AVOIMUUDEN MONET KASVOT: Euroopan avoimuusaloitteen tarkastelua Euroopan unionin hyvän hallinnon, erityisesti avoimuuden edistämisvälineenä

Euroopan perustuslakiesityksen kaaduttua kesällä 2005, Euroopan unioni joutui kokemaan sen toimintaan, tavoitteisiin ja instituutioihin liittyvän luottamuspulan jäsenmaidensa kansalaisten keskuudessa. Hallintokomissaari Siim Kallaksen myötävaikutuksella Euroopan unionin komissio hyväksyikin nopeasti esityksen Euroopan avoimuusaloitteeksi, jonka tarkoitus oli vähentää unionin ja kansalaisten välistä ”tietokuilua”, lisäämällä toiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Aloitteen viime käden tavoitteena oli koko unionin toiminnan hyväksyttävyyden edistäminen. Tutkimuksessa tarkastellaan, missä määrin Euroopan avoimuusaloitteen toimet vastaavat hyvän hallinnon ja avoimuuden edistämisen periaatteita. Siten tutkitaan, mitkä tekijät nykyisin rajoittavat unionin avoimuuskäytäntöjä ja voidaanko aloitteen tosiasiallisesti nähdä edistävän Euroopan unionin avoimuutta ja poistavan ns. legitimiteettivajetta. Tutkimus on laadullinen ja kiinnittyy teoriasidonnaisen analyysin metodologiseen viitekehykseen. Varsinaisena tutkimusaineistona käytetään Euroopan avoimuusaloitteeseen ja muuhun unionin hyvään hallintoon liittyvää alkuperäismateriaalia ja keskeisiä dokumentteja. Tutkimuskirjallisuus koostuu pääosin kansainvälisestä avoimuuteen ja hyvään hallintoon liittyvästä teoreettisesta keskustelusta sekä Euroopan unionin ja sen instituutioiden toimintaan liittyvistä arvioinneista. Teoriassa avoimuuden edistämiskeinot liittyvät varsinkin asiakirjajulkisuuteen, päätöksenteon avoimuuteen sekä tilivelvollisuussuhteiden selkeyteen, joiden nähdään edesauttavan kansalaisten tehokkaampaa integroimista yhteiskunnalliseen keskusteluun, päätöksentekoon sekä julkishallinnon valvontaan. Avoimuus liitetään osaksi hyvän hallinnon käsitettä, jolla viitataan laajemmin yksilön oikeuksien toteutumiseen, tehokkaampaan kansalaisyhteiskunnan organisoimiseen sekä julkishallinnon tulokselliseen toimintaan. Hyvän hallinnon taas nähdään luovan pohjan koko hallintojärjestelmän hyväksyttävyyden kehittämiselle, jolloin sen toiminta vastaisi paremmin kansalaisten tarpeita. Tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että Euroopan avoimuusaloite lisää unionin toiminnan avoimuutta etenkin asiakirjajulkisuuden ja päätöksenteon avoimuuden osalta. Tämä tapahtuu silti rajoitetusti, sillä avoimuusaloitteen toimet koskevat vain komission omaa toimintaa, perustuen osin vapaaehtoisuuteen ja sisältäen jo nykyisin unionin toiminnassa tiiviisti mukana olevia sidosryhmiä. Suurimpana ongelmana unionin avoimuuden ja hyvän hallinnon kohdalla on pidettävä kuitenkin sitä, että vaikka hallinnollisen avoimuuden keinoja lisättäisiinkin, ilman selkeää institutionaalista toimielinjärjestelmää tai avointa julkista tilaa, jossa Euroopan asioihin liittyvä keskustelu olisi mahdollista, unionin avoimuuden on vaikea nähdä edistyvän laajemmin luottamuksen ja tilivelvollisuuden tai unionin legitimiteettivajeen poistamisen näkökulmasta. Näin ollen avoimuusaloite ei kaikilta osin kykene vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin nähden. Tutkimuksen perusteella voidaan myös arvioida, että etenkin länsimaisten kansallisvaltioiden ja niiden organisoitujen kansalaisyhteiskuntien pohjalle rakentuvien avoimuus- ja hyvän hallinnon mallien suora soveltaminen Euroopan unioniin on kyseenalaista. Tämä johtuu siitä, että unionin toiminnasta puuttuu vahva demokraattis-parlamentaarinen ohjaus. Unionin piirissä olisikin jatkossa pohdittava sitä, millaista avoimuutta unioni tosiasiallisesti tarvitsee, ollakseen hyväksyttävämpi toimia kansalaisten silmissä ja millaisten toimien kautta se näihin tavoitteisiinsa pääsisi.fi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format