Sosiaalinen hyvinvointi mielenterveyskuntoutujan elämässä : Tutkimus sosiaalisen hyvinvoinnin merkityksistä nuorempien ja varttuneiden mielenterveyskuntoutujien keskuudessa

Tutkielma tarkastelee sosiaalisen hyvinvoinnin merkitystä ja sen vaihtelua kahden eri-ikäisen mielenterveyskuntoutuja-ryhmän kertomina ja kokemina. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mistä mielenterveyskuntoutujan sosiaalinen hyvinvointi rakentuu, miten sosiaalinen hyvinvointi määrittyy/ merkityksellistyy eri-ikäisillä mielenterveyskuntoutujilla sekä tuetaanko yhteiskunnassa mielenterveyskuntoutujien ihmisarvoa ja täysivertaista yhteiskunnan jäsenyyttä. Aikuiset mielenterveyskuntoutujat näyttäytyvät yhteiskunnassa väliinputoajina ja muodostavat oman erityisen marginaaliryhmänsä, mikä ilmenee myös heidän sosiaalisen hyvinvointinsa laadussa ja merkityksissä. Mielen sairastuessa sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys korostuu ja sen heikentyminen hidastaa kuntoutumisen edellytyksiä. Tämän vuoksi juuri sosiaalista hyvinvointia tukevat rakenteet ja verkostot ovat erityisen tärkeässä asemassa mielenterveyskuntoutuksen toteutuksessa ja tuloksellisuudessa. Tutkimusaineisto koostuu 23:sta 21–68-vuotiaan mielenterveyskuntoutujan haastattelusta. He käyttivät tutkimushetkellä Itä-Uudenmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n palveluita. Keskinäisen vertailun mahdollistamiseksi tutkimushenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, 21–39-vuotiaiden (12) ja 52–68-vuotiaiden (11) ryhmään. Kyseinen jako perustui perinteisiin muutosodotuksiin ihmisen elämän eri vaiheissa ja suhteissa. Aineiston keruu toteutettiin teemahaastatteluin, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin analyysia varten. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti teemoittelemalla. Teemojen lisäksi analyysi esitetään tutkimuskysymyksittäin, joilla kahden ikäryhmän vastauksia vertaillaan toisiinsa. Tutkielman lähestymistapa painottui hermeneuttis-fenomenologisuuteen, jonka tavoitteena korostuu pyrkimys ymmärtää tutkimushenkilöiden kokemuksia ja heidän niille antamia merkityksiä. Lähestymistapaan liittyi väljästi myös sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaisesti tutkimushenkilöt itse rakentavat sosiaalista todellisuuttaan haastatteluissa, sekä biografinen ajattelu, joka kuvaa tutkimushenkilöiden elämän eri vaiheiden sisältöjen vaikutuksia sosiaaliseen hyvinvointiin. Lisäksi sosiaalipsykologinen lähestyminen tuki tutkimusaiheen tarkastelua. Tutkielman mukaan mielenterveyskuntoutujien sosiaalinen hyvinvointi rakentuu pääasiassa samoista tekijöistä kuin yleensäkin ihmisillä eli elämän sisällöstä, ihmissuhteista sekä oman tarpeellisuuden ja hyödyllisyyden kokemuksista. Sosiaalisen hyvinvoinnin toteutuminen edellyttää riittävän hyvää kokemusta omasta elämänlaadusta, joka määrittyy kunkin yksilöllisistä tarpeista. Sosiaalisen hyvinvoinnin toteutumiseksi mielenterveyskuntoutujalle tulee tarjoutua riittäviä ja mielekkäitä toimintaympäristöjä, mahdollisuuksia sosiaalisten verkostojen rakentamiseen niin normaali- kuin vertaispalveluissa sekä osallisuuden, kehittämisen ja vaikuttamisen kokemusta omissa asioissaan ja yhteiskunnassa. Mielenterveyskuntoutujan toimijuuteen ja sosiaalisten verkostojen monimuotoisuuteen vaikuttaa ikää enemmän se, miten elämän eri osa-alueet, kuten työ- ja opintoelämä, harrasteet ja sosiaaliset verkostot, ovat rakentuneet sairautta edeltävänä aikana. Nykyiseen palvelujärjestelmään ollaan suhteellisen tyytyväisiä, mutta omaan osallisuuteen ja osallistumisen mahdollisuuksiin kaivataan lisää tukea sekä ollaan huolissaan palveluiden säilyvyydestä tulevaisuudessa