Puolustusvoimien roolin muotoutuminen terrorismin torjunnassa

Aikaisemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että asevoimien ja poliisin välinen toimivallanjako on hämärtynyt terrorismin torjunnassa. Tässä tutkielmassa olen tarkastellut niitä seikkoja, joilla Puolustusvoimien voimankäyttöoikeuksia terrorismin torjunnassa on perusteltu sekä niitä seikkoja, joiden vuoksi voimankäyttöoikeuksia ei ole annettu Puolustusvoimille. Puolustusvoimien voimankäyttöoikeuksien tarkastelu on tapahtunut erityisesti suhteessa poliisin toimivaltaan. Tutkielman aineistoksi on valittu harkinnanvaraisella otannalla hallituksen esityksiä, jotka liittyvät Puolustusvoimien voimankäyttöoikeuksiin terrorismin torjunnassa. Tutkielma paikantuu oikeussosiologiaan. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että poliisin ja Puolustusvoimien välisessä tehtävien jaossa terrorismin torjunnan saralla voidaan nähdä kolme tasoa. Ensimmäisellä tasolla toimivallan jako on hyvin selkeä, mutta viranomaisten yhteistyö syvenee taso tasolta. Ensimmäisellä tasolla korostetaan, että terrorismi kuuluu poliisille, koska terrorismi kuvataan rikollisuudeksi ja ei-valtiollisen toimijan harjoittamaksi toiminnaksi. Vastuu terrorismin torjunnasta halutaan pitää poliisilla, vaikka mahdollisia ongelmia toimijan luonteen tunnistamisessa valtiolliseksi tai ei-valtiolliseksi saattaa ilmetä. Mahdollisten ongelmien ilmaantuessa siirrytään toiselle tasolle, jolla korostetaan poliisin ja Puolustusvoimien välistä toimintaa koordinoivaa yhteistyötä. Yhteistyön tarvetta perustellaan myös sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden yhteen kietoutumisella. Kolmannella tasolla korostetaan terrorismin uhkaavuutta sekä sen samankaltaisuutta sodan kanssa. Kyseisistä terrorismiin liitetyistä ominaisuuksista näyttää seuraavan, että terrorismin uhan hoitamisessa voidaan käyttää sotilaallisia voimakeinoja. Poliisi on johtovastuussa sotilaallisten voimakeinojen käytöstä, mutta sotilaallisten voimakeinojen käyttäjäksi on päätetty Puolustusvoimat. Ratkaisua perustellaan sillä, että poliisin raskasta aseistamista ei koeta suomalaiseen yhteiskuntaan sopivaksi, ja koska Puolustusvoimien olemassa olevien toimintakykyjen käyttäminen nähdään kustannustehokkaaksi ratkaisuksi. Lisäksi Puolustusvoimien voimankäyttöoikeuksia terrorismin torjunnassa oikeutetaan eräiden oikeudellisten velvoitteiden toimeenpanolla. Puolustusvoimien voimakeinojen yhdenmukaisuus kansainvälisten voimankäyttörajoitusten kanssa näyttää tekevän voimankäytöstä hyväksyttävämpää. Myös uusien voimankäyttöoikeuksien kytkeminen vanhoihin käytäntöihin näyttää lisäävän voimankäytön oikeutusta