martha Nussbaumin, Alasdair MacIntyren esittämiin ajatuksiin. Tutkielmassa esitetään kuinka päähenkilöiden kokemus autenttisen itsen mahdottomuudesta johtaa itsestä kertomisen kriisiytymiseen. Kun päähenkilöiden ajatus omaehtoisesta, autenttisesta itsestä hajoaa, jäljelle jää yksilön vapaus kertoa itsestään mielettömäksi koetun maailman asettamien ehtojen rajoissa. Teokset asettavat sisältönsä ja muotonsa kautta avoimen kysymyksen siitä, mikä on yksilön oman elämän tarinankertojan roolin eettinen ulottuvuus ja vastuu