Suhteellisuusperiaate tuomioistuinkäytännössä: Erityisesti liikkumisvapauksissa

Suhteellisuusperiaate on yksi hallinto-oikeudellisista periaatteista, joka säätelee viranomaisen harkintavaltaa. Suhteellisuusperiaate on osa sekä kansallista- että ylikansallista viranomaistoimintaa. Suomessa periaate on määritelty hallintolain (6.6.2003/434) 6 §:ssä, minkä mukaan viranomaispäätöksen on oltava tavoiteltavaan päämäärään nähden oikeassa suhteessa. Kansallisella tasolla tätä periaatetta sovelletaan kaikissa tuomioistuinasteissa ja muussa viranomaistoiminnassa. Euroopan yhteisöjen oikeuteen suhteellisuusperiaate liitettiin Maastrichtin sopimuksella vuonna 1992 (perustamissopimuksen 5 artikla). Periaatetta oli sovellettu aiemmin jo oikeuskäytännössä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös ottanut suhteellisuusperiaatteen osaksi oikeuskäytäntöään ja oikeuslähteiden puolelle se ilmaistaan erilaisissa rajoituslausekkeissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen eri artikloissa. Tutkimuksen tehtävänä on tuoda esille suhteellisuusperiaatteen soveltaminen tuomioistuinkäytännössä. Tutkimuksessa käydään läpi oikeuskäytäntöä neljältä eri tuomioistuimelta. Suomalaiset ylimmät tuomioistuimet, korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus, soveltavat kansallisella tasolla viimeisenä tuomioistuintasona suhteellisuusperiaatetta. Ylikansallisella tasolla yhteisöjen oikeuden puolella Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja ihmisoikeuksien toteutumista valvova Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käsittelevät ylikansallisella tasolla suhteellisuusperiaatteen käytön toteutumista. Suhteellisuusperiaatteen eri elementtien (1. päätöksen oikeasuhteisuus tavoitteeseen nähden asianmukaisuuden, tehokkuuden ja sopivuuden kannalta, 2. sen välttämättömyys ja 3. sen toimien oikeasuhteisuus) kautta oikeustapauskäytäntö on varsin laaja tapausten eri oikeudenalojen suhteen. Tutkimuksessa keskitytään ennen kaikkea suhteellisuusperiaatteen ilmenemiseen oikeustapauksissa, mutta tuodaan esille erityisesti sen merkitys liikkumisvapauksien toteutumisessa. Tutkimuksessa käsitellään EU-oikeutta sen laajassa merkityksessä. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda suhteellisuusperiaatteen käyttö eri tuomioistuimissa esille. Selvittää näiden neljän eri tuomioistuimen taustaa ja historiaa, oikeuslähteitä ja niiden soveltamista oikeustapausten ratkaisemisessa. Tutkimusmetodi on ennen kaikkea oikeusvertaileva. Oikeudenalaltaan tutkimus sijoittuu pääasiassa eurooppaoikeuden ja hallinto-oikeuden piiriin. Oikeuslähteistä oikeuskäytäntö on merkittävimmässäasemassa oikeuskirjallisuuden ohella. Näiden lähteiden avulla pyritään tutkimaan suhteellisuusperiaatteen ilmenemistä oikeuskäytännössä ja tuomaan esille mahdollisia eroja tuomioistuinten välillä periaatteen tulkinnassa. Liikkumisvapauksien kannalta on valittu oikeustapauksia, jotka koskevat kansallisella tasolla varsinkin perustuslain (11.6.1999/731) 9.1 §:n turvaamaa liikkumisvapautta Suomen kansalaisella ja laillisesti maassa oleskelevalla ulkomaalaisella. Tutkimuksen johtopäätöksissä suhteellisuusperiaatteen tärkeä viranomaistoiminnan yhdenmukaistamistehtävä tuli selkeästi esille. Suhteellisuusperiaate oli myös monissa oikeustapauksissa kytkettävissä muihin periaatteisiin, esimerkiksi tarkoitussidonnaisuuteen tai yhdenvertaisuuteen ja syrjinnän kieltoon. Myös periaatteen yhdistäminen käsitteisiin kohtuullisuus ja kohtuus nousi esille tutkimuksessa. Yhteisöjen tuomioistuimen ennakkopäätösmenettelyn kautta kansallisella tasolla voidaan entistä paremmin varmistaa, että esimerkiksi tiettyä direktiiviä tulkitaan oikein ja oikeassa suhteessa tavoitteeseen nähden sekä yhteisöjen tuomioistuimen että ihmisoikeustuomioistuimen voidaan sanoa toimivan myös suhteellisuusperiaatteen toteutumisen ylimpinä valvojina.fi=Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.|en=Fulltext not available.|sv=Fulltext ej tillgänglig