Hän, se, tää vai toi? : Vuorovaikutussosiolingvistinen tutkimus henkilöviittauksista Kaakkois-Satakunnan nykypuhekielessä

Puhutussa suomessa voidaan viitata ihmisiin neljällä kolmaspersoonaisella pronominilla. Väitöskirja tarkastelee se-, tää-, toi- ja hän-pronomineja viittauksissa henkilöön, joka ei ole keskustelutilanteessa läsnä, yhdistäen tilastollisia monimuuttujamenetelmiä ja laadullista vuorovaikutuksen tarkastelua. Aineistona on Satakuntalaisuus puheessa -hankkeessa äänitettyjä keskusteluja Harjavallasta, Kokemäeltä, Huittisista, Säkylästä ja Köyliöstä. Ääniteaineistoa täydentää kansanlingvistinen kysely kielenkäyttäjien käsityksistä. Tutkimus tarkastelee sekä perinteisten sosiolingvististen kielenulkoisten tekijöiden kytköksiä vaihteluun että pronominien esiintymistä erilaisissa rakenne- ja vuorovaikutuskonteksteissa. Tuloksissa jälkimmäiset korostuvat. Kielenulkoisista tekijöistä merkitseviksi osoittautuvat ainoastaan puhujan ikä ja keskustelukumppanin tuttuus. Niitä vahvemmin vaikuttaa esimerkiksi se, mitä pronominia samasta tarkoitteesta keskustelussa edellä on käytetty. Yksilölliset erot ovat suuria. Pronomini se osoittautuu anaforiseksi yleispronominiksi, johon muita verrataan. Pronominit tää ja toi esiintyvät usein tarkoitteen ensimainintoina ja eteenpäin lohkeavan konstruktion osina, kun taas se ja hän ovat useammin lauseen subjekteja. Hän-pronominille löytyy kolme toisiinsa limittyvää tehtävää. Tärkein näistä on logoforinen käyttö, eli hän-pronomini esiintyy referoinnissa viittaamassa alkuperäiseen puhujaan, ajattelijaan tai tiedon lähteeseen. Logoforisuuden ydintä ovat rakenteeltaan prototyyppiset johtolauseesta ja referaattiosasta muodostuvat esitykset, mutta hän-pronominia käytetään myös muunlaisessa toisen käden tiedon välittämisessä. Logoforinen käyttö on puhujille tiedostamatonta. Tiedostettua sen sijaan on puhujien kohteliaaksi mieltämä käyttö, joka liittyy siihen, mitä ja kenen kanssa puhutaan, sekä ns. ironinen hän-pronominin käyttö. Tutkimus osoittaa, että ironisena pidetyn hän-pronominin juuret ovat logoforisuudessa ja kertomusten dramatisoinnissa, mutta puhujat käsittävät ironian syntyvän kohteliaan variantin käyttämisestä negatiivisessa yhteydessä. Tutkimus kehittää vuorovaikutussosiolingvistisiä metodeja osoittamalla, että tilastolliset menetelmät auttavat paljastamaan kiinnostavia yhteyksiä pronominien ja niiden vaihteluun vaikuttavien tekijöiden kesken. Kaiken vaihtelun selittäminen laskennallisesti on kuitenkin vaikeaa. Tilastomenetelmät vaativatkin tuekseen laadullista tarkastelua sekä alkuvaiheessa, kun määritellään sopivia muuttujia ja kun aineistoa analysoidaan muuttujien suhteen, että loppuvaiheessa, kun tuloksia arvioidaan kriittisesti.Hän, se, tää or toi? An interactional sociolinguistic study of third-person references to people in contemporary spoken Finnish in southwestern Satakunta In standard Finnish, third-person human referents are assigned the personal pronoun hän (he, she). However, in spoken discourse, all three demonstrative pronouns, se (it), tämä (this) and tuo (that), can also refer to people. This study examines the use of these four pronouns in a southwestern Finnish transition dialect from an interactional sociolinguistics viewpoint. It combines multivariate statistical methods with careful qualitative analyses of interaction, as well as traditional analysis of sociolinguistic variables with structural and interactional factors. The structural and interactional factors, such as the priming effect, are emphasised in the results. The most common of the pronouns is the demonstrative se (it), which is a general anaphoric means of reference. The two other demonstratives, tää (this) and toi (that), are relatively more frequently used for a referent’s first mention and as part of a right dislocation construction. Se and hän differ from tää and toi in their clausal functions: se and hän are more often subjects. The pronoun hän has three different—but somewhat overlapping—functions in spoken discourse. The most prominent function is that of a logophoric pronoun that refers to an original speaker of an utterance, someone whose thoughts are reported, or someone who otherwise is the source of information told. The core of logophoricity in spoken Finnish is the indirect speech construction in which people unconsciously use hän, even when they think it only belongs to the standard language. However, some people also use it consciously in everyday conversation when they are not well-acquainted with one of the collocutors or when the situation requires discretion. The third function of hän is its use in complaint stories to echo words or thoughts of the antagonist. This function also is deducible to logophoricity, but speakers conceive it as an ironic use of a standard variant. The study posits that multivariate statistical methods can help uncover previously unknown correlations between the pronouns and the factors examined. However, explaining all variation statistically is difficult, so the statistical methods were augmented with qualitative analysis to define suitable variables and to evaluate the results.Siirretty Doriast