Acoustical conditions of Finnish dwellings and measurement method of sound insulation

Nykyisissä standardeissa ISO 140-4 ja ISO 140-7 mittaustulokset joko normalisoidaan tai standardisoidaan. Normalisoinnilla tarkoitetaan mittalukuun lisättävää korjaustermiä jolla mitattu huoneen absorptioala muutetaan vastaamaan 10 m2 referenssiabsorptioalaa, joka standardien mukaan vastaa keskimääräistä asuinhuoneen absorptioalaa. Standardisointi taas muuttaa huoneen jälkikaiunta-ajan vastaamaan 0,5 s, joka standardien mukaan vastaa keskimääräistä asuinhuoneen jälkikaiunta-aikaa. Nykyinen ISO-standardin mukainen ilmaääneneristyksen mittaustapa, ilmaääneneristysluku R’ w , standardisoitiin Saksassa jo vuonna 1938. Menetelmää on muutettu ajan saatossa muutamaan kertaan, mutta uusimpaan ISO standardiin se on kuitenkin muutettu vastaamaan pääperiaatteiltaan vuoden 1938 DIN standardia. Ilmaääneneristysluku R’ w kuvaa äänitehon siirtymistä rakenteen läpi ja kolmannesoktaavikaistaisista tuloksista saadaan yksilukuarvo vertailukäyrän avulla. Suomeen menetelmä tuli normeihin vuonna 1967. Menetelmää on kritisoitu, sillä se on lähtöisin laboratorio-olosuhteista jolloin kentällä mitattaessa tulokset voivat olla vääristyneitä. Tämän takia nykyisessä ISO-standardissa on erilaisia mittalukuja jotka sopivat erilaisiin tilanteisiin. Uusimmassa ISO 16717 standardiehdotuksessa on myös ehdotettu taajuusalueen laajentamista sekä pienille että suurille taajuuksille. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää normalisoitujen ja standardisoitujen mittalukujen eroja ja niiden sopivuutta asuinhuoneiden ääneneristysmittauksiin. Tutkimuksessa selvitettiin asuinhuoneiden huoneakustiikkaa mittausaineiston avulla. Huomattiin, että keskimääräinen asuinhuoneiden jälkikaiunta-aika on tilavuudesta ja taajuudesta riippumatta hyvin lähellä 0,5 s. Tutkimuksessa selvitettiin millä tavalla imaääneneristysluvun vaihtaminen standardisoiduksi äänitasoeroksi vaikuttaa ääneneristyksen kokemiseen. Vaikutuksia tutkittiin huoneeseen siirtyvän puheen äänenpainetasojen sekä STI:n avulla. Näistä saaduista tuloksista päädyttiin siihen, että nykyinen RakMk C1 mukainen ilmaääneneristysluvun mukaan määritetty vaatimustaso säilyy, kun standardisoidun äänitasoeroluvun vaatimustaso asetetaan 1 dB suuremmaksi kuin ilmaääneneristysluvulla nykyään on. Saatujen tulosten perusteella paras ääneneristysmittaluku on standardisoitu äänitasoeroluku, jolla äänitasoero normalisoidaan 0,5 s jälkikaiunta-aikaan. Tutkimuksessa selvitettiin ääneneristysmittausten taajuusalueen laajentamisen vaikutuksia. Uusien ja vanhojen mittalukujen erotuksia vertailtiin keskenään. Tuloksista voitiin päätellä, että pienten taajuuksien mittaaminen vaikuttaa merkittävästi rakenteiden paremmuusjärjestykseen ja suurien taajuuksien mittaamisella ei ollut merkitystä. Ilmaääneneristystä kuvaavilla mittaluvuilla pienten taajuuksien sisällyttämisellä mittalukuihin oli selvä vaikutus kevyille rakenteille, mutta massiivirakenteille vaikutus oli huomattavasti pienempi. Askelääneneristystä kuvaavilla mittaluvuilla pienet taajuudet muuttivat huomattavasti rakenteiden paremmuusjärjestystä. Suurien taajuuksien mittaamisella ei ollut askel- eikä ilmaääneneristyksen kannalta merkitystä