Murhaavat äidit, siveettömät isät : Lapsenmurhatapauksissa syytetyille annetut merkitykset Länsi-Suomen tuomiokirjoissa 1600-luvulla

Tutkielma käsittelee lapsenmurhatapauksien yhteydessä syytetyille annettuja merkityksiä Länsi-Suomen tuomiokirjoissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tutkimuksessa analysoin muun muassa tuomiokirjoissa syytetyistä henkilöistä teksteissä tehtyjä kuvauksia ja näille syytetyille annettuja rooleja. Tämän lisäksi tutkin teksteissä tuotettuja mieheyksiä ja naiseuksia sukupuolihistoriallista otetta hyödyntäen. Syytettyihin liitettyjen merkityksenantojen ohella tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisen konstruktionismin kautta saatavia vastauksia tuomiokirjojen tutkimuksellisen käytön metodisiin haasteisiin. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu 36 lapsenmurhatapauksesta. Nämä tapaukset on poimittu Ala-Satakunnan ja Vehmaan renovoiduista tuomiokirjoista vuosien 1623–1700 väliltä. Lähdemateriaalia analysoin tutkimuksessa valtaosin laadullisin metodein yhdistellen diskurssianalyysia sekä historiallista kontekstualisointia. Länsi-Suomen tuomiokirjojen lapsenmurhatapauksissa nostetaan esille 76 syytettyä. Näistä noin puolet esitetään miehinä ja noin puolet naisina. Naisiin kohdistuneet syytteet olivat tuomiokirjoissa aina virallisia, kun taas miehiä syytettiin sekä virallisesti että epävirallisesti. Aineistossa naisten syytteet koskivat useimmiten lapsenmurhaa, kun taas miehiä syytettiin tyypillisesti jonkinlaatuisesta siveysrikoksesta. Syytettyjä kuvattiin tuomiokirjoissa sekä toimijuusdiskurssia että uhridiskurssia käyttäen. Syytetyille voitiin näitä diskursseja hyödyntäen antaa monia erilaisia rooleja, joiden kautta syytetyistä tuotettiin kuvaa aktiivisena ja hyväksyttävästi toimineena henkilönä, tietoisena väärintoimijana tai syyttömänä uhrina. Sekä toimijuusdiskurssia että uhridiskurssia käytettiin sekä miespuolisten että naispuolisten syytettyjen kuvauksessa, tosin tuomiokirjojen kertomuksista voidaan analysoida myös olleen joitain sukupuolittuneita puhetapoja. Tutkimus nostaa esille myös kielellisen todellisuuden analysoinnin tärkeyden historiantutkimuksessa sekä tuomiokirjoja lähteenä käyttävässä tutkimuksessa. Käyttämäni viitekehys suuntasi tarkastelua tuomiokirjoissa käytettyyn kieleen ja avasi näin monia näkökulmia erilaisiin aikaisemmassa lapsenmurhatutkimuksessa keskusteltuihin yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi lapsen isän osallisuuteen lapsenmurhassa. Sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksen etuna voidaan tutkimuksessa pitää myös sitä, että tällaisen lähestymistavan kautta monet tuomiokirjojen tutkimukselliseen käyttöön liittyvät metodiset haasteet muuttuivat tutkimuksen kannalta epäolennaisiksi