Unettomuuden lääkkeetön hoito perusterveydenhuollossa

Pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsiviä työikäisiä on Suomessa tutkimusten mukaan yhä enemmän. Tilapäinen unettomuus kuuluu elämään, mutta pitkittyessään se suurentaa monien sairauksien ja tapaturmien riskiä, huonontaa elämänlaatua ja heikentää toimintakykyä. Unettomuus aiheuttaa merkittävää kuormitusta terveydenhuollossa ja välillisiä kustannuksia potilaiden työtehon laskun, työtapaturmien ja sairauspoissaolojen kautta. Opinnäytetyön tarkoitus oli kartoittaa työikäisten unettomuudesta kärsineiden ihmisten kokemuksia unettomuuden lääkkeettömästä hoidosta perusterveydenhuollossa. Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää unettomuuden lääkkeetöntä hoitoa Käypä hoito -suosituksen mukaiseksi. Unettomuuden lääkkeettömän hoidon kehittäminen edistää hyvinvointia ja terveyttä sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla ja voi mahdollisesti vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Opinnäytetyössä käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää ja aineisto kerättiin unettomuudesta kärsineiltä henkilöiltä lomakekyselyllä. Lomakekyselyiden vastaukset käsiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsineet työikäiset olivat hakeneet perusterveydenhuollosta apua unettomuuteensa vuoden 2015 jälkeen. Unettomuuden uusittu Käypä hoito -suositus julkaistiin loppuvuodesta 2015. Suositus kannustaa unettomuuden lääkkeettömään hoitoon. Opinnäytetyön tulosten mukaan unettomuudesta kärsineet henkilöt toivoivat saavansa perusterveydenhuollosta lääkkeettömiä hoitokeinoja, kuten keskusteluapua, terapiaa ja unenhuoltoa. Unettomuuden hoito oli kuitenkin ollut sattumanvaraista. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että unettomuuden lääkkeetön hoito oli ollut puutteellista henkilöstön kouluttamattomuuden vuoksi. Tuloksissa korostui se, että hoito oli ollut pitkälti unilääkereseptien määräämistä tai uusimista. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että unettomuuden lääkkeetön hoito ei toteudu perusterveydenhuollossa suositusten mukaisesti. Opinnäytetyön tulosten valossa on tärkeää kouluttaa hoitohenkilöstöä lääkkeettömien hoitomenetelmien ohjaukseen ja muodostaa unettomille selkeä hoitopolku.People suffering from long-term insomnia are becoming more and more dependent on research. Temporary insomnia is part of life but prolonging it increases the risk of many illnesses and accidents, degrades quality of life and weakens functional capacity. Insomnia causes significant stress on health care and indirect costs through the decline in patient work performance, accidents at work and sickness absences. The purpose of this thesis was to map out the experiences of working age people suffering from insomnia in primary health care. The aim of the thesis was to develop non-pharmacological treatment of insomnia in accordance with Clinical guidelines. The development of non-pharmacological treatment for sleeplessness promotes well-being and health on both the individual and social level and may potentially reduce the cost of health care. A qualitative research method was used in this thesis and the material was collected from persons suffering from insomnia by using a questionnaire. The responses to the questionnaires were processed using a grounded theory of content. Working aged persons with long-term insomnia had applied for primary health care to get help with their insomnia after 2015. The revised Clinical guideline recommendation was released in the late 2015. The recommendation encourages insomnia to be treated in a non-pharmocological manner. According to the results of this study, people suffering from insomnia hoped to receive non-pharmacological treatment methods from primary health care such as counseling, therapy and sleep care. However, treatment of insomnia had been coincidental. Most of the respondents felt that the non-pharmacological treatment was insufficient due to lack of staff training. The results underlined that the treatment was largely due to the prescribing or renewal of sleep medications. As a conclusion, it can be concluded that non-pharmacological treatment of insomnia is not implemented in primary health care as recommended. In the light of the results of this thesis, it is important to educate nursing staff on the management of non-pharmacological therapies and provide a clear care pathway to people who suffer from sleeplessness