Esitutkinnan rajoittaminen ja yhdenvertaisuus : tutkimus esitutkinnan rajoittamisperusteiden käytöstä

Aina rikoksen esitutkintaa ei ole tarkoituksenmukaista suorittaa loppuun saakka. Kesken esitutkinnan voi esimerkiksi ilmetä, ettei kyseessä ole rikos tai ettei asiassa pystytä keräämään tarvittavaa näyttöä. Joskus esitutkinta voi olla kohtuutonta, kuten esimerkiksi silloin, jos rikos on vähäinen ja epäilty on sen seurauksena loukkaantunut vakavasti. Lisäksi se voi olla turhaa resurssien tuhlaamista, jos syyttäjä tulisi joka tapauksessa tekemään syyttämättäjättämispäätöksen. Joitakin esitutkintoja voidaankin rajoittaa eli lopettaa syyttäjän päätöksellä. Rajoittamismäärät lisääntyvät koko ajan, mutta kovin yhtenäistä rajoittamiskäytäntöä ei ole vielä olemassa. Viranomaisten on kohdeltava kaikkia lähtökohtaisesti yhdenvertaisesti, eikä tähän saa vaikuttaa esimerkiksi henkilön asuinpaikka, uskonto, varallisuus tai muut vastaavat seikat. Täysin yhdenvertaista kohtelua saattaa kuitenkin olla vaikea toteuttaa. Tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää, rajoitetaanko eri poliisilaitoksien alueilla suunnilleen saman verran esitutkintoja, vai saako uhri toisella poliisilaitoksella todennäköisemmin asiansa tutkittua. Tutkimus toteutettiin vertailemalla poliisin tilastojärjestelmä PolStatin rajoittamistilastoja vuodelta 2017. Vertailtavina olivat kaikki yhteenlasketut rikokset, sekä kolme erikseen valikoitua rikoslajia: anastusrikokset, vahingonteot ja pahoinpitelyt. Tutkimus osoitti, että suurimmalta osin poliisilaitosten väliset erot eri rajoittamistapauksissa ovat vain vähäisiä, mutta joissain tapauksissa oli havaittavissa merkittäviä eroja. Rajoittamiskäytäntö ei ole kovin yhtenäistä, siten kuin sen tulisi yhdenvertaisuuden näkökulmasta olla