Turun sotavankileiri arkiston kertomana

Käsittelen pro gradu –tutkielmassani Turun sotavankileiriä ja sitä koskevaa arkistoaineistoa. Turun sotavankileiri oli yksi vuonna 1918 toimineista punavangeille tarkoitetuista vankileireistä. Vankileiri toimi Sirkkalan kasarmialueella huhtikuun lopulta syyskuun puoliväliin asti, jolloin kaikki vankileirit muutettiin pakkotyölaitoksiksi. Turun sotavankileiriä on tutkittu vähän eikä siitä ole päätynyt kovinkaan paljon aineistoa arkistoihin. Kansallisarkistoon kuuluva Turun sotavankileirin arkisto on ainoa nimenomaan Turun sotavankileiriä koskeva asiakirjakokonaisuus. Tämä arkisto toimii tutkimuksessani lähteenä, mutta myös tutkimuskohteena. Selvitän ennen kaikkea, mitä arkisto kertoo vankileiristä. Tutkin kuitenkin myös samalla, missä määrin aineisto kertoo ihmisten kokemuksista ja missä määrin kyse on vankileirin hallinnollisista seikoista. Käsittelen työssäni lisäksi arkistoaineiston yhdenmukaisuutta. Kyse on siis hyvinkin arkistopainotteisesta folkloristiikan tutkielmasta. Käytän kuitenkin erilaista aineistoa kuin esimerkiksi muistitietotutkimuksessa. Myös menetelmät ja lähestymistapa ovat siitä poikkeavat. Selvitän, millaisia teemoja aineistosta nousee esiin. Taulukoimalla ja analysoimalla teemoja pureuduin vankileirin arkeen, arkistoaineiston merkitykseen ja eheyteen. Aineisto osoittautui mielenkiintoiseksi, mutta samalla myös ristiriitaiseksi. Tilastotiedot sekä vartijoita ja vankeja koskevat luettelot ovat vaillinaiset ja epäloogiset sekä keskenään että verrattuna muihin lähteisiin. Aineistosta selviää muun muassa, että vartijoille pidettiin kovaa kuria, vangit työskentelivät paljon myös leirin ulkopuolella, vankeja vihittiin niin puolison kotona kuin leirilläkin, vankileirillä valmistettiin itse erilaisia tarvikkeita, vain yksi vanki ammuttiin ja alle 15-vuotiaita lapsivankeja leirillä ei ollut lainkaan. Vankien omia kokemuksia aineistosta ei nouse esiin, mutta vankileirin työntekijöiden ja Sotavankilaitoksen johdon vuorovaikutus näkyy. Vaikka aineisto on ristiriitainen, tarjoaa se kuitenkin muista vankileiritutkimuksista poikkeavan näkökulman