Nurmi tehokkaasti naudanlihaksi - Tuloksia NautaNurmi-hankkeen tutkimuksista

Tämä raportti kokoaa yhteen NautaNurmi-hankkeessa toteutettujen lihanautatutkimusten tulokset. Ensimmäinen artikkeli käsittelee kemiallisten säilöntäaineiden potentiaalia nurmisäilörehun laadun parantamisessa ja säilöntäainekäsittelyjen vaikutuksia kasvavien nautojen ruokinnassa. Kontrollikäsittely tehtiin ilman säilöntäainetta (K). Tutkittavina säilöntäaineina olivat AIV ÄSSÄ (valmistaja Eastman Chemical Company, sisältää muurahaishappoa, propionihappoa, ammoniumformiaattia ja kaliumsorbaattia) ja suolamuotoinen Safesil (valmistaja Salinity Agro, sisältää natriumbentsoaattia, kaliumsorbaattia ja natriumnitriittiä). Käsittelyjen väliset erot rehun laadussa jäivät vähäisiksi. Kontrollirehun hyvästä laadusta johtuen säilöntäainekäsittelyillä ei ollut paljon mahdollisuutta osoittaa tehokkuuttaan rehun laadun parantamisessa. Ruokintakokeessa 90 maitorotuista sonnia kasvatettiin viiden eläimen ryhmäkarsinoissa. Kokeen alkaessa eläimet jaettiin satunnaisesti kolmelle koeruokinnalle, jotka perustuivat edellä mainittuihin eri säilöntäkäsittelyillä korjattuihin säilörehuihin. Koeruokinnat toteutettiin vapaalla seosrehuruokinnalla, jossa seoksen kuiva-aineesta 60 % oli esikuivattua nurmisäilörehua ja 40 % litistettyä ohraa. Koekäsittelyjen välille ei muodostunut merkittäviä eroja rehun syöntiin, ravintoaineiden saantiin tai sonnien keskimääräiseen nettopäiväkasvuun kokeen aikana. K-rehua saaneiden sonnien ruhot olivat kuitenkin lihakkuudeltaan noin 5 % heikompia kuin säilöntäainekäsiteltyä rehua saaneiden sonnien ruhot. Koe osoitti, että kun nurmisäilörehu tehdään esikuivatusta raaka-aineesta, jonka kuiva-ainepitoisuus on yli 350 g/kg, voi pyöröpaalisäilöntä onnistua myös ilman säilöntäaineiden käyttöä, mutta säilöntäaineet voivat kuitenkin parantaa rehun säilyvyyttä paalin avaamisen jälkeen eli aerobista stabiilisuutta. Toinen artikkeli käsittelee nurmen jälkisatojen tuotosvasteita kasvavien lihanautojen ruokinnassa. Tutkimus koostui kahdesta osakokeesta. Ensimmäisessä osakokeessa koe-eläiminä oli 45 simmental- sonnia ja toisessa osakokeessa 30 hereford-sonnia. Koesäilörehut korjattiin kasvukauden 2015 aikana puhtaasta timoteikasvustosta (lajike Tuure) pyöröpaaleihin noin vuorokausi niiton jälkeen. Ensimmäinen sato korjattiin 25.6., toinen 11.8. ja kolmas 3.10. Ensimmäisessä osakokeessa simmental- sonnit jaettiin kolmelle eri koeruokinnalla, jotka perustuivat edellä mainittuihin kolmen eri korjuukerran timoteisäilörehuihin. Toisessa osakokeessa hereford-sonnit jaettiin satunnaisesti kahdelle koeruokinnalle, joissa karkearehuna oli joko ensimmäisen tai toisen korjuukerran timoteisäilörehu. Molemmissa osakokeissa koeruokinnat toteutettiin seosrehuruokintana, jossa seoksen kuivaaineesta 55 % oli säilörehua ja 45 % litistettyä ohraa. Toisen korjuukerran säilörehua saaneiden sonnien kasvutulokset jäivät muita ryhmiä heikommiksi, mikä selittyy hyvin todennäköisesti muita ruokintoja matalammalla rehun syönnillä ja sen seurauksena toteutuneella pienemmällä energian saannilla. Tulos oli osittain yllättävä, sillä syönti-indeksien vertailussa toisen niiton säilörehu sai