Tasavallan presidentin tukena : Suomen ulkoministeriö ulkopoliittisen päätöksenteon osana 1989–1991

Tutkielmassa tarkastellaan ulkoministeriön toimintaa osana Suomen ulkopolitiikan päätöksentekoa kylmän sodan viimeisinä vuosina 1989–1991. Tutkimuskohteena ovat ulkoministeriön ylätason virkamiesten toiminta kolmen tapausesimerkin ja tematiikan yhteydessä, joita ovat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan doktriinin murros Saksan kysymyksen ratkettua, Pariisin rauhansopimuksen uudelleentulkinta Operaatio Paxin yhteydessä 1989 sekä yya-sopimuksen aseman murros Neuvostoliiton elokuun 1991 vallankaappausyrityksen sekä sitä seuranneiden sopimuksen asemaa koskevien kahdenvälisten neuvottelujen jälkeen. Ulkoministeriön diplomaatit ja virkamiehet toimivat keskeisessä asemassa Suomen ulkopolitiikan linjausten valmistelussa, tukien ulkopolitiikan päälinjoista vastaavan Suomen tasavallan presidentin työtä. Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden jälkeen Mauno Koiviston halu laajentaa päätöksentekoprosesseja ulottui välillisesti myös ulkoministeriöön, kun ulkoministerin asemaa päätöksenteossa vahvistettiin. Koiviston tultua presidentiksi ulkoministeriön asema helpottui, kun Kekkosen pitämä tiukka ote sen ympärillä hellitti. Ministeriön politisoituminen väheni ja sen sisällä siirryttiin normaaleihin ja virallisiin toimintatapoihin. Virkamiesten asema korostui myös kylmän sodan lopulla tapahtuneiden Euroopan murrosten ja Neuvostoliiton sisäisen kehityksen jälkeen. Vaikeasti ennustettavassa toimintaympäristössä Suomen ulkopolitiikan julkilinjan vakauden ylläpitäminen jäi presidentin tehtäväksi, jolloin yksittäisten virkamiesten analyysitaidot, raportointi sekä toimintasuunnitelmien laatiminen osoittautuivat presidentin kanslian kannalta arvokkaiksi resursseiksi. Murrosolosuhteissa ulkoministeriö pystyi valmistamaan ulkopoliittista johtoa myös äkillisiin muutoksiin. Tutkimus tukee uusia Suomen kylmän sodan tutkimuksessa esitettyjä näkemyksiä, joiden mukaan kyseisen ajanjakson Suomessa oli varovaisen linjan lisäksi myös ulkopoliittista aloitekykyä ja mahdollisuuksia vaikuttaa maan aseman kehitykseen