Lastensuojelun sijaishuollon vaikuttavuus ja indikaattorit kansallisella tasolla mitattuna

Tutkielman tarkoitus on tutkia järjestelmällisellä kirjallisuuskatsauksella sitä, millä indikaattoreilla on mitattu suomalaisen sijaishuollon vaikuttavuutta sekä tarkastella sitä, mitä löydetyt indikaattorit ovat paikannettuna hyvinvointitutkimukseen. Tutkielmassa tarkastellaan kymmenen aiemmin julkaistua tutkimusta sijaishuollon vaikuttavuudesta. Vanhin julkaisu on vuodelta 1998 ja uusin 2012. Aikaisempia tutkimuksia joissa olisi tarkasteltu millä indikaattoreilla sijaishuollon vaikuttavuutta on tutkittu sosiaalityössä on vähäistä. Löysin kahdeksan indikaattoria, joilla on mitattu sijaishuollon vaikuttavuutta. Nämä indikaattorit olivat: koulutus, terveys, sukupuolierot, toimeentulo, työura, perhe ja parisuhde, sijoituksen välttäminen, sekä subjektiivinen kokemus. Indikaattorit paikantuivat sosiaali-indikaattoreiksi hyvinvointitutkimuksen tutkimusperinteessä ja vaikuttavuuden mittaaminen voidaan nähdä olevan osa hyvinvointitutkimuksen evoluutiota, jota ohjataan myös poliittisesti. Kiinnostuksen lisääntymisen sijaishuollon vaikuttavuuteen voidaan otaksua johtuvan sijaishuollon palvelurakennemuutoksesta. Euroopan unionin ja New Public Managementin tuomat muutokset 2000-luvulla ovat tarkoittaneet voimakasta muutosta yhteiskunnassa ja sosiaalipalveluiden uudelleen järjestämisessä. Vaikuttavuuden vaadetta perustellaan kilpailukyvyllä, kustannusten tasapainolla sekä läpinäkyvyydellä, jotka kaikki ovat New Public Managementin määreitä. Kunnat ovat siirtyneet sijaishuollon palvelutuotannossa tilaaja-tuottajamalliin, joka on tarkoittanut 2010-luvulla sitä, että yksityissektori on pääasiallinen palveluntuottaja sijaishuollossa. Vaikuttavuuden vaatimuksen ja kiinnostuksen palvelun vaikuttavuuteen voidaan nähdä keskittyvän sosiaalipolitiikassa ensisijaisesti selektiivisiin palveluihin, kuten sijaishuoltoon.siirretty Doriast