ensimmäistä niittoa korkeammat indeksipisteet. Yhtenä mahdollisena selityksenä heikommalle syönnille voisivat olla säilörehun hometoksiinit, jotka voivat heikentää syönti- ja kasvutuloksia. Kokeen säilörehuista tehdyissä hometoksiinianalyyseissä yhdenkään ensimmäisen niiton säilörehunäytteen ei havaittu sisältävän mitään analysoiduista toksiineista. Sen sijaan osassa toisen niiton säilörehunäytteistä havaittiin pieniä määriä zearalenonia, mykofenolihappoa ja roquefortinia. Myös kolmannen niiton säilörehunäytteiden osalta yhden näytteen viidestä havaittiin sisältävän zearalenonia ja yhden roquefortinia. Kaikki havaitut toksiinimäärät olivat alle 50 mikrogrammaa/kg. On kuitenkin epävarmaa, selittävätkö nämä havainnot syönnin vähenemistä tässä ruokintakokeessa. Kolmannen korjuukerran säilörehun D-arvo ja syönti-indeksi olivat vertailussa olleista säilörehuista selvästi korkeimmat. Tämä ei kuitenkaan realisoitunut tuotantotuloksiin saakka, minkä perusteella voisi olettaa, että rehuanalyysitulokset yliarvioivat kolmannen korjuukerran nurmisäilörehun rehuarvon. Kolmannessa artikkelissa esitetyn tutkimuksen tarkoituksena oli mallintaa maitorotuisten sonnien teuraspainon sekä ruokinnan väkirehutason ja valkuaislisän vaikutuksia metaanintuotantoon sekä typen ja fosforin eritykseen. Mallinnus perustui aiemmin toteutettuun ruokintakokeeseen, jossa maitorotuiset sonnit ruokittiin puolen vuoden iästä teurastukseen erilaisilla väkirehu- ja valkuaistasoilla. Mallinnuksessa käytettiin Karoline-mallia ennustamaan ravintoaineiden sulatusta ja metaanintuotantoa. Tulosten perusteella ruokinnan vaikutukset metaanintuotantoon ovat varsin vähäiset, kun maitorotuiset sonnit ruokitaan tyypillisellä suomalaisella nurmisäilörehuun ja rehuviljaan pohjautuvalla dieetillä. Jos otetaan huomioon myös rehujen viljelystä aiheutuva kuormitus, väkirehun osuuden lisääminen ruokinnassa saattaa lisätä kasvihuonekaasupäästöjä. Sonnien typen saanti väheni väkirehun osuuden lisääntyessä, mikä vähensi typen eritystä sonnassa ja virtsassa sekä kasvukilogrammaa kohden laskettua eritystä. Rypsin lisääminen ruokintaan lisäsi selvästi eläinten typen saantia sekä eritystä virtsan ja sonnan kautta kuten myös kasvukiloa kohden laskettua eritystä. Fosforin eritys lisääntyi selvästi, kun ruokinnassa käytettiin rypsilisää. Myös väkirehumäärän lisääminen lisäsi fosforin eritystä. Typen määrän vähentäminen ruokinnassa olisi tehokas keino vähentää eritystä, ja yksi helpoimmin toteutettava keino vähentää naudanlihantuotannon ympäristökuormitusta onkin turhasta valkuaislisärehujen käytöstä luopuminen. Sekä metaanintuotanto että typen ja fosforin eritys nettokasvukilogrammaa kohden lisääntyivät sonnien elopainon kasvaessa, koska rehun syönti lisääntyy ja kasvunopeus hidastuu elopainon lisääntyessä. Teuraspainojen madaltamisella voitaisiin vähentää lihanautojen ruokinnasta aiheutuvaa ympäristökuormitusta, mutta nykyisessä naudanlihan alituotantotilanteessa tämä ei liene perusteltua. Nykyistä paremmat karjanlannan käsittelymenetelmät ja ravinteiden hyväksikäytön tehostaminen rehuntuotannossa ovat luultavasti kaikkein tehokkaimpia tapoja parantaa typen ja fosforin hyväksikäyttöä tilatasolla.